maanantai 17. joulukuuta 2018

Jos Trump ei olisi voittanut presidentinvaaleja...


…niin republikaanien korruptio ei olisi paljastanut. Clintonin hypoteettinen presidenttikausi olisi vain syventänyt republikaanien korruptiota ihan niin kuin se jo nyt ei olisi tappavan haitallista. Trumpin valinta on myös paljastanut republikaanien taakse ryhmittyneen uskonnollisen oikeiston tekopyhyyden. Tätä viimeksi mainittua joukko voi kutsua kristofasisteiksi, vaikka heihin tavallisesti viitataan dominionisteina.

Väitetään Yhdysvalloissa olevan miljoonia rehellisiä ja älyllisiksi olennoiksi laskettavia republikaaneja ja näin varmaan onkin. Kuitenkin kun vaaleissa 60 - 65 miljoonaa ihmistä äänestää republikaaneja, niin valtaosa republikaaneja äänestäneistä on yhtä ala-arvoisia kuin heidän äänestämänsä ehdokkaat.

Asiallista vaaleilla valittua republikaania on vaikea löytää viranhaltioiden joukosta. Mieleen tulee yksi: Marylandin kuvernööri Larry Hogan. Omantunnon ja moraalin omaavat republikaanit ovat jättäneet puolueen, joten heidän maltillistava vaikutuksensa puolueessa on nolla.  Republikaaneista on tullut epärehellisten ja moraalittomien kusipäiden rikollinen terroristijärjestö.

Nuo 60 miljoonaa äänestäjää repivät ilonsa helvetillisestä julmuudesta. Se on aika häiritsevää, että ne heikoilla olevat republikaaneja äänestävät ihmiset mielellään kohdistavat julmuutensa toisiin yhtä heikoilla oleviin. Tässä suhteessa republikaaninen puolue on kokenut muutoksen. Julmuus on kyseisen puolueen puolueohjelman perusperiaate: maksimaalinen kurjuus mahdollisimman monelle. Ennen puolueohjelmaan kuului myös heikoilla olevien huomioonottaminen, ei enää.

Uskonnollinen oikeisto on ollut erityisen kiimoissaan tuon julmuuden toimeenpanemisessa. Heillä onkin aivan oma tulkintansa Vuorisaarnasta. Oikeasti tuohon Raamatun osuuteen republikaanien evankelikaaliset eivät edes viittaa, koska julmuuden agendaa ei Vuorisaarna puolusta. Evankelikaaliset ovatkin kehittäneet omasta kristinuskon versiostaan politiikalla höystetyn oppijärjestelmän, jossa armoa ei anneta… eikä tunneta.

Republikaaneihin kohdistuu rikostutkintoja niin liitovaltion tasolla kuin paikallisestikin. Seuraavat kaksi vuotta taitavat olla viimeinen mahdollisuus paljastaa republikaaninen korruptio pohjia myöten ja saattaa korruptoituneet republikaanit oikeuden eteen.

Kahden vuoden päästä on sitten vaalit, joissa mitataan se, kuinka syvälle kolmannen maailman banaanivaltioksi Yhdysvallat uppoaa.

sunnuntai 16. joulukuuta 2018

Putin hengiltä, Trump kiven sisään


Kun otsikon mukaiset skenaariot toteutuvat, niin maailma on taas parempi paikka. Tosin se ei ole millään tavoin riittävää, että kaksi mainittua henkilöä poistuvat politiikasta vaan heidän rikolliset ja korruptoituneet taustaorganisaationsa ajetaan myös alas. Tämä tarkoittaa kahden puolueen, Yhtenäisen Venäjän ja USA:n republikaanipuolueen (GOP), alasajoja siten, että puolueissa vaikuttaneet rikolliset saatetaan riippumattoman kansainvälisen oikeusistuimen eteen. Tätä odotellessa voi asia edetä pienin askelin muilla rintamilla.

The Guardianin entinen Moskovan kirjeenvaihtaja Luke Harding on kirjoittanut Venäjältä karkottamisensa jälkeen entistä kirpeämpiä tekstejä, joissa Yhtenäisen Venäjän rikollisjärjestön luonnetta valotetaan sisäpiiriltä saatuihin tietoihin nojaten. Hardingin mukaan Yhtenäistä Venäjää ei perustettu poliittiseksi puolueeksi vaan rikollisorganisaatioksi, jossa puolueen suojissa masinoidaan talousrikoksia ja eliminoidaan kaikki tuon rikollisorganisaation ulkopuoliset tekijät.

Hardingin mukaan Kremlissä on suunnilleen sadan hengen joukko, joka lopulta päättää, mitä Venäjällä tapahtuu ja tämä sisältää myös Putinin kohtalon. Jos tuo nykyajan ”politbyroo” päättää hankkiutua Putinista eroon, niin näin tapahtuu. Muista lähteistä on voitu päätellä, että tuosta sadan hengen joukosta erottuu vielä tusinan henkilön joukko, joka vastaa päivittäisestä rikollisesta toiminnasta.

Putinin on jo sen ikäinen heppu, että hän ei jo pelkästään ikänsä vuoksi pysy enää kauan vallassa. Kun Putin kuolla kupsahtaa nykyisellä ”politbyroolla” ei ole Hardingin mukaan minkäänlaista suunnitelmaa, kuinka vallanperimys järjestetään. Siinä tilanteessa syntyy tavallista enemmän ruumiita.

Yhdysvalloissa tilanne on hieman eri. Maan näkyvimmällä ja vaikutusvaltaisimmalla paikalla istuu kovan luokan konna, joka ennen pitkää päätyy kiven sisään jos muista niin talousrikoksista. Samassa yhteydessä ja samoista syistä hänen lähipiirinsä päätyy lusimaan eripituisia kakkuja. Vankeusrangaistukset ja omaisuuden menetykset ovat oikein sopiva rangaistus näille konnille.

Yhdysvalloissa tutkintaa suorittavat viranomaiset ja oikeuslaitos ovat säilyttäneet ainakin osittain riippumattomuutensa rikollisen organisaation, GOP:n, kähminnästä huolimatta. Tutkintoja on vireillä niin monia sekä liittovaltion että osavaltioiden tasolla, että niistä ei juuri enää raportoida tiedotusvälineissä kuin aivan räikeimmissä tapauksissa.

Republikaanit ovat niin korruptoituneen rikollisia, että en millään jaksa uskoa, että tutkintaviranomaiset isoista resursseistaan huolimatta saavat koskaan kaikkea selville. Riittää hyvin kun pystytään osoittamaan puolueen rikollinen toiminta, vaikka kaikkia asiaan vaikuttaneita henkilöitä ei koskaan saataisikaan tilille tekemisistään.

Riittääkö kymmenen vuotta republikaanien korruption paljastamiseen? Toivottavasti. Oikein mielelläni näkisin puolueen kuihtumisen pienpuolueeksi.

Kun nuo otsikon mukaiset skenaariot toteutuvat samalla sekä Venäjä että USA menettävät ehdottoman suurvalta-asemansa. Sekin olisi pelkästään positiivinen tapahtuma.

lauantai 15. joulukuuta 2018

Pyhyyden etuoiketetut kokemukset


Muutama päivä sitten verkkojulkaisu Kotimaa24 raportoi siitä, mitä suomalaiset pitävät pyhänä tai mikä heille edustaa pyhää. Oikeastaan pyhyydestä puhuminen ei ole relevanttia, mutta pyhyyden kokemuksista ja pyhyyden representaatioista voidaan kyllä puhua luotettavalla tavalla.

Kyseessä oli ilmeisesti jonkinlainen identiteettitutkimus, mutta ainakaan Kotimaa24 ei tarkemmin kertonut, millaisella kysymyspatterilla aihetta lähestyttiin. Tarjolla oli useampi kategoria (17kpl), joihin vastaaja sai sitten sijoittaa itsensä.

Kotimaa kirjoitti: ”Yhteistä suomalaisille on, että käytännössä jokaiselle jokin on pyhää.” Tämä ei tietenkään voi pitää paikkaansa. Jos löytyy yksikin ”toisinajattelija”, niin tulosta ei voi tulkita noin. Tutkimusta kommentoinut henkilö vetää siis vähän mutkat suoraksi.

Kotimaa jatkoi: ”Tutkimuksen mukaan kirkko, uskonto ja uskonnollisuus ovat pyhiä noin yhdelle kuudesta suomalaisesta. Yhtä suuri osa piti pyhänä uskonnollisuutta ja henkisyyttä.

Tuosta voi nopeasti vetää sen johtopäätöksen, että maaginen ajattelu on Suomessa vielä vahvaa, vaikka Suomi kuuluukin sivistysvaltioiden joukkoon. Ilmeisesti Suomen ev.lut. kirkolla on vielä jonkinlainen monopoliasema pyhyyttä koskevassa debatissa, tai näin kirkon edustajat haluavat uskoa.

