USA:n liittovaltion "kehitysapu" republikaanisille osavaltioille

Niissä osavaltioissa, joissa republikaanit ovat vallassa, liittovaltiolta saadut avustukset muodostavat merkittävän osan osavaltion budjetista.

Ilmiö ei ole mikään uusi ja ainutlaatuinen. Republikaanien hallitsemat alueet ovat niitä köyhimpiä seutuja Yhdysvalloissa, ovat olleet jo lähes puolen vuosisadan ajan. Nykyinen republikaanihallinto presidenttiä myöten pyrkii ajamaan yksityishenkilöille kohdistetun sosiaaliturvan lopullisesti alas. Heille on ehkä aivan käsittämätön ajatus, että samalla valtavan iso joukko heidän potentiaalisia äänestäjiään putoa pysyvään köyhyyteen.

Tästä on ollut ennenkin puhetta, mutta kerrataan nyt vielä: jokaista liittovaltiolta saamaansa tukidollaria kohden Kalifornia maksaa liittovaltiolle laskutavasta riippuen 6-7 dollaria. Kalifornia onkin osavaltioista suurin nettomaksaja. Tämä ei lopulta edes aiheuta parran pärinää kalifornialaisten parissa: heikompiosaisia amerikkalaisia autetaan, vaikka nämä sattuisivatkin olemaan republikaaneja. Tällainen solidaarisuus on republikaaneille aivan käsittämätöntä.

Otetaan muutama vertailukohta Kaliforniaan muista demokraattien hallitsemasta osavaltiosta. Luvut kertovat sen kuinka paljon ko. osavaltio saa takaisin jokaisesta liittovaltiolle maksamastaan dollarista.

New Jersey 0,74 USD

New York 0,81 USD

Connecticut 0,82 USD

Massachusetts 0,83 USD

Republikaanien hallitsemien osavaltioiden kohdalla löytyy mm. seuraavia lukuja.

Mississippi 2,13 USD

West Virginia 2,07 USD

Kentucky 1,90 USD

South Carolina 1,71 USD

Republikaanien hallitsemat osavaltiot ovat oikeastaan kehitysmaita. Apua ne tarvitsevat, mutta republikaanien epärehellinen tekopyhyys tässäkin asiassa on silmiinpistävää.

Asiasta kertoi 12.10.2018 Raw Story ja Alternet.

Suomalainen monipuoluejärjestelmä on fiksu systeemi

Suomessakin noudatettava monipuoluejärjestelmä on oikeastaan erittäin fiksu järjestelmä kaksipuoluejärjestelmään verrattuna.

Kaksipuoluejärjestelmän heikkous piilee siinä, että vallassa oleva puolue pyrkii betonoimaan valtansa ja tämä tapahtuu varmasti, kun kyseessä on USA:n republikaanipuolue tai sitä vastaava organisaatio. Tällaisen puolueen totalitaristisia pyrkimyksiä on opposition (demokraattien) lähes mahdotonta vastustaa.  Kaksipuoluejärjestelmässä se oikeistolaisempi puolue pyrkii aina kohti harvainvaltaa.

Toki Suomessakin ajetaan samoja asioita kuin Amerikan republikaanit. Tavoitteet ovat aivan samat, mutta nuo tavoitteet jakaantuvat monen puolueen kesken, joten yksikään puolue ei pääse dominanttiin hegemonia-asemaan. Hyvä niin.

Republikaanien uusliberalismin siipeä Suomessa edustavat Kokoomus ja Keskusta. Demarit taas ajavat samoja asioita kuin demokraattien yrityssiipi, uusliberalismin kevytversio sekin.

Paatuneen taantumuksellisen kristillisyyden republikaaniversion ovat omineet Suomessa Kristillisdemokraatit ja vähäisemmässä määrin Perussuomalaiset näkyvimpänä hahmonaan Laura Huhtasaari, jolle on muodostunut pakkomielteeksi päästä sanomaan asiasta kuin asiasta jotain…ihan mitä tahansa.

Republikaanien rajatkiinni-hörhöily on sekin persujen bravuuri. Sinisten ja krisujen hörhöily ei ole lainkaan niin päällekäyvää, sillä ainakin smurffit yrittävät argumentoida, mutta lopulta nekin argumentit ovat jo premisseiltään silkkaa huttua.

Suomessa ei vain ole, toivottavasti ei tulekaan, sellaista puoluetta, joka yhdistäisi republikaanien kaikkein irvokkaimmat ja haitallisimmat tavoitteet. Keskenään riitelevät pienpuolueet (amerikkalaisen mittapuun mukaan sekä Kokoomus että Sosialidemokraatit ovat pienpuolueita) takaavat sen, että pahimmilta ylilyönneiltä vältytään.

Poliittisen kentän hajanaisuus ehkä hidastaa päätöksentekoa, mutta se myös ehkäisee idioottimaisia päätöksiä.

Suomalaisten tulisi säilyttää monipuoluejärjestelmänsä. Siellä missä politiikka on keskittynyttä, siellä on aina autoratiivisen totalitarismin uhka läsnä.

USA Pohjois-Amerikan banaanitasavalta

Yhdysvallat on tällä hetkellä Pohjois-Amerikan banaanitasavalta, jossa vallitsee pseudo-demokratia. Muuhun näkemykseen ei voi oikein tulla, kun johtavia aatteita ovat rasismi, väkivalta ja rosvokapitalismi. Listaa voisi jatkaa, eikä banaanitasavallan määreitä olisi edes vaikeita löytää.

Syntymäni aikoihin ei-valkoisen väestön osuus oli 13 prosenttia. Nyt se on laskutavasta riippuen 38-44 prosenttia. 

Silloin kun olin vielä töissä, ei-valkoisen väestön osuuden arvioitiin saavuttavan 50 prosentin rajan vuonna 2032. Nyt aikarajaa on siirretty vuoteen 2044, sillä ei-valkoisen väestön syntyvyyden arvioidaan vähentyvän. Jo pelkästään ei-valkoisen väestön näennäinenkin elinolojen kohentuminen alentaa syntyvyyttä. 

Vähän kärjistäen voi sanoa, että lähes puolet äänestäjistä on rasisteja. Tämän verran äänestäjistä äänestää republikaaneja. Tuosta joukosta pahimmat rasistit löytyvät valkoisten miesten joukosta. Ja kun demografista jaottelua jatketaan, niin pahimmat rasistit löytyvät oman ikäpolveni valkoisista miehistä. 

Me sodan jälkeen syntyneet ikäluokat koimme kahtiajaon jo 60-luvulla. Silloin ne kärjistävät seikat olivat kansalaisoikeuskysymykset ja kanta Vietnamin sotaan. Lopulta edustamani puoli saavutti voiton.

Olen sanonut tämän jo aiemmin, mutta kerrataan nyt vielä. Voittomme jälkeen havaittavissa oli pahaa taisteluväsymystä. Vaivuimme flegmaattisuuteen mahdollistaen hävinneen osapuolen revanssin. Heiltä meni revanssiin 40 vuotta. Pitkäjänteisesti työstä heille täytyy nostaa hattua.

Nyt kahtiajako alkaa olla samalla tasolla kuin sisällissodan vuosina tai Vietnamin sodan aikoihin. Näköpiirissä ei ole sovintoa ennen kuin oma sukupolveni on kuollut ja kuopattu viimeistä miestä myöten. Edellisessä virkkeessä paino on sanalla ”miestä”.

Minä panen toivoni milleniaaleihin. Heitä on 80 miljoonaa. Jos heidät saisi aktivoitua, niin oman sukupolveni edustajia tuskin valittaisiin mihinkään viroihin. USA:ssa äänestäjien keski-ikä on korkeampi kuin muissa läntisissä maissa ja niin on ehdokkaidenkin ikä. USA:ssa valtaa pitävät harmaantuvat ikääntyvät miehet. Tämä siitä huolimatta, että vaalien 2018 yhteydessä naiset aktivoituivat, mutta eivät riittävästi.

Noiden historiaan kuuluvien tapahtumien jälkeen, banaanitasavallan piirteet tulevat esiin myös republikaaninen harjoittamassa vaalivilpissä. Tämä tarkoittaa sitä, että oman ikäpolveni republikaanit joutuvat turvautumaan likaisiin temppuihin, jotta saisivat betonoitua valtansa. Mitä sitten kun viimeinenkin harmaantuva republikaani on kuollut?

Näennäisesti demokratiaan kuuluvat instituutiot ovat paikallaan, mutta demokratian kanssa niillä ei ole mitään tekemistä. Ne ovat totalitarismia ja itsevaltaista hallintotapaa kannattavien linnakkeita. Republikaanit voivat onnitella tästä saavutuksesta itseään.

Yhdysvallat on kaikin mittarein jo banaanitasavalta. En oikein näe muuta tapaa korjata tilanne kuin laajamittainen kansannousu. Itse kannatan väkivallatonta vastarintaa, mutta kun vastapuoli turvautuu jo nyt järjestelmälliseen väkivaltaan, niin ruumiita tulee varmasti.

Yhdysvalloissa eletään veitsenterällä.

Suomalaisen kristinuskon kokokuva, Päivi Räsänen ja Laura Huhtasaari

Kun USA:n vaalit ovat nyt ohi, oli aika siirtyä kevyempään osastoon, kuten suomalaisille uskontoaiheisille sivustoille. Näin ulkopuolisen tarkkailijan näkökulmasta suomalainen kristinusko on lähes yhtä sekopäistä kuin muuallakin maailmassa.

Suomalaisen kristinuskon koko kuvan muodostavat Päivi Räsänen ja vähäisemmässä määrin Laura Huhtasaari. Nämä kaksi leidiä tekevät kristinuskosta niin vastenmielistä, että sellainen johon heidän uskonnollinen suuntautuminen vetoaa, täytyy itsekin olla perin ikävä ihminen.

Kuinka moni suomalainen tietää nyt virassa olevan Suomen ev.lut. kirkon arkkipiispan nimen? Entä asuinalueensa seurakunnan kirkkoherran nimen?

Arvelen, että arkkipiispaa koskevaan kysymykseen ehkä puolet väestöstä pystyy antamaan oikean vastauksen, kirkkoherraa koskevaan varmaan vähemmän kuin kymmenen prosenttia.

Päkä oli julkaissut aborttia koskevan kirjan. En ole lukenut kirjaa, mutta sen perusteella mitä erinäisiltä palstoilta pystyi poimimaan, niin kirja oli takuuvarmaa Päivi Räsästä. Päivillä on pakkomielteenä puuttua toisten asioihin ja vielä siten, että Päivi esittää oman mielipiteensä jollain tavalla totuutena. Sitten kaikkien olisi toimittava juuri niin kuin Päivi käskee.

Laura Huhtasaari on taas nollattu niin moneen kertaan eri aiheista, että Lauran uskottavuuskerroin lähenee muutenkin nollaa. Laurakin pyrkii työntämään nokkansa muiden asioihin ja taustaoletuksenaan milloin mikin.

Se erotus näillä leideillä on, että Päivi on edes auttavasti perehtynyt asioihin, joista puhuu, Lauraaon taas kaikesta tietämätön moukka.

Lopulta Kotimaa24:n blogeissa Sirkku Laurila vaikeroi otsikolla: ”ei käy uskonto”

Laurila nillittää: ”Pari viikkoa sitten otin töissä keskustelun avaaamiseksi puheeksi, että ne on seurakuntavaalitkin tulossa, niin reaktio oli: "älä puhu uskonnosta täällä, se ei kiinnosta".

Uskontojen aika vain on ohi Suomessa. Ihmisillä on hyvä käsitys siitä, kuinka haitallisia uskonnot ovat. Laurilan tilannetta ei lainkaan paranna se, että kristinuskon kokokuvan muodostavat Päivi Räsänen ja Laura Huhtasaari.

Laurila päättää avautumisensa: ”Turvalliseen yhteiskuntaan ilmeisesti ei kuulu kirkon opetukset. Olen hyvin hämmentynyt.”

Ei kuulukaan. Kirkon opetukset eivät juuri poikkea Räsäsen ja Huhtasaaren jutuista. Ne on nähty ja kuultu. Reaalimaailman relevanssia niillä ei ole, ellei halua tehdä mahdollisimman monen elämästä mahdollisimman ankeaa.

Vaaralliset ajat Amerikassa

California is made up in a Hollywood basement…not!

Vaalien jälkeinen päivä meni toipuessa kisastudion aiheuttamasta väsymyksestä. Lievä kankkunenkin oikeni päivän kuluessa.

Jonkinlaista nautintoa sai republikaanien panikoinnista. Trump erotti oikeusministeri Jeff Sessionsin aivan odotetusti. Vt. oikeusministerinä toimii kristofasisti ja valkoisen ylivallan kannattaja Matthew Whitaker. Uusi kongressi aloittaa toimintansa 3.1.2019, joten republikaaneilla on vajaat kaksi kuukautta aikaa aiheuttaa mahdollisimman paljon tuhoa. Sen he kyllä osaavat.

Tulosten julkistamisesta ei mennyt kuin puoli vuorokautta, kun republikaanit, oranssi presidentti etunenässä, ryhtyivät hyökkäykseen demokraattisia instituutioita vastaan, jollainen vapaa lehdistökin on, ainakin sen kuuluisi olla. CNN:n Jim Acosta bannattiin Valkoisen talon lehdistötilaisuuksista.

Keskiviikkona Donald Trump järjesti myös harvinaisen soololehdistötilaisuuden. Se oli piinaavaa katsottavaa. Se ei ole, ei pitäisi olla, enää kenellekään yllätys, että Donald on asiasta kuin asiasta totaalisen tietämätön. Piinaa lisäsi myös se, että lavalla oli vihainen seniiliä vanhuutta lähestyvä itsestään liikoja luuleva konna.

Trump ei silti ansaitse ainuttakaan säälipistettä. Trumpissa kiteytyy kaikki se, mikä liittovaltiossa on mennyt vikaan vuosisatojen kuluessa. Romahtamispisteessä oleva vanhus ei tälläkään kertaa herätä positiivisia ajatuksia. Tuo romahtamispisteessä oleva vanhus on myös rikollisen korruptoituneen hallintonsa koko kuva.

Kun presidentti panikoi keskiviikkona nähdyllä tavalla, niin se on osoitus siitä, että presidentti ei ole tehtäviensä tasalla. Donaldille on todella kova paikka, kun hänen vaalikampanjapäällikkönsä, Paul Manafort, käyttää oranssia haalaria. Ehkä Donaldin olisi itsekin syytä käydä sovittamissa oransseja haalareita, sillä evidenssi Donaldin vuosikymmeniä kestäneestä rikollisesta toiminnasta on jo kiistaton. Kun koko elämä on mennyt vehkeillessä, niin olisi jo korkea aika saattaa vehkeilijä tilille tekemistään.

Keskiviikon tapahtumia ei visualisoitu Hollywoodin elokuvastudioissa vaan ne tapahtuivat ihan reaalimaailmassa. Monta kertaa republikaanien vallassa ollessa olisi toivonut, että tapahtumat olisivatkin elokuvaa.

Seuraavat kaksi kuukautta ennen uuden kongressin toimikauden alkua ovat vaarallista aikaa Yhdysvaltain historiassa. Imperiuminsa tuhoa kohti kulkevat diktaattorit ovat aina pyrkineet maksimoimaan tuhon ennen loppua. Republikaanit ja Trump eivät ole tässä suhteessa poikkeuksia.

Ehtiikö republikaaninen konnakopla tuhota liittovaltion lopullisesti ennen tammikuun 3. päivää? Jännäksi menee.

Kongressivaalien kisastudion jälkilähetys

Kisastudiossa juotiin eilen kaljaa.

Vaalit menivät aika odotetusti. Demokraatit valtasivat edustajainhuoneen ja republikaanit etenivät senaatissa.

Ennen vaaleja esitin arvion, että voimasuhteet edustajainhuoneessa olisivat demokraateille 220-215 ja senaatissa republikaaneille 52-48. Tuloksia ei ole vielä vahvistettu, mutta eiköhän suuruusluokka ole oikean suuntainen.

Kuvernöörien vaaleissa demokraatit etenivät ihan kiitettävästi erityisesti niissä osavaltioissa, joissa republikaaneilla oli paljon valtaa.

Ja mikä tärkeintä, Kalifornia on tiukasti demokraattien käsissä, vaikka republikaanit saivatkin paikallisvaaleissa muutaman yllätysnimen läpi. Onneksi se ei vaikuta Kalifornian linjaan mitenkään. Kaliforniaa taitaa olla niitä harvoja osavaltioita, joissa on ollut johdonmukainen ja systemaattinen linja. Tuo linja on amerikkalaisen mittapuun mukaan jopa radikaalin edistyksellinen. Suomalaisesta perspektiivistä se on ihan tavallinen.

Vaaleissa kaupunkien ja lähiöiden naiset olivat merkittävässä vaa’ankieli asemassa. Tällä kertaa he suuntautuivat edistyksellisempiin asioihin kuin viime vaaleissa, jolloin he vielä panostivat republikaanien fasistiseen ja kristofasistiseen agendaan.

Lähiviikkoina käydään armotonta jälkipeliä vaalien tiimoilta. Lokaa saavat kaikki niskaansa ihan äänestäjiä myöten. Pahoin pelkään, että väkivallalta ei säästytä.

Kisastudion krapulainen lähetys päättyy tähän.

Amerikan evankelikaaliset mölyävät taas vaaleista

Tänään käydään USA:ssa välivaalit ja jälleen kerran evankelikaaliset mölyapinat ovat pitäneet niin kovaa melua, että korvat menevät lukkoon, eikä edes korvatulpat auta.

Alkuvuodesta 2017 Pulitzer-palkittu toimittaja-kirjailija Francesca FitzGerald julkaisi kirjan The Evangelicals – The Struggle to Shape America. FitzGeraldin näkemys on Chris Hedgesin American Fascist kirjan ohella ehkä mielenkiintoisin näkökulma evankelikaalisen liikkeen politisoitumiseen Amerikassa.

FitzGerald ottaa lähtökohdakseen megakirkon pastorin, Jerry Falwellin, yrityksen politisoida evankelikaalisuuden. Eihän Falwell asialla toki ihan yksin ollut, mutta jostain on aloitettava, joten miksipä ei Falwellista.

Kirjassa on 700 sivua ja se on paikoitellen vähän raskas lukea, mutta meneehän se, jos omaa edes jonkinlaiset perus- ja taustatiedot uskonnon politisoimisesta Amerikassa.

Monet kirjassa esiintyvät hahmot on mainittu tässä blogissa vuosien kuluessa useampaan kertaan. Täten toisto tuskin on tarpeen.

Yksi hahmo on kuitenkin syytä nostaa esille: R.J. Rushdoonay (1916-2001).  Hän oli kaikkein jyrkimmän ja vihamielisen kristinuskon prototyyppi. Nykyään tuo kristinuskon muoto on vallitseva, sillä muut eivät ole ”oikeita” amerikkalaisia kristittyjä.

Rushdoonayn panos uskonnollisen oikeiston ideologiaan ja agendaan on kiistaton. Asiat, joita hän propagoi, olivat todella vastenmielisiä.

Kaikki lait tulisi johtaa Vanhasta ja Uudesta Testamentista. Pienistäkin rikoksista tuli langettaa kuolemanrangaistus. Rushdoonay sai vittumaisesta vastenmielisyydestään huolimatta paljon kannattajia jