Donald Trump täydellinen amerikkalainen kristitty

Jokin aika sitten esitin hypoteesin, että ulkopuolisesta tarkkailijasta kristinuskon kokokuva Suomessa on yhtä kuin Päivi Räsänen ja Laura Huhtasaari.

Tällä kertaa hypoteesini kuuluu: kristinuskon kokokuva Yhdysvalloissa on yhtä kuin Donald Trump. Kristinusko ilmenee ulkopuoliselle tarkkailijalle juuri sellaisena kuin kristinuskon jyrkin suuntaus edellyttää ja Donald on suuntauksen näkyvin edustaja: oikeastaan hän on kaikin puolin täydellinen amerikkalainen kristitty.

Donaldia vastaan voidaan tietenkin sanoa, että Donald ei ole oikea kristitty. Tällainen No True Scotsman –argumentti ei kuitenkaan ole pätevä. Hypoteesini kannalta on aivan yhdentekevää, onko Trump kristitty vai ei. Hän on uskonnollisen oikeiston (käytännössä evankelikaalisten) näkyvin hahmo, johon kiteytyy kaikki se, mikä amerikkalaisessa uskonnollisessa oikeistossa on vialla. Republikanismista onkin tullut trumplikanismia. Suuntaus on repinyt ideologiansa kaikkein irvokkaimmista kristinuskon dogmeista ja doktriineista täydennettynä puolivillaisella ja harhaisella propagandalla. Siihen kun lisätään se kaikkein haitallisin politikointi, niin tuloksena on juuri Donald Trump.

USA:n republikaanisesta puolueesta tuli vuosikymmenten mittaan länsimaiden suurin uskontopuolue. Republikaaninen puolue (GOP) on myös länsimaiden vaarallisin terroristijärjestö, jota kannattaa kolmasosa amerikkalaisista. Jos amerikkalaiset todella haluaisivat käydä uskottavaa sotaa terrorismia vastaan, niin ensimmäisen kohteen tulisi olla GOP.

Joku vuosi sitten joku suomalainen teki väitöskirjan hypoteesilla: kreationismista tulee oma uskontonsa kreationismin irtaantuessa kristinuskosta. Tämä tapahtui USA:ssa jo ennen tuota väitöskirjaa. Uskonnollinen oikeisto valtasi republikaanit ja täten kreationismista tuli osa GOP:n poliittista ohjelmaa sekä uskonnollista näkemystä. GOP:ssa yhdistyivät poliittinen ohjelma ja uskonnollinen näkemys kaikkein haitallisimmalla tavalla.

Donald Trump on näkyvimmän vallitsevan kristinuskon muodon kulttijohtaja.  Amerikassa näitä hörhöjä riittää, mutta nykytilanteessa Donald Trumpiin kiteytyvä kristinusko on ”ainoa oikea” usko.

Syyttävä sormi osoittaa etelän ja vähän muidenkin alueiden baptisteja. Heistä kaikki alkoi ja juuri he tekivät Amerikasta uskontoon nojaavan kolmannen maailman maan.

Misogynia, ksenofobia, korruptio, valehtelu, tekopyhyys, opportunismi, homofobia, kostonhimo, väkivaltaisuus…siinä vain muuta uskonnollista oikeisto määrittävä tekijä…em. lista käsittää vain haittatekijöitä.

Lyhyesti jutun juoni on seuraava: rosvokapitalismi kurjisti ison joukon amerikkalaisista. Kismittäähän sellainen. Sitten tuo sama kurjistava joukko, aka republikaaninen puolue, tarjoaa itse aiheuttamaansa ongelmaan oman ratkaisunsa ja se sisältää kostonhimoisen Jeesuksen.

Kaikki republikaanien kurjistavat toimenpiteet niellään kakistelematta, kunhan maaginen Jeesus loikkaa takaisin ja teurastaa mahdollisimman verisesti kaikki jotka eivät kannata republikaanis-trumplikaanista oikeaa uskoa. Viha ja kostonhimo ovat eteenpäin ajavia voimia. Siinä kaikki mitä republikaaninen puolue tarjoaa.

Ei muuta tällä kertaa.

Donald voi jo sovittaa oransseja haalareita

Vaikka yleensä kannatan lieviä vankeusrangaistuksia, olipa kyseessä mikä tahansa rikos, Donald Trumpin ja hänen rikostoveriensa tapauksessa, olen vankasti sitä mieltä, että kakku lusitaan täysimääräisenä vailla mahdollisuutta ehdonalaiseen.

Donald nyt vain täytyisi ensin tuomita rikoksista. Jos DJT:tä ei saada viralta, niin seuraava mahdollisuus tuomioon on tammikuussa 2021, kun uusi presidentti astuu virkaansa. Donald tuskin saa toista virkakautta. Tämä siitäkin huolimatta, että republikaanisesta puolueesta tuli trumplikaaninen puolue.

GOP:ssa on menossa puolueen sisäinen kissanhännänveto.

Kalifornian republikaaniset puoluepamput ovat monessa haastattelussa todenneet GOP:n olevan kuollut puolue. Varmimpina GOP:n tukijoina on pidetty osavaltion pohjoisosan agraarilla alueilla asuvia. Tilanne on tuossa asiassa nyt muuttunut.

Vielä vuonna 2016 republikaaneilla oli em. mainituilla alueilla yli kymmenen prosenttiyksikön etumatka demokraatteihin. Vuoden 2018 vaaleissa etumatka kutistui puoleen.

Republikaanit eivät löydä edes utopistikaan tapaa puolustaa taantuvaa puoluettaan näivettymiseltä Kaliforniassa.

Historiallisesti Kalifornian poliittinen liikehdintä saavuttaa muun maan vuosien viiveellä ja silloinkin laimeammassa muodossa. Tämäkään ei ole itsestään selvää. Republikaanien kutistuminen pienpuolueeksi Kaliforniassa indikoi sitä, että pian republikanismi (trumplikanismi) ei kanna pitkälle muuallakaan maassa.

Mutta takaisin Trumpille sopivaan rangaistukseen.

Jos hänet saadaan tuomittua edes talousrikoksista, edessä on vuosikymmenten kakku. Kun kyseessä on yli 70-vuotias henkilö, tuomio tarkoittaa käytännössä samaa kuin elinkautinen.

Pahin mahdollinen rangaistus Donaldin kannalta on rikollisuuteen perustuvan business-imperiuminsa tuhoutuminen. Koska koko imperiumi perustuu rikokseen (esim. rikolliseen korruptioon), niin sellainen imperiumi joutaakin tuhoutua. Samalla tavoin saisi moni muukin rikollinen business-imperiumi tuhoutua.

Kun vielä kiristetään ruuvia, niin ainakin kolme DJT:n lasta ovat olleet mukana tehtailemassa rikoksia isänsä business-imperiumissa. Heidänkin olisi syytä istua kakkunsa loppuun. Vaikka he olisivatkin saamassa pitkät tuomiot, niin he jopa saattavat päästä vapaiksi ennen kuolemaansa. Mahtaa vituttaa, kun vapautuessaan on köyhä? Mahtaa vituttaa, kun pääsee legendaaristen amerikkalaisten rikollisten joukkoon? Tuo jälkimmäinen tosin saattaa olla meriitti; sen verran kieroutunutta ajattelua liittyy trumplikanismiin.

Tuomioita odotellessa voi sovittaa vaikka oransseja haalareita.

Amerikkalaisten kahtiajako vuonna 1968

Oman sukupolveni kansalaisaktivismilla on ollut kauaskantoisia vaikutuksia. Oikeastaan pitäisi puhua seurauksista.

Nykyinen amerikkalaisten jako kahteen kuppikuntaan ei ole mitään uutta. Oma sukupolveni oli joko Vietnamin sotaa vastaan tai puolesta. Välinpitämättömiä oli vähän. Kaikilla tuntui olevan asiasta mielipide.  Mielipiteiden jyrkkyydessä oli sentään aste-eroja.

Vanhempiemme sukupolvi, nuo ennen WWII:ta syntyneet, olivat aika isolla joukolla sodan puolesta; länsirannikolla vähemmän kuin keskilännessä. Itärannikko oli tuolloin vähän syrjässä tapahtumista. Poikkeuksena oli tietenkin Washington D.C.

Kulminaatiopiste oli vuoden 1968, mutta niistä toisella kertaa.

Amerikan konservatiivit saivat revanssinsa

Me Vietnamin sodan vastustajat saimme voiton, mutta taisteluväsymys iski. Tätä tuolloiset sodan kannattajat ovat osanneet käyttää hyväkseen.

Nuo silloiset sodan kannattajat pääsivät valtaan jo 70-luvun lopulla. Jokainen vuosikymmen tuon jälkeen on vain vahvistanut heidän valta-asemaansa.

Syynä ja seurauksena on mm. se, että USA:n liittovaltion vaaleissa valitut edustajat ovat vanhempia kuin eurooppalaiset virkaveljensä. Muiden maanosien tilannetta en ole seurannut.

Oman sukupolveni taantumukselliset saivat revanssinsa meidän edistyksellisten pyöritellessä peukaloitamme. Revanssihenkisiä kismittää vieläkin se, että hävisivät kamppailun puoli vuosisataa sitten. Vielä kun tuo kamppailu käytiin ilta illan jälkeen tv:n uutislähetyksissä, niin onhan se kovaa.

Nyt nämä harmaantuneet eläkkeelle kuuluvat seniilit vanhukset ovat takertuneet valtaansa.

Revanssihenkeä osoittaa myös se, että he haluavat maksimaalisen kurjuuden heidän jälkeensä syntyneille sukupolville. Ajan kuluminen ei vain ole heidän puolellaan. USA:sta on tulossa monikulttuurisempi täysin harmaahapsien revanssin vastaisesti ja revanssista riippumatta.

Monta kertaa olen miettinyt, mikä ajaa ikääntyneen konservatiivisen klikin kurjistamaan oloja? USA kun on jo monessa suhteessa kolmannen maailman maa; sillä erotuksella että amerikkalaisilla on tolkuttoman paljon ydinaseita sekä tarpeettoman suuri ikuiseen hyökkäyssotaan viritetty armeija.

USA:n hallinnon konservatiivit ovat vieläkin katkeria puolen vuosisadan takaisesta tappiostaan.

Perhearvot ovat konservatiivista kurjuutta

Viikon puheenaihe suomalaisilla keskustelupalstoilla näyttää olleen taas kerran alhainen syntyvyys, josta huolestuneiden argumentit ovat väsyneitä menneen maailman juttuja vailla reaalimaailman relevanssia.

Ne meistä joilla, on lapsia, ymmärtävät kun väitän lasten olevan suurimman osan aikaa pelkkiä riiviöitä. Niin, minulla on lapsia. Lapset lopettavat riiviönä olemisen tavallisesti vasta täysi-ikäistyttyään.

Edellisestä syystä ei ole siis lainkaan yllättävää, että lapsia ei vain hankita. Se ei ole itsekkyyttä, kuten jotkut änkyrät väittävät, vaan rationaalinen kannanotto ja kannasta johdettu menettely.

Bruttokansantuote tuotetaan aina vain pienemmän joukon toimesta, joten pienemmälle väestölle jää enemmän jaettavaa tulosiirtoina.

Kun seurasin kristillisdemokraattien ja muutaman muun uskonnollisen puulaakin sanailua aiheen tiimoilta, niin syntyvyyden väheneminen nähtiin jopa moraalisena kysymyksenä. Tai he tietenkin väittivät alhaisen syntyvyyden olevan merkki moraalittomuudesta.

Mutkat suoriksi vetämällä alhaisiin syntyvyyslukuihin saa liitettyä abortit, ehkäisyn, esiaviollinen seksin jne. Niitä ei millään pysty referoimaan yhden postauksen puitteissa. Aihe ei ole niin kiinnostava, että sitä ei jaksa kommentoida kuin kerran pari vuodessa, tai jotain sinne päin.

Mitä ovat nuo konservatiivien hehkuttamat perhearvot. Kaiketi ne ovat jotain sellaista, jotka olivat vallitseva tapa jossain myyttisessä menneisyydessä; maailmassa joka ei kuitenkaan koskaan ollut edes olemassa.

Jos perhearvot ovat jotain sellaista, mitä konservatiivit havittelevat, niin syntyvyys laskee nollaan. Edes konservatiivit itse eivät viitsi lisääntyä sellaisessa maailmassa.

Ihmiset ovat kykeneviä aivan itse päättämään lisääntymisestään. Mitkään ulkoa annetut vaatimukset eivät lisää syntyvyyttä. Asia saattaa olla aivan päinvastoin. Silloin sanotaan kaikelle, ihan kaikelle, perheisiin liittyville tekijöille: Fuck that!

Oikeastaan pitäisi aivan uusi sana, joka kuvaisi tilannetta paremmin kuin ”perhe”. Perheestä tulee mieleen vain kaikkinainen konservatiivinen kurjuus.

Huhtasaari ja Trump degeneroituvat tiukkaan tahtiin

Kävin mielenkiintoisen ”Twitter Feudin” perussuomalaisen kansanedustajan Laura Huhtasaaren kanssa.

Lauralle on annettava piste siitä, että hän sentään osallistuu itse aloittamiinsa ketjuihin. Laura kommentoi toisinaan myös ihan itse blogejaan Uuden Suomen Puheenvuorossa.

Toki Lauralla on oikeus omaan mielipiteeseensä, mutta ei omiin faktoihinsa. Faktat kun ovat kaikille yhteisiä. Laura Huhtasaaren jutut näyttävät olevan faktavapaalta vyöhykkeeltä.

Trumpin fanituskin suodaan Lauralla, mutta kun hän esittää paikkansa pitämättömiä väitteitä USA:n politiikasta ja poliittisesta järjestelmästä, niin silloin on syytä puuttua asiaan. Jälleen kerran Laura narahti epärehellisyydestä. Lauran epätodet väitteet on usein pantu tietämättömyyden tiliin, mutta minä taas väitän Lauran valehtelevan tietoisesti aivan idolinsa, Donald Trumpin, tapaan.

Laurassa ja Trumpissa on paljon samaa: arrogantti tapa pitää tietämättömyyttä hyveenä. Narahdettaessaan valehtelusta, kumpikin korottaa panoksia kertomalla vielä suuremman valeen, joka edes etäisesti liittyy puheenaiheeseen. Tätä toistetaan sitten loputtomasti toiveena se, että muut väsyvät ainaiseen ”fact checkingiin”.

Ongelma ei ole pelkästään Trumpin ja Huhtasaaren ongelma vaan bullshit koskee kaikkia jyrkän oikeistolaisuuden edustajia. Tämä tuli ilmi ketjuun osallistuneiden kohdalla.  Oman bullshittinsä he kuittaavat keskustelukumppanin denialismina. Kun nämä hypoteettiset denialistit esittävät faktuaalisia kommentteja, jotka torpedoivat fanaatikkojen väitteet, niin jonkin sekavan päättelyketjun kautta totuudenpuhujat ovatkin tosiasiat kieltäviä denialisteja.

Huhtasaarelle ja Trumpille näyttää olevan yhteistä myös ajattelun degeneroituminen. Kun omaa haitalliseksi todettua agendaa ei millään pysty puolustamaan pätevin argumentein, niin ajattelu taantuu infantiiliksi raivoamiseksi.

Kumpikin yrittää betonoida hard core -kannattajakuntansa. Kun laajempaa kannatusta ei näytä löytyvän, niin radikalisoimalla oman hard core joukkonsa, voi tuntea olevansa olemassa ja vielä tärkeäkin.

Sakeita ovat sekä Huhtasaaren että Trumpin jutut.

Tilastoja ja todennäköisyyksiä USA:sta

   Kun melkein koko työikänsä puuhaili tilastojen parissa, niin kaikenlaiset tilastot mistä tahansa aiheesta ovat mielenkiintoisia.

  Historioitsija Timothy Snyder esittää mielenkiintoisia lukuja:

   Jos syntyi vuonna 1935, oli 80 prosentin mahdollisuus, että elämä olisi parempaa kuin vanhempiensa. Vuonna 1980 syntyneillä oli 50 prosentin mahdollisuus, että elämä sujuisi paremmin kuin vanhemmillaan. Vuonna 2017 syntyneellä on enää 40 prosentin mahdollisuus parempaa elämään kuin vanhemmillaan. Nämä luvut kertovat kammottavasta trendistä.

   Paremman elämän kriteereihin kuuluvat mm. sosio-ekonominen asema kaikkine alakategorioineen, elinikäennuste, terveydentila. Oli niitä muitakin tekijöitä.

   Olisi ollut mielenkiintoista kuulla, minkä datan perusteella noihin lukuihin oli päädytty. Eiköhän luvut ole, jos eivät nyt aivan eksakteja, niin riittävän viitteellisiä päätöksenteon pohjaksi. Pahasti näyttää siltä, että mitään ei tehdä, vaikka trendi on päättäjien tiedossa, on ollut jo pitkään.

   Toinen seikka, johon Snyder kiinnitti huomiota, oli se, että 9 miljoonaa amerikkalaista, jotka äänestivät Obamaa kahdesti vuosina 2008 ja 20012, äänestivät vuonna 2016 Trumpia.

   Tätä paradoksia ovat yhteiskuntatieteilijät nyt pähkäilleet pari vuotta.

   Tilastollisesti yksi mielenkiintoinen korrelaatio löytyy.

   Niissä vaalipiireissä, joissa ihmiset arvioivat terveydentilansa heikentyneen vuoden 2012 jälkeen, äänet menivät vuonna 2016 Trumpille. Näin siitäkin huolimatta, vaikka aiemmin alueella oli äänestetty demokraatteja.

   Tämä ihmisten oma arvio terveydentilansa heikentymisestä ja sitten Trumpin äänestäminen on varsinainen mysteeri.

   Republikaanit (GOP) ovat ajaneet terveydenhuollon alas ajamista siten, että tuo em. 9 miljoonan ihmisen joukko jäisi kokonaan ilman terveydenhuoltoa. Vakuutusmaksut karkaisivat kerralla niin suuriksi, että vain rikkaimmilla olisi sellaiseen varaan.

   Nyt esitän hypoteesin, jolle minulla ei ole evidenssi: Obamacareen asetettiin suuria toiveita siten, että ehkä vihdoinkin terveydenhoito kattaisi koko väestön. ”Medicare for all”- slogan ei sinänsä ole mikään uusi vaatimus. Vuonna 2010 tapahtui ensimmäinen relevantti yritys toteuttaa tuo pitkäaikainen vaatimus.

   Kun Obamacare ei sitten ollutkaan odotusten mukainen, koska republikaanit onnistuivat sabotoimaan sen, niin turhautuminen asian johdosta veti ääniä republikaaneille.

   Mitä tulee republikaanien äänestämiseen, niin se ei ole ollut vuosikymmeniin rationaalinen, eikä  edes pragmaattinen, valinta; ei varsinkaan jos on kiinnostunut kohtuuhintaisen terveydenhoidon saatavuudesta.