Kristinuskon kannattajien argumentti tulee sekin esille tuossa Kotimaan jutussa: Erot voivat selittää julkisen keskustelun ristiriitoja. Asia, joka on itselle yhdentekevä, voi olla toiselle pyhä ja koskematon. Yhteentörmäyksiä syntyy, kun toisen pyhää ei tunnisteta tai sitä halutaan tietoisesti tölviä,

Kristinuskon ja monien muiden monoteististen uskontojen ikävänä piirteenä on se, että omista pyhiksi luokitelluista jumalkokemuksista johdetaan muita velvoittavia kategorisia imperatiiveja. Kokemukset saattavat olla aitoja, mutta niitä ei aiheuta yksikään jumala, joten niin kauan kunnes joku jumala todennetaan luotettavalla ja toistettavalla tavalla virhemarginaalin puitteissa, niin kauan näiden ”pyhimysten” vaatimuksia oman pyhyyden kokemuksensa kunnioittamisen suhteen tölvitään ja niihin suhtaudutaan jyrkän kielteisesti.

Vain sekulaarissa yhteiskunnassa voi toteutua se, että nuo ”pyhimykset” saavat elää omien kriteeriensä mukaan, kunhan eivät edellytä, että joitain heidän kokemuksiaan käsitellään oletetun pyhyyden nimissä etuoikeutetusti.

tiistai 11. joulukuuta 2018

Esko Aho venäläisten vaikuttaja-agentti


Tästä ei ole kuin pari päivää, kun tässäkin blogissa analysoitiin sitä, kuinka entinen Suomen pääministeri Esko Aho on täysin venäläisten pussissa. Esko ajaa kaikissa toimissaan venäläisten etuja saaden siitä ilmeisesti kohtuullisen rahallisen korvauksen. Syyt saattavat olla myös ideologisia, sillä poliittiset oppinsa Esko sai Kekkosen kaudella ja Urho Kekkonen jos kuka oli venäläisten pussissa vaikuttaja-agenttina.

Jutun Eskon Ahon vehkeilystä aloitti Helsingin Sanomat ja tänään 11.12.2018 Aamulehden verkkosivut jatkoivat aiheesta. Aamulehden jutun otsikko oli: Venäjä-lobbari Esko Aho kuvaa Venäjän talouden nykytilaa syväksi matalaksi: ”Siinä jalat eivät yllä pohjaan, mutta pääkään ei ole pinnalla.”

Aamulehden juttu implikoi sitä, että Aho olisi jättämässä uppoavan laivan, mutta niinhän rotatkin tekevät. Entiselle suurvallalle Neuvostoliitolle kävi kalpaten ja samaa voi ennustaa sen seuraajalle Venäjälle. Venäjän ja venäläisten konnailu kansainvälisillä foorumeilla on jo hyvin dokumentoitu.

Venäjän kansantalous on samaa koko luokkaa kuin Italian. Erotuksena on se, että Venäjällä on tolkuttoman iso ydinasearsenaali toisin kuin Italialla. Lisäksi ison osan Venäjän ulkomaankaupasta muodostavat öljy ja aseet. Siinä se sitten onkin. Ehkä avaruusteknologia tekee poikkeuksen, mutta sen markkina-arvo on niin vähäinen, että siitä ei ole talouden tukijalaksi.

Esko Aho kertoo Aamulehden mukaan jättävänsä East Officen puheenjohtajan paikan. Tämä suomalaisten vientiyritysten etuja ajava organisaatio on ollut neuvomassa suomalaisia siinä, kuinka korruptio toimii Venäjällä, mutta samalla se on tullut korruptoiduksi itsekin.

On jonkin verran yllättävää, että Aho haluaa jatkaa Sperbankin touhuissa. Tämä valtiollinen pankki on sotkeutunut korruptioon vähän kaikkialla maailmassa. Se onkin Venäjän eri tiedustelupalvelujen bulvaani, joten pankin varjolla voidaan sanoa, että Venäjän valtio ei suoraan puutu muiden maiden asioihin. Aho ajaa tässäkin asiassa Venäjän asiaa. Tiedusteluekspertti Malcolm Nancen mukaan Ahon kaltaiset toimijat ovat witting assets ja siitä on vain hyvin lyhyt askel agentiksi.

Näissä asioissa Esko Ahoa on höynäytetty pahan kerran monien länsimaisten virkaveljiensä kanssa.

Lopulta Aamulehden haastattelussa Aho vaikeroi suomalaisen Venäjä -tutkimuksen alennustilasta. Miksi sellaiseen tutkimukseen pitäisi millään tavoin panostaa, jossa pää jää vetävän käteen? Olipa sitten kyse Neuvostoliitosta tai Venäjän Federaatiosta, niin kyse on aina rikollisesta toiminnasta. Tästä suomalaisilla on jo niin pitkät kokemukset, että tuhansista yksittäistapauksista voidaan vetää pitkälle meneviä yleispäteviä johtopäätöksiä. Itänaapuri on roistovaltio

Esko Aho venäläisten pussissa, joten Esko voidaan ohjata sivuraiteelle. Mitään hänellä ei ole enää annettavaa, jos on koskaan ollutkaan.

sunnuntai 9. joulukuuta 2018

Venäläiset korruptoivat Ahon, Lipposen ja Harkimon


Viime viikolla Helsingin Sanomat julkaisi entisen pääministerin Esko Ahon haastattelun. Jonkin verran polemiikkia syntyi siitä, että Esko Ahon väitettiin yrittäneen estää haastattelun julkaiseminen tai ainakin vaikuttaneen jollain tavoin haastattelun julkaisemiseen ja sen sisältöön. Asiaan ei saatu selvyyttä, mutta ilmeisesti jotain hässäkkää haastattelun suhteen oli.

Esko Ahon kannalta raskauttavaa on se, että hän on venäläisen pankin, Sperbankin, neuvonantaja tai jokin konsultti. Sperbank on Venäjän suurin pankki ja nyt sekin on joutumassa pakotelistalle ja ihan aiheesta. Länmaiseksi bulvaaniksi Aho sopii oikein hyvin. Ehkä hän ei itse näe asiassa mitään outoa, mutta korruptio haisee kauas, eikä se haju ole miellyttävä.

Aina kun on kyse venäläisistä, niin syyttömyysolettama muuttuu välittömästi syyllisyysolettamaksi. Ennen venäläiset instanssit, lähinnä KGB ja GRU, korruptoivat valtion piikkiin länsimaisia henkilöitä. Nykyisin Venäjän strategia on muuttunut: värväämiseen ei käytetä enää suoraan valtiojohtoisia poliittisia ja sotilaallisia instansseja vaan värväämiseen käytetään valtion omistamia yrityksiä tai muita ei niin suoraan Kremlin vaikutuspiirissä olevia toimijoita. Näin luodaan illuusio siitä, että Venäjä ei puutu muiden tekemisiin.

Pitkän uran (yli 30 vuotta) USA:n siviili- ja sotilastiedustelussa tehnyt Malcolm Nance on kaapelitelevision eri uutiskanavilla analysoinut venäläisten toimintaa kansainvälisillä foorumeilla. Nancen mukaan venäläisten koukuttaminen noudattaa aina samaa kaavaa: unwitting asset -> witting asset -> agent.

Tällä hetkellä Esko Aho taitaa jo kuulua kategoriaan ”witting asset”. Joissain yhteyksissä oli juttua siitä, että Esko Aholla olisi vielä pyrkimyksiä Suomen presidentiksi. Siinä vaiheessa kaikkien hälytyskellojen pitäisi soida. Riittää kun USA:n presidenttinä on Venäjän vaikuttaja-agentti, eikä hän taida olla ainoa laatuaan.

Toinen suomalainen vehkeilijä on tietenkin Paavo Lipponen. Hänen menneisyydestään löytyy jos jonkinlaista vehkeilyä itäisten tiedustelupalvelujen piikkiin. Lipponen oli myös venäläisen Nord Stream 2 kaasuputken rakentamisen konsulttina. Onneksi Lipponen on jo seniili vanhus, jonka vaikutus lähenee päivä päivältä nollaa. Hyvin venäläiset hänetkin korruptoivat. Venäläiset ovat kehittäneet korruption ihan huippuunsa.

Sitten yksi selvästi venäläisten pihdeissä oleva taho on tietenkin pullistuneen egon omaava Harry ”Hjallis” Harkimo, joka on suomalaisessa liike-elämässä ja politiikassa tunaroinut juuri venäläisiä hyödyttävällä tavalla.

Ulkopuolisesta tarkkailijasta Harkimon ”Liike Nyt” on vain yksi pieni venäläinen viritelmä vaikuttaa Suomeen poliittiseen kenttään.

Busineksensa Harkimo on aina tunaroinut perusteellisesti. Hallin hän sai pystyyn Pasilaan, mutta sekään ei ollut taloudellisesti kestävällä pohjalla, joten venäläiset pussittivat Harkimon. Rotenbergit ja Timosenko ovat kansainvälisellä pakotelistalla, joten Harkimo on pelkkä bulvaani.

Eikä miljoonatappiot tuottanut Jokerien KHL-joukkuekaan ole muuta kuin yksi tekijä, jolla venäläiset pussittivat Harkimon. Harkimo on pelkkä venäläisten marionetti tässäkin asiassa.

Muutenkin Harkimon businekset ovat olleet silkkaa kuraa. Mitään mies ei pysty viemään kunnolla loppuun. Sipoonrannan rakennusprojektikin räjähti käsiin, eikä valmista tullut. Konkurssiuhan alla Harkimo onnistui keplottelemaan itsensä irti aloittamastaan projektista, jolloin maksumieheksi joutuivat muut. Tätä samaa menetelmää on noudattanut Harkimon idoli Donald Trump, joka muuten hänkin on syvällä venäläisten pussissa.

Kuinka moni tässä jutussa mainittu henkilö pääsee lopulta sovittamaan vanginvaatteita?

Konservatiiveille inhimilliset ilot jyrkän paheksuttavia


Kaikki inhimillinen ja inhimilliset ilot ovat konservatiiveille jyrkän paheksuttavia. Mitään mitä he eivät suo itselleen, he eivät soisi kenellekään muulle. Täten kaikkien tulisi olla yhtä vittumaisen ahdistuneita kuin pienimieliset konservatiivit.

Aina kun on puhe konservatiiveista, niin mieleen tulee kaksi seikkaa: 1) äärioikeistolaisuus ja 2) uskonnollinen fundamentalismi eri variaatioineen sellaisena kuin esiintyy valitettavan monen kristillisen yhteisön toimintatavassa.

Konservatiiveille eivät perinteet sinänsä ole merkityksellisiä. Konservatismin varjolla pyritään vain oikeuttamaan omat epäinhimilliset tavat ja tottumukset. Kuvitteellisiin tapoihin ja tottumuksiin vetoaminen tarkoittaa autoratiivista hallinta- ja hallitusmuotoa ja vielä siten, että valta ja vallankäyttö on betonoitu näille konservatiiveille.

Konservatiivit näyttävät menettäneen järkensä. Nykyään tämän äärioikeistolaisen ja/tai fundamentalistisen joukon patologinen takapajuisuus aiheuttaa liikkeen harvalukuiselle intelligentsialle samanlaisia oikeuttamista koskevia vaikeuksia kuin Stalinin masinoimat vainot ja kansanmurhat aiheuttivat vasemmistolaisille ajattelijoille.

Epäeettiselle toiminnalle on entistä vaikeampi keksi uskottavia perusteluja. Konservatiivit ovat nykyään entistä kouluttamattomampia. Tässä(kin) asiassa suomalaiset ovat seuranneet amerikkalaisia esikuviaan. Oppineisuuteen ja sivistykseen suhtaudutaan torjuvasti.

Konservatiivien ja muiden oikeistolaisten ryhmittymien on ideologisista syistä kiristettävä ideologiansa mahdollisimman kapea-alaiseksi. Tämä johtuu pelkästään näköalattomuudesta: Omasta ideologiasta ei ole yleispäteväksi yhteiskuntapoliittiseksi toimintaohjelmaksi. Kannatus betonoidaan jyrkkien konservatiivien tarjoamaksi bunkkeriin linnoittautumiseksi. Bunkkerissa ei ole tilaa kriittiselle ajattelulle, sillä kriittinen ajattelu upottaa konservatiivisuuden ideologisen perustan.

Alt-rightilla ja muilla oikeiston ääriryhmillä ei ole muita loogisia liittolaisia kuin uskonnollinen oikeisto. Tämä symbioottinen suhde on Amerikassa hyvin dokumentoitu ja verifioitu. Tilanteesta Suomessa ei kaiketi ole luotettavaa tutkimusta. Tai sitten vastaava symbioosi on Suomessa vasta vireillä.

Kerta toisensa jälkeen konservatiivit uppoavat pateettiseen identiteettipolitiikkaan ja – politikointiin. Teema on uhriutuminen sen johdosta, että valkoisen miehen – nimenomaan miehen – identiteetti on uhattuna. Oikeasti sellaisen identiteetin hegemonia murtui jo, eikä näillä näkymin palaa. Saattaahan se ahdistaa. Onko kurkku suorana kiljuminen ainoa ahdistuksen lievittämisen muoto? Siltä vaikuttaa. Tosin muiden ihmisten elämän vaikeuttaminen on myös suosittu tapa lievittää ahdistusta.

Uhriutumisesta tehdään spektaakkeli, jonka jälkinäytös käydään juuri nyt. Sosiaalisiin reformeihin myötämielisesti suhtautuvat tahot voittivat ne tärkeimmät taistelut jo ajat sitten. Konservatiivien viimeisistä hengenvedoista täytyy tehdä massiivinen spektaakkeli.

Esirippu laskeutuu konservatiiviselle identiteetille. Pian saamme lukea niistä historiankirjoista, vaikka en olisi lainkaan yllättynyt, jos konservatiiviset dinosaurukset pyrkisivät harjoittamaan revisionistista historiankirjoitusta ennen sukupuuttoon kuolemistaan. Konservatiivisella identiteetillä ei ole nykymaailmassa mitään käyttöä.

Konservatismin kokokuva nykymaailmassa on pelkästään uusfasistinen. Variaatioita aiheesta toki riittää, mutta pääpiirteet ovat aina fasistisia.

Viimeisenä voimanponnistuksena konservatiivit pyrkivät saattamaan voimaan autoratiivisen ja totalitaristisen yhteiskuntajärjestyksen. Tätä voidaan kutsua myös vähemmistön diktatuuriksi.

Kristittyjen konservatiivien ja oikeistopopulistien yhdistävänä tekijänä ovat epätosia väittämiä esittävä retoriikka ja kuvitteelliset uhkakuvat.

lauantai 8. joulukuuta 2018

Amerikan evankelikaalisuus kostonhimoinen uskonto


Jollain vinolla ja viistolla tavalla evankelikaalisesta teologiasta on tullut koston teologiaa. Harhainen fiktio siitä, että evankelikaaliset olisivat olleet jollain käsittämättömällä tavalla vainottua ja syrjittyjä, oikeuttaa koston. Pian väkivaltainen Jeesus loikkaa takaisin ja siitä alkavat veriorgiat evankelikaalisten hurratessa. Tässä on koston teologian ydin: Jeesusta odotellessa voi sitten vähän avittaa Jeesusta väkivaltaisella sadismilla.

Mikä tahansa moraalinen degeneraatio on hyväksyttävissä, kunhan kristillis-konservatiivinen evankelikaalisuus saavuttaa hegemonia-aseman sellaisessa muodossa, että vastustajat ovat joko kuolleita tai alistettuja. Sadistinen joukko muutti Raamatusta johdetun absoluuttisen moraalin Raamatusta johdetuksi relativistiseksi moraaliksi. Suuntaus vaatii henkilökohtaisen omatunnon vaientamista joko vapaa-ehtoisesti tai sadistisella rangaistuksella uhattuna.

Totuuskin on joutunut kristillis-konservatiivien käsittelyssä lihamyllyyn. Kaikki mikä ei ole lähtöisin sadistien uskonnollisesta, poliittisesta ja uskonnollis-poliittisesta sylttytehtaasta on ”fake news!” Sama joukko on samassa yhteydessä tuhonnut kaiken säädyllisyyden, mikään debatti ei voi päätyä hyvin, kun sadistinen joukko jo pelkän retoriikan tasolla haluaa tuhota vastapuolen mahdollisimman sadistisella tavalla; näin varsinkin silloin kun vastapuolen argumentti on sekä relevantti että validi. Kristillinen konservatiivi ei voi olla koskaan väärässä, sillä Jumala taistelee ja tappelee heidän puolellaan. Paino on sanoilla ”taistelee” ja ”tappelee”.

Kristillis-konservatiivien evankelikaalinen ryhmä on kirjoittanut nykyiset eettiset ohjeensa siten, että brutaali vulgaarisuus on vallan ja voiman osoitus. Neljä vuosikymmentä kestänyt evankelikaalinen kristillisyys ja sen dominanssi ovat ajaneet maan vapaaseen pudotukseen. Tätä ovat tarkkailijat epäilleet pitkään, mutta epäilyt ovat saaneet vahvistuksen.