Vielä muutama murha

Jumala tekee taas yhden mielipuolisen teon Aabrahamin ja Saaran matkaillessa Egyptissä. Aabraham aavistelee, että hänet tapetaan Egyptissä, mikäli hänet nähdään vaimonsa seurassa. Täten Saaralla ei olisi puolustusta, mikäli hänet raiskataan. Estääkseen tällaisen tapahtuman Aabraham väittää heidän olevan vain sukulaisia. Tästä seuraa myös Aabrahamin pysyminen hengissä. Lopulta faaraolla on seksisuhde Saaran kanssa. Jahve kyrpiintyy tästäkin, sillä eihän Jahvelle sovi, että faaraolla on säpinää ja vipinää toisen miehen vaimon kanssa. (1. Moos. 12:11-17) Kuinka Jahve edellytti, että faarao olisi tiennyt Saaran olevan naimisissa?

Myöhemmin 1. Mooseksen kirjassa seikkailee mies nimeltä Juuda. Hänellä on kolme poikaa. Yksi pojista (Er) on tämän murhanhimoisen jumalan mielestä paha, joten paha poika täytyy tappaa. Taaskaan ei ole näyttöä siitä, että paha poika olisi saanut kuolemantuomion puolueettomassa oikeudenkäynnissä.

Edellä mainitun murhan jälkeen Jahve käskee yhden pojista naida murhatun pojan vaimo, jotta he lisääntyisivät ja jatkaisivat murhatun pojan sukulinjaa. Tämä poika (Onan) on sitä mieltä, että häntä ei tulisi pakottaa tällaiseen, joten Onan järjestää keskeytetyn yhdynnän. Taas jumala kyrpiintyy, joten Onankin murhataan. (1. Moos. 38:7-10) 

Miksi kaikkitietäväksi väitetty jumala ei tiennyt, että Onan ei toimi jumalan vaatimusten mukaan? Tiesikö jumala, että hänen olisi joka tapauksessa tapettava Onan? Tarvitseeko Jahve jonkin tekosyyn murhatakseen ihmisiä? 

Liitonarkki oli pyhänä pidetty esine, jota Jahve oli kieltänyt koskemasta. Tuolloin jotkut jopa uskoivat jumalan majailevan Liitonarkissa aika ajoin. Kun filistealaiset varastavat tämän arvokkaana pidetyn kapineen, Jahve saa taas kerran raivokohtauksen. Kun filistealaiset kuljettavat arkkia kaupungista toiseen, he saavat kiusalliset peräpukamat ja niin saavat noiden kaupunkien asukkaatkin. Lopulta 50700 ihmistä saa surmansa vain siitä syystä, että he sattuivat vilkaisemaan arkkiin. 

On vaikea kuvitella julmempaa olentoa kuin tämä jumala. Jumala asettaa aina vain uusia standardeja itselleen, mitä tulee murhaamiseen.

Toisen arkin kuljetustapahtuman yhteydessä, arkki melkein putoaa maahan. Ussalla on hyvät refleksit ja hän koskee arkkiin pitääkseen sen paikoillaan. Ussan nopea toiminta saa Jahve (taas!) raivoihinsa ja Ussa katoaa maapallolta. (2. Sam. 6:6,7)

Vanhassa Testamentissa jumala toteuttaa mielipuolisia murhia toistuvasti, aina ja aina vain uudestaan. Jätettyään amoriitit kansanmurhan toteuttamiseen valitun kansan käsiin, Jahve lähettää vitsauksen tappamaan taisteluja pakenevia ihmisiä (Joosea 10:8-10) 

Jahve avustaa sodassa Barakin ja Siseran välillä. Jahven puututtua asioihin koko Siseran armeija kohtaa kuoleman Barakin käsissä. (Tuom. 4:14,15) Jahve panee midianilaiset tappamaan toisiaan. (Tuom. 7:22,23) Jahve hämää filistealaisia ja saa heidät tappamaan toinen toisiaan. (1. Sam. 14:20-23) Jahve sokeuttaa ihmisiä, koska Elisa pyytää Jahvea tekemään niin. (2. Kun. 6:18) Jahve aiheuttaa seitsemän vuotta kestäneen nälänhädän spesifioimatta syytä. (2. Kun. 8:1) Jahve tappaa Nabalin spesifioimatta syytä. Syynä tosin saattaa olla se, että Daavid himoitsee Nabalin vaimoa ja Nabalin omaisuutta. (1. Sam. 25:38) Jahve tappaa Jeroboamin, koska tämä on vihollisen johtaja. (2. Aik. 13:20) Jahve lähettää enkelin tappamaan 185000 ihmistä assyrialaisten leirissä, koska he oletettavasti ovat oletetun valitun kansan vihollisia.  (2. Kun. 19:31-35) Jahve saa aikaan sairauden Azariaassa, vaikka tätä pidetään ”hyvänä” kuninkaana. Lepra runtelee tätä kuningasta koko loppuelämän vain siitä syystä, että poltti suitsukkeita paikassa, joka ei oikein mielittänyt Jahvea. (2. Kun. 15:1-5) Tämä on yksi monista esimerkeistä, joissa mitätön rike saa kohtuuttoman rangaistuksen. Ilmeisesti jotkut ihmiset tapetaan ilman että he edes saavat mahdollisuutta parannuksen tekoon.

Toisten synnit ovat tappavia kenelle tahansa

Vanhassa Testamentissa on lukuisia esimerkkejä siitä kuinka viattomia ihmisiä tapetaan heidän esi-isiensä tekemien rikkomusten takia.

Jefta pyytää Jahvelta apua tappaakseen ammonilaisten lapset. Jefta lupaa, että ensimmäinen ihminen, joka tulee ulos Jeftan talosta polttouhrataan oletetun jumalan oletetuksi kunniaksi. Näillä perusteilla Jahve hyväksyy massamurhan. (Tuom. 11:29-39)

On moraalisesti ala-arvoista Jahvelta, että hän hyväksyy sivullisen ja viattoman uhrin, paitsi jos Jahve näkee ihmiset pelkkänä omaisuutena. Ihminen omaisuusluokkana on vastenmielinen ideologia, vaikka kyseessä olisi kaikkivaltiaaksi väitetyn hahmon määrittelemä omaisuusluokka.

Silloin kun Daavid oli kuninkaana, Daavid päätti edistää yhtenäisyyttä. Tämä se vasta olikin Jahven mielestä paha juttu. Daavidin ”huonon” päätöksen seurauksena Jahve pähkäili rangaistuksen kanssa: Vuosia kestävä nälänhätä? Kuukausia kestävä pakomatka vastustajien kynsistä?  Kolmen päivän kulkutauti?

Päätös oli tuo viimeinen vaihtoehto. Tuloksena oli 70000 kuollutta. Jahven tappamistahti oli ennenkuulumatonta. Raamattu ei mainitse sisältyikö tuohon em. lukuun naiset ja lapset. Eipä sillä juuri merkitystä ole, koska Raamatussa naiset ja lapset eivät ole juuri minkään arvoisia. Taas kerran Jahve murhaa keskikokoisen kaupungin asukasmäärän verran ihmisiä yhden ihmisen rikkeen takia.

Daavidin kysellessä, miksi Jahve surmaa näin monta ihmistä, Jahve ei tietenkään anna vastausta näin epäolennaiseen kysymykseen. (2. Sam 24:10-17)

Lisäksi Daavid vielä himoitsee naista nimeltä Batseba, vaikka nainen on toisen miehen vaimo. Daavid päättelee, että määräämällä naisen miehen taistelussa etulinjaan, ratkaisee ongelman näppärästi. Taas kerran Jahve kyrpiintyy mielettömästi. Kun Daavid ja Batseba saavat lapsen, Jahve kiduttaa lasta sairaudella viikon ja sitten lapsi kuolee. (2. Sam. 11, 12:14-18) Jahve tappaa lapsen isänsä rikkeen takia.

Yhdessä vaiheessa Jahve lähettää nälänhädän Daavidin jengin pariin. Taas kun Daavid kyselee tapahtuman oikeutuksen perään, Jahve antaa mielipuolisen vastauksen: Tällä kertaa syynä onkin Saul ja tapahtuma, joka sattui vuosia aikaisemmin. (2. Sam. 21:1) Vaikka Saul kuoli vuosia aiemmin, Jahve katsoo tarpeelliseksi rangaista ihmisiä, joilla ei ollut mitään tekemistä Saulin päätösten kanssa.

Daavidin poika, Salomon, luopuu perinteen mukaisesta uskosta muiden jumalien takia. Kuten arvata saattaa, Jahve kyrpiintyy tästäkin. Rangaistukseksi pikkumainen jumala ryöstää Salomonin pojan maaomaisuuden tämän päästessä valtaan. (1. Kun. 11:9-13) Tämäkin on esimerkki siitä, että kukaan ja mikään ei turvassa Jahve mielipuoliselta raivolta, vaikka eläisikin Jahven määräysten ja vaatimusten mukaan.

Seuraava painos isä-poika juttuihin on Joosuan tarina kerrottuna 2. Kuningasten kirjassa, luvussa 23:

24 Josia hävitti myös henkienmanaajat ja enteidenselittäjät, kotijumalat, epäjumalankuvat ja kaikki muut iljetykset, joita Juudan maassa ja Jerusalemissa vielä oli. Näin hän pyrki toteuttamaan lain sanat, jotka oli kirjoitettu pappi Hilkian temppelistä löytämään kirjaan. 25 Koskaan ennen ei ole ollut Josian vertaista kuningasta. Koko sydämestään, koko sielustaan ja voimastaan hän alkoi palvella Herraa juuri niin kuin Mooseksen laki määrää. Hänen vertaistaan ei ole tullut hänen jälkeensäkään. 26 Herra ei silti leppynyt. Yhä paloi hänen vihansa Juudaa vastaan kaiken sen pahan vuoksi, jolla Manasse oli hänet vihastuttanut. 

Taas kerran Jahve rankaisee jotakin aivan jonkun muun tekemän rikkeen takia.

Ennenkuulumaton murhametodi

Jos Jahve ei itse murhannut ihmisiä tai käyttänyt seuraajiaan murhaamiseen, niin toisinaan Jahve laittoi eläimiä tyydyttämään loputtoman murhanhimonsa. Kerran leijona tappaa hepun, koska heppu ei suostunut lyömään jotakuta. (1. Kun. 20:35) Jahve lähettää myös leijonat tappamaan ihmisiä, jotka olivat tulleet Samariaan muukalaisina. Syy tähän oli se, että nämä ihmiset eivät ylistäneet Jahvea. Näitä ihmisiä ei edes informoitu ”oikeasta” ylistysmetodista. (2. Kun. 17:24-26) Tällainen oleellinen seikka ei siis estänyt Jahvea tappamasta näitä ihmisiä. Sen sijaan että Jahve olisi opastanut näitä ihmisiä, hän tappoi heidät. Lieneekö toista tällaista tapahtumaa?

Jahve osoittaa käsittämätöntä irrationaalisuutta lähettäessään kaksi karhua tappamaan lapset, jotka pilkanneet Elisaa tämän kaljuuden takia. (2. Kun. 2:23, 24) Miksi kaikkivoipa olento katsoo tarpeelliseksi lähettää kaksi karhua tappamaan lapsia, jotka käyttäytyvät kuin lapset? Tämä jumala sitten lupaa iankaikkista elämää, mutta olento joka on näin ailahteleva, voi helposti muuttaa mieltään ilman vähäisintäkään syytä lähettäen koko populaation helvettiin.

Suunniteltuja kansanmurhia

2. Mooseksen kirjassa Jahve pakotti Mooseksen puhemiehekseen tarkoituksena johtaa pakoa Egyptistä. Mooses sanoo olevansa huono esiintyjä ja täten sopimaton tehtävään. Mooseksen vastarinta ei auta. Jahve on jopa ylpeä siitä, että hän voi tehdä ihmistä kuuromykkiä. (2. Moos. 4:10,11). Kun tästä mennään muutama tuhat vuotta eteenpäin, niin oikea lääketiede pystyy auttamaan vammaisia ja tämä on taas vastoin mielipuolisen Jahven tahtoa.

Mooses kuitenkin hyväksyy tehtävän ja siitä ei taaskaan seuraa mitään hyvää.

Mooseksen, Aaronin ja faaraon kokouksen perusteella Jahve ei halua israelilaisten pääsevän Egyptistä ilman taistelua. Sen sijaan Jahve antaa Moosekselle ja Aaronille ohjeet menettelytavoista, jotka tekevät faaraosta niin itsepäisen, ettei helppo lähtö tule kysymykseen. Tämä on vain Jahven tekosyy aiheuttaa tuhoa Egyptissä. Asialla ei ole mitään tekemistä israelilaisten vapauttamisen kanssa. 

Jahven järjestämät vitsaukset tekivät vedestä verta, heinäsirkat ja muut ötökät vaivasivat Egyptiä. Jahve keksi jos jonkinlaista häijyä tuhoa, josta kärsivät viattomat egyptiläiset faaraonsa itsepäisyyden ja Jahven hulluuden takia.

Taas kerran Jahve hulluudessaan katsoi tarpeelliseksi tappaa tuhansia viattomia lapsia. Eipä ollut mitään uutta ja sama meno jatkui myöhemminkin.

Pakomatkalla Mooses ihmeellisesti halkaisee Punaisen meren, israelilaiset pääsevät vastarannalle, egyptiläiset seuraavat. Niinpä armollinen Jahve hukuttaa seuraavat egyptiläiset. Ruumiit kai kelluivat jonkin aikaa Punaisessa meressä.

Sen sijaan että Jahve olisi keksinyt ja toimeenpannut fiksumman suunnitelman, murhanhimoinen Jahve hukutti tuhansia ihmisiä.

Onneksi modernia tiede – lähinnä arkeologia – on osoittanut, että näitä kahnauksia ei koskaan tapahtunut.

Jahve palaa pian murhanhimonsa kanssa ihmisten kimppuun tuhoamalla osan ”valitusta kansasta” vain sen takia, että nämä olivat tehneet sonnipatsaan. Sonnipatsas oli tehty Aaronin johdolla. Koomiseksi asian tekee se, että Aaronhan oli näitä Jahven kätyreitä, mutta hänellä hieman heitti päästä, joten Jahve kyrpiintyi taas kerran ihan kunnolla. Lopputuloksena oli kasa ruumiita. 

Miksi Jahve rankaisi ihmisiä siitä, että he noudattivat Aaronin ohjeita? Nämä ihmisethän olivat oppineet luottamaan Aaroniin.

Miksi Jahve sillä aikaa kuherteli Mooseksen kanssa? Kaikkitietävänä Jahven olisi luullut tietävän varsin hyvin mitä valitun kansan leiritulilla tapahtui. Jahve on pahasti häiriintynyt hahmo, koska tappaa ihmisiä siitä syystä, että ihmiset sattuivat sanomaan hassuja asioita.

Jahven arsenaalissa tuli on kerta toisensa jälkeen merkittävässä roolissa. Jahve sinkosi israelilaisten keskuuteen tulen, koska nämä vähän kitisivät kehnoista oloista. (4.Moos. 11:1) Mitä muuta kuin kehnoja oloja voi odottaa tolkuttoman pitkäksi venyneellä autiomaavaelluksella?

Sitten kun Jahve vihdoin tarjoaa israelilaisille viiriäisiä, niin Jahve kuitenkin tappaa israelilaisia. (4. Moos. 11:31-33) Olosuhteet kävivät niin hankaliksi, että kansa olisi halunnut palata Egyptiin. Muutama ihminen aivan aiheellisesti pistää Mooseksen tiukoille päättömän vaelluksen takia. Kansa on aina oikeutettu saamaan vastauksia johtajiltaan. 

Huonostihan näiden johtajaansa kohtaan kriittisten ihmisten kävi. Nämä kriitikot poltettiin elävältä. (4. Moos. 16:35) Sopiko rangaistus oletettuun rikokseen? Onko vastausten vaatiminen rikos? Jos on, niin onko rikos niin vakava, että se vaatii kuolemantuomion?

Kun israelilaiset ovat vittuuntuneita siitä, että Mooses antoi noiden 250 ihmisen kuolla, niin Jahve lähettää kansan keskuuteen lisää harmeja ja tällä kertaa uhriluku on 14700. (4. Moos. 16:41-49) Jahve tappaa lisää ihmisiä 4. Mooseksen kirjassa luvussa 25. Tämä taas Jahven turhamaisuuden takia: israelilaiset olivat sattuneet palvomaan taas ”väärää” jumalaan. Jahve oli niin suivaantunut, että tappoi 24000 ihmistä.

Ajatusrikokset ja taivaallinen tyranni

Uskovat – ainakin ne fundamentalistisimmat – väittävät jumala (olkoon tällä kertaa jumalan nimi vaikka Jahve) olevan kaikkitietävä ja kaikkivoipa.

Tällainen taivaallinen tyranni tietää kaiken mitä teet, ja mikä pahinta, kaiken mitä ajattelet jopa nukkuessasi, jos unia nyt voi ainakaan kovin korkeatasoiseksi ajatteluksi sanoa. Seksuaalisviritteiset unet taitavat olla niitä Jahvea eniten raivostuttavia unia. Ihmekös tuo, ei-materiaalisen entiteetin on todella vaikea naida. Niinpä turhautumisen takia Jahve tarkkailee herkeämättä kaikkien ihmisten ajatuksia ja unia.

Pohjois-Korea on kammottavin kontrolliin perustuva valtio, joka  tällä hetkellä on olemassa, mutta edes siellä ei tiettävästi ole pystytty rakentamaan laitetta, joka pystyisi lukemaan ajatuksia ja nauhoittamaan ihmisten näkemät unet, jotta tätä informaatiota pystyttäisiin käyttämään alamaista vastaan olipa se tarpeellista tai.

Pohjois-Korean johtajien fantasioissa tällainen laite on melko varmasti ollut, eikä olisi mikään yllätys, että sellaista olisi yritetty rakentaa. Mahdollisesti ihmiskokeita on suoritettu. Pohjois-Korean vankileirien saaristosta löytyy aina uusia ja uusia koekaniineja mitä mielipuolisempiin kokeisiin. Veikkaan, että kun Pohjois-Korea jonakin päivänä vapautuu, niin silloin paljastuu systemaattinen koesarja, joka saa Mengelenkin punastumaan.

Korealaisten onni on siinä, että tämä loppuu kuolemaan, mutta kuoleman jälkeen taivaallisen tyrannin Jahven järjestämät bileet vasta alkavat ja bileet kestävät – ikuisuuden.

Osa viettää iäisyyden ylistämällä Jahve ja muu osa porukasta kärventyy helvetissä ja iäisyyden sielläkin. Muita vaihtoehtoja ei ole.

Johtopäätöksenä on, että pohjoiskorealaiset ovat huomattavasti paremmassa asemassa: Piinä on rajallinen.

Kristityt pelkäävät syyllistyvänsä ajatusrikokseen koko ajan. Syytä heillä onkin, koska Jahve on yksi häijyimmistä maailmanhistoriaan dokumentoiduista jumalista.

Ajatusrikoksen sekulaari versio löytyy George Orwellin kirjasta 1984.

Määritelmällisesti ajatusrikos on seuraava: Ajatusrikos on rikos, jossa ajattelun sisältönä on sosiaalisesti ei-hyväksyttävä tai valtarakenteen kannalta vallan, auktoriteetin ja legitimiteetin vastainen ajatus.

Ajatusrikoksella on myös teologinen (uskonnollinen) käyttö – epäusko tai epäjumalainpalvonta. Tämä kaikki tapahtuu siis ihmisen mielessä, eikä välttämättä manifestoidu reaalimaailmassa koskaan.

Itsenäinen auktoriteettivapaa ajattelu nyt on tämän Jahven mielestä rangaistava synnin kaltainen ilmiö. Kymmenes käsky on tämän Jahve taivaallisen kontrollin yksi typerimmistä. Tuskin kukaan on sitä pystynyt noudattamaan. Tuskin kukaan ei ole seksuaalista himoa. Jos näin ei olisi, syntyvyys olisi jäänyt alhaiseksi, eikä Jahve käsky ”lisääntykää ja täyttäkää maa” olisi toteutunut.

Teitpä niin tai näin, aina Jahvella on omasta mielestään täysi syy rangaista ihmistä, jopa tappaa tämä.

Erityisen silmäänpistävää ajatusrikoksen rangaistavuus on Aabrahamista juontavissa uskonnoissa – juutalaisuus, kristinusko ja islam ovat kehittäneet ajatusrikoksia vastaan varsinaisen tappokoneiston, maanpäällisen tappomekanismin, josta ”harhaoppineet” ovat saaneet maksaa hengellään.

Stalin, Hitler, Mao, Pol Pot ja kaikki muut maailman sadistiset diktaattorit eivät yhdessäkään ole pystyneet masinoimaan sellaisia tuhovoimia kuin jumalat.

Ajatuspoliisi esiintyy em. George Orwellin romaanissa 1984. Ajatuspoliisin tehtävä on löytää ja rangaista ajatusrikoksiin syyllistyneitä. Tässä tehtävässä uskovat ovat osoittautuneet erittäin hyviksi. He kaikki ovat veljiensä vartijoita, mutta eivät lopulta hallitse omia ”rikollisia” ajatuksiaan. Urkintajärjestelmä on kehitetty huippuunsa.

Urkinta ei perustu teknologiaan, vaan urkintaa suoritetaan sosiaalisen kanssakäymisen muodossa. Jokainen sana voi johtaa kerettiläiseksi julistamiseen. Ei niin kauan sitten, tämä saattoi viedä ihmiseltä hengen.

Uskovien yhteisöt täyttävät monet totalitaarisen valtion tunnusmerkit vain pienemmässä mittakaavassa. Tuloksena on aina ja varmasti turhaan tuhottua ihmiselämää. Iljettävämmäksi koko skenaarion tekee, että esimerkiksi Jahve siinä sivussa väitetään rakastavaksi ja oikeudenmukaiseksi, vaikka jo pelkästään Raamatun kertomukset esittävät jumalan psykopatologisena tapauksena.

Jokainen ele, jokainen refleksi, jokainen kasvonilme voi paljastaa ajatusrikoksen Jahvea vastaan.

Raamattu, Koraania ja Tooraa tarjotaan ratkaisuksi ajatusrikoksiin ja ratkaisua vahvistetaan rukoilulla, jonka kohteena on mielipuoli jumala, jota ei juuri koskaan lepytä mikään.

Perusolemuksensa mukaan jumalat tarvitsevat verenvuodatusta ja ruumiita. Muussa tapauksessa he menettävät jumaluutensa. Väkivalta on jumaluuden ehdoton edellytys.

Ne, jotka kannattavat tässä kuvattua taivaallista tyranniaa, syyllistyvät rikkomuksiin ihmisyyttä vastaan ja ovat yhtä vastuullisia laittomuuksistaan ihmiskuntaa vastaan.

Jumalan järjestämä massamurha

Jahve saattaa olla uskontojen historiassa ehkä kaikkein ilkein hahmo. Alkaen 1. Mooseksen kirjasta kuvaus Jahvesta on sairaalloisen häijyn jumalolennon kuvaus. Lähes kaiken Vanhan Testamentin mielettömän väkivallan alkuunpanijana oli juuri Jahve. Ensimmäinen globaali kansanmurha raportoidaan Nooan arkin aikaisen tulvan tuhoissa.

Syy Jahven mielipuoliseen käytökseen – pakkomielteenä lähes kaiken elollisen tuhoaminen – oli se, että Jahve ajatteli ihmisten olevan jollain perustavalla tavalla pahoja. Täten millään elollisella olennolla ei olisi oikeutta elää. Vika tosin oli tuotteen valmistajassa; tässä tapauksessa luojajumalana toimineessa Jahvessa. Jahven täytyi ymmärtää epäonnistuneensa pahanpäiväisesti luomisessa, mutta Jahve ei halunnut kantaa moraalista vastuuta epäonnistumisestaan vaan päätti tuhota lähes kaiken. Tällaista mielipuolta vielä pidetään oikeudenmukaisena.

Miksi Jahve ei luonut mieleisiään olioita alun alkaen? Ehkä Jahve ei sittenkään ollut kaikkivaltias.

Vaikka ajattelisin vastuullisten aikuisten ansaitsevan hitaan ja kivuliaan kuoleman, niin moraalinen olento ei voi hyväksyä lasten raakaa hukuttamista. Jahve ei mielipuolisuudessaan halunnut suoda viattomille lapsille humaania kuolemaa, jos lasten kuolema oli Jahven mielestä tarpeellinen. Uimataidottoman lapset räpiköivät nousevan veden varassa kunnes heidän lihaksensa olivat niin täynnä maitohappoa, etteivät he enää edes jaksaneet räpiköidä. Hiilidioksidi täytti lasten keuhkot, koska pinnan alla ei ollut happea, jota hengittää. Siellä oli pinnan alla mahdollisesti miljoonia hukkuvia lapsia. Mikä pahinta, he ymmärsivät kuolevansa, mutta eivät ymmärtäneet miksi. Jonkin aikaa heidän aivonsa vielä kykenivät prosessoimaan hukkumiseen liittyvää informaatiota. Mikä mahtoi olla lasten reaktio?

Hukkuminen ei ollut nopea ja kivuton tapa kuolla. Kaikki tämä tapahtui Jahven oman taitamattomuuden takia. Lopulta globaali tulva ei saanut aikaan tilanteen parantumista: Jahve tajusi ihmisen mielikuvituksen olevan paha, mutta vain hullun Jahven näkökulmasta katsoen. Jahven oli pakko sallia ihmisen olla ihminen, vaikka kaikkivaltiaaksi väitettyä jumalolento taisi vituttaa aivan suunnattomasti oma tunarointinsa.

Globaali tulvakaan ei saanut kaikkia tulvan jälkeen syntyneitä ihmisiä palvomaan Jahvea ja täten tyydyttämään Jahven turhamaisuutta.  Moraaliton massamurhakaan ei tyydyttänyt Jahven murhanhimoa: lisää oli tulossa.

Seuraavaksi Jahve kyrpiintyi Sodomaan ja Gomorraan. Nämä kaupungit Jahve tuhosi tulella ja tulikivellä tappaen kaikki kaupunkien asukkaat – ja Lootin vaimon. (1. Moos. 19:24, 25) Jälleen palataan samaan alkuasetelmaan kuin globaalin tulvan yhteydessä: Jahven olisi alun alkaen ollut loogista ottaa huomioon jo ennalta Sodoman ja Gomorran (oletettu) rappio. Ei taaskaan kovin vakuuttavaa toimintaa kaikkitietäväksi väitetyltä Jahvelta.

Kuten hukkuminen, niin palaminenkaan ei ole nopea ja kivuton tapa kuolla. Jahven oli kovin huonomuistinen. Jo tulvan yhteydessähän Jahve totesi ihmisten olevan pahoja jo perusluonteeltaan, mutta ei taaskaan ottanut oppia omista sekoiluistaan.

Kun Vanhaa Testamenttia lukee eteenpäin, niin kerta toisensa jälkeen Jahve sählää ja säätää. Tuloksena on lähes aina suuri joukko ruumiita.

Uskovien puutteellinen päättelykyky

Kaikkein ärsyttävintä ja turhauttavinta keskustelussa uskonnoista on kuunnella epäloogisia argumentteja, kun vastapuoli esittää näkemyksiään. Loogiset virheet tapahtuvat reaalimaailman ulkopuolella ja sellaisia käyttävät uskonkiihkoilijat omasta uskonnollisesta positiostaan. Vaikka jotkut em. argumenteista näyttävät valideilta tavalliselle yleisölle, erityisesti niille, joiden usko perustuu kulloinkin käsiteltävän argumentin oletettuun ”totuuteen”. Tässä blogitekstissä käsitellään em. argumenttien argumentatiivista heikkoutta.

Itse asiassa kristinuskon epäloogiset attribuutit ehkäisevät apologeettojen osallistumista keskusteluun rationaalisin argumentein. Tässä blogitekstissä pyritään näyttämään toteen huonojen uskonnollisten argumenttien formulointi. Hypoteettisia argumentteja joudutaan käyttämään muita ristiriitaisia ja hämmentäviä argumentteja puolustaessa.

Kriittisten ajattelijoiden on tärkeää huomata ja välttää näitä apologeettojen epä-älyllisiä ja epärehellisiä argumentointitapoja.

Logiikan työkalut ovat sen puolella, joka ei harrasta perusteetonta taikauskoa. Epäuskon tapauksessa ei ole vähäisintäkään syytä alentua käyttämään virheellistä loogista päättelyä.

PERUSTEETTOMAT VÄITTEET

Tässä osassa käsitellään kuinka perusteettomat argumentit johtavat vääriin johtopäätöksiin.

Ensimmäinen esimerkki on Argumentum ad ignorantiam. Tämä tarkoittaa tietämättömyydestä tehtyä argumenttia Kristitty saattaa sanoa: ”Ristiinnaulitseminen on historiallinen fakta, koska kukaan ei ole löytänyt dokumenttia, joka kieltäisi sen.” Samalla tavoin, minä voin sanoa, että Jeesuksella on neljä kättä. Kukaan ei pysty todistamaan naurettavaa argumenttiani epätodeksi. Ensimmäisen argumentin esittäminen faktana sallii minun käyttää samoista syistä argumenttia, jonka esitän faktaksi.

On kaiketi tarpeetonta sanoa, että kumpikaan argumenteista ei täytä toden historiallisen argumentin totuuskriteereitä.

Jotkut apologeetat (ne jotka puolustavat uskonnollista doktriinia) pitävät pätevänä argumenttina sitä, että yleisö kuulee sen useammin kuin vastustavan argumentin. Tätä virheellisyyttä kutsutaan argumentum ad nauseam. Tämä argumentaatiotapa riippuu silkasta toistosta. Puhuja, joka käyttää tätä metodia, käyttää resursseja siihen, että argumentti kuullaan mahdollisimman usein. Vaikka argumentti itsessään saattaa kuulostaa pitävältä, mutta se ei ole yhtään sen enempää totta kuin silloin kun argumentti esitettiin ensimmäisen kerran. Joku saattaa ryhtyä pitämään argumenttia totena virheistään huolimatta, jos argumenttia vielä vahvistetaan jollakin oheiskirjallisuudella. Hiljainen muoto tästä argumentista muodostetaan silloin, kun joku muodostaa argumenttinsa runsaasta aihetta käsittelevästä kirjallisuudesta. ”Kristillisissä valtioissa” julkaistaan suuri määrä kristillistä kirjallisuutta, mutta tämä ei paranna apologeettojen argumenttien totuusarvoa. Tavallisesti näiden kirjallisten tuotteiden kirjoittajat heittävät yleisölle samoja argumentteja pienin variaatioin

Kristityt saattavat myös esittää argumentin ja vedota sen totuuteen sillä, että ympäröivä yhteiskunta on hyväksynyt sen todeksi, ja sitä on pidetty totuutena pitkän aikaan. Tämä on esimerkki Argumentum ad antiquitaten (tarkoittaa argumentin ikää). Kristitty saattaa sanoa: ”Ihmiset ovat uskoneet jumalaan tuhansia vuosia. Tämä usko on kestänyt niin kauan, että siinä täytyy olla jotain totuutta.” Paljon vanhempien uskontojen apologeetat saattavat sanoa aivan samoja argumentteja, mutta ahdasmieliset kristityt jättävät ne pääsääntöisesti huomiotta.

Lyhyesti, kyseessä olevan uskomuksen ikä on riippumaton uskomuksen legitimiteetistä. Käänteisesti toiset kristityt väittävät joidenkin uskomusten olevan ”aidompia”, koska ne ovat iältään nuorempia. Tämä on esimerkki argumentum ad novitatem. ”Jeesus Kristus ristiinnaulittiin dokumentoidun historian aikana. Useat ihmiset kirjoittivat hänen kuolemastaan, joten tapahtuma on vaikeampi väärentää kuin vanhemmat kertomukset. Tästä syystä kertomuksen on oltava totta.”  Tutkijat ovat osoittaneet monet vanhat kertomukset epätosiksi, olivatpa nämä kertomukset sitten sekulaareja tai uskonnollisia kertomuksia

Apologeetat lainaavat attribuutteja ja ominaisuuksia, joita muinaisille henkilöille on annettu. He pitävät näitä todistuksina, joilla heidän argumenttejaan täytyy pitää oikeina. On esitetty sellaistakin, että menestyneen ihmisen usko Jeesukseen on osoitus siitä, että tämä menestyksekäs henkilö on tehnyt oikean valinnan. Näin naurettavaa propositiota kutsutaan argumentum ad crumenan. Argumentti perustuu esimerkiksi vaurauteen. Jos tämä henkilö myös uskoi pääsiäispupuun, maaginen pupu ei kuitenkaan hyppää reaalimaailmaan.

Käänteisesti kristitty saattaa pitää köyhää ihmistä hyveellisempänä, koska hän ei ole materiaalisten omistussuhteiden alainen. Täten apologeettojen mukaan meidän tulisi nähdä hänen uskonnolliset uskomuksensa parempina ja korkea-arvoisempina. Tämä esimerkki argumentista on argumentum ad lazarum; varattomuuteen perustuva argumentti. Entä köyhän ihmisen usko pääsiäispupuun?

Jos henkilö on kuuluisa, niin kristityt vetoavat tämän tähän ominaisuuteen, jonka oletetaan lisäävän perusteettoman uskon legitimiteettiä. Koska muutamat viimeisimmät Yhdysvaltain presidentit ovat olleet kristittyjä, niin tästä seuraa, että kristinusko on oikea uskonto. Tätä absurdia näkemys on  argumentum ad verecundiam; argumentti, joka perustuu auktoriteettiin. Tosin George Washington ja Abraham Lincoln olivat ei-kristittyjä. On kuitenkin huomattava looginen sudenkuoppa vetoamisessa auktoriteettiin. Auktoriteetti ei takaa uskoo reliabiliteettia.

Jos tietämätön väittelijä pitää yhtä henkilöä riittävänä todisteena, joten miljardit henkilöt olisivat aina vain parempi todistus. Argumentum ad numerum perustuu siihen, että joukko – joskus suurikin joukko – pitää uskonnollista väitettä totena. Kristityt saattavat sanoa Jeesuksen olleen todellinen historiallinen henkilö, koska kaksi miljardia ihmistä uskoo häneen. Kuitenkin miljardi ihmistä uskoo Muhammediin. Mitä tapahtuu kun muslimien määrä maailmassa ylittää kristittyjen määrän? Missä kulkee raja, jossa argumentum ad numerumia aletaan pitää todisteena. Hyväksyvätkö kristityt apologeetat tämän silloin, kun islamia totena pitävät perustuvat pelkkään lukumääräiseen uskovien joukkoon? Epäilen. Eikä sitä tulisikaan hyväksyä, sillä pelkkä lukumäärä ei tee islamista sen faktuaalisempaa kuin kristinusko. Samalla tavalla, argumentum ad populum on argumentin käyttöä niin, että se vetoaa johonkin uskovien osaan.

Voidaan sanoa: ”Laskemalla ne lukuisat Raamatun huijaukset ja menneet sankarit, joita huijattiin…”

Tämä saattaa raivostuttaa puhujan opponenttia, mutta se on röyhkeän suorasukainen – joskus kuitenkin tahaton – yritys vaikuttaa yleisöön emotionaalisella tavalla.

Riippumatta siitä kuinka suosittuja ja laajalle levinneitä uskonnolliset uskomukset ovat, tämä ei riitä siihen, että ne kestäisivät faktoja vastaan

VÄÄRISTYNEET AIKAJANAT JA IRRATIONAALINEN KONGRUENSSI

Uskovien mielipäättelyä on cum hoc ergo propter hoc. Esimerkki tästä on seuraava: jollakin alueella rikollisuusaste on laskenut kahden vuodentakaisesta, koska samalla ajanjaksolla kirkossakäynti on lisääntynyt, joten lisääntynyt kirkossakäynti laskee rikollisuutta.

Edellinen on kyllä mahdollinen selitys rikosten määrän laskulle, mutta kahden tapahtuman välillä ei ole pääteltävissä olevaa kausaalisuutta riittävällä varmuudella. Uskovien apologioissa jätetään yleisesti huomiotta monet muut mahdolliset selitysmallit, jos ne eivät sovi uskovien agendaan.

Yritys luoda linkki kahden toisestaan riippumattoman tapahtuman välille on non causa pro causa.

Linkki voidaan myös yrittää luoda kahden teoreettisen tapahtuman välillä. Edellisen tekijän kielto on yksi esimerkki tästä. Tämä tarkoittaa sitä, että jos edeltävä argumentti on jo osoitettu paikkansapitämättömäksi, niin sitä seuraakin argumentti on epätosi. Uskova saattaa sanoa: ”Ihmisen sanottiin polveutuvan Neanderthalin ihmisestä, mutta koska polveutuminen Neanderthalista on osoitettu vääräksi, niin evoluutiokin on paikkansapitämätön.”

On totta, että tiedemiehet  pitivät aiemmin Neanderthalin ihmistä homo sapiensin ”esi-isänä”, mutta tieteen edistyminen ja tiedon lisääntyminen tässäkin asiassa, ei tee silti evoluutiota epätodeksi.

Samalla tavoin seurausten affirmointi on epäpätevää päättelyä. Jos ensimmäinen argumentti on osoitettu todeksi, niin tästä seuraisi, että seuraavakin argumentti on välttämättä tosi. Esimerkkinä olkoon tämä: ”Jeesus sanoi, että lopunaikoina koittaa sota ja nälänhätä. Koska tänäänkin maailmassa on sotia ja nälänhätää, Jeesus todella sanoi niin”. Tapahtumat eivät tapahdu, jotta ne täyttäisivät profetioita. Lopulta pitäisi todentaa, onko maailmanhistoriassa ollut ajanjaksoa, jolloin missään päin maailmaa ei olisi ollut sotaa tai nälänhätää.

Uskoville on myös taipumus harmonisoida pois ristiriidat Raamatun ja tieteellisen informaation välillä. Yksi yleisimmistä esimerkeistä on luomisen ja maapallon iän yhteensopimattomuus. Uskovat saattavat sanoa, että maapallo luotiin miljardeja vuosia sitten ja samanaikaisesti pitävät luomiskertomusta totena. Molemmat eivät voi olla yhtä aikaa tosia.

Myös ad hoc päättely on valitettavan yleistä. Uskovat kovin mielellään palaavat johonkin vanhempaan todistukseen, jos käsillä oleva todistus epäonnistuu. Uskova saattaa väittää. ”On todisteita, että maapallo on muutamia tuhansia vuosia vanha.” Kun uskovalle osoitetaan todisteiden kautta, että hänen väitteensä on epätosi, uskova saattaa sanoa: ”Jumala teki asiat sellaisiksi, että ne näyttävät vanhoilta, joten tällä hän testaa sitä, luottaako ihminen omiin johtopäätöksiinsä vai Raamattuun.”

Kaltevan pinnan argumentin mukaan uskova saattaa sanoa: ”Jos rukoilu poistetaan kouluista, niin lapset turvautuvat vähemmän jumalaan koko loppuelämänsä aikana. Lapset saattavat syyllistyä rikoksiin, koska he eivät osaa kääntyä jumalan puoleen.” Kaltevan pinnan argumentti väittää, että jos toimimme tietyllä tapaa, seuraukset ovat vääjäämättömät.

SATUNNAISET TAPAHTUMAT

Tässä jaksossa käsitellään muutamia älyllisestä epärehellisyydestä seuraavia argumentaatiovirheitä. Ensimmäiseksi tulee mieleen luottamus anekdootteihin todisteena. Tällöin johtopäätökset perustuvat huolimattomiin havaintoihin ja henkilökohtaiseen ”kokemukseen”, eikä suinkaan rehelliseen tieteelliseen analyysiin ilmiöistä.

Esimerkiksi lapsen syntymän sanotaan olevan ihme. Ei ole muuta mahdollisuutta selittää sitä. Lapsen syntymä saattaa ilmetä joillekin käsityskyvyn ulkopuolella olevana tapahtuma. Kuitenkin kun asiaa tarkastellaan biologisena tapahtumana, siinä ei ole mitään ihmeeseen edes etäisesti viittaavaa.

Erityisyyteen vedotessa uskova saattaa sanoa: ”Vain osa vastaväittäjäni argumenteista toimii minun argumenttiani vastaan.” Tällä tavoin pyritään voittamaan debatti vetoamalla esimerkiksi yleisöön. Siis: jos jätetään vastaväittäjän argumentista seikka X huomiotta, uskovan argumentti pätee. Tätä argumentointivirheeseen syyllistytään joko tarkoituksellisesti tai tahattomasti. Todisteita ei voi toivoa pois.

Yleistyksiä sovelletaan erityistapauksiin. Kun uskovat väittävät, että ateistit eivät ole lukeneet Raamattua, he tavallisesti puhuvat jostain tietystä ateistista. Saattaa olla totta, että enemmistö ateisteista ei ole vaivautunut lukemaan Raamattua. Tästä ei kuitenkaan pidä tehdä yleistystä, joka koskisi juuri määrättyä yksilöä, ellei sille ole todellista perustetta.

Myös sekavat yleistykset ovat tavanomaisia. Väite esitetään perustuen vaillinaisen aineiston pohjalta.

No True Scotsman argumentti voisi kuulua vaikka seuraavasti: Koska Teppo on kristitty, hän ei ole voinut tappaa Seppoa. Tässä asetetaan keinotekoinen raja eliminoimaan mahdollinen syyllisyys.

Myös vetoaminen jonkin ”luonnollisuuteen” voi johtaa argumentaatiovirheeseen. Tämä on tyypillistä esimerkiksi ihmisen seksuaalisuutta koskevassa argumentoinnissa. Homoseksuaalisuus tuomitaan ”luonnottomana” seksuaalisuuden muotona. Väitettä saatetaan vahvistaa vetoamalla siihen, että homoseksuaalisuutta ei esiinny muilla olioilla. Tämäkin väite on jo moneen kertaan osoitettu vääräksi.

Petito Principii on myös yleinen argumentointivirhe. Tässä tapauksessa premissi, jonka pitäisi tukea johtopäätöstä, on jo itsessään virheellinen tai epätosi. Esimerkiksi näin: Raamattu on jumalan sanaa. Koska Raamattu kertoo, että Jeesuksen hyväksyminen on ainoa tie taivaaseen, niin ei ole muuta keinoa välttää helvettiin joutuminen kuin hyväksyä Jeesus.

Väitteen esittäjä olettaa johtopäätöksen olevan oikea, koska hän olettaa premissin olevan oikea. Ei-kristityt joutuvat täten helvettiin, koska Raamattu on jumalan sanaa. Premissi on kuitenkin vähintään kyseenalainen. Kyseenalainen premissi voi parhaimmillaankin tuottaa vain kyseenalaisen johtopäätöksen.

Kysymys saattaa kuulua: ”Vieläkö lähetätte ihmisiä helvettiin käännyttämällä heitä pois jumala luota?” Tässä tapauksessa joku olettaa joitakin seikkoja faktoiksi esittäessään kysymyksen. Kysymys edellyttää ennalta määrätyn vastauksen. Kysyjän olisi esitettävä kausaalinen todistus, mutta sitähän em. kysymyksen esittäjä ei tee.

Kehäpäättely on taas piinaavan tavallista tähän tapaan: ”Raamattu on jumalan sanaa. Koska jumala kirjoitti Raamatun, me tiedämme, että Raamattu on totta. Koska totuus on jumalasta, tiedämme Raamatun olevan jumalan sanaa.” Ei ole löytynyt ainoatakaan perustetta ja todistetta, joka tukisi edellisen kaltaista kehäpäättelyä.

Kehäpäättely on ärsyttävä argumentointitapa, sillä kristitty kiroaa muut uskonnot samankaltaisen kehäpäättelyn takia. Apologeetat saattavat olla niin ärsyttäviä, että vaatimus lisätodisteista väitteiden tueksi on heidän mielestään kehäpäättelyä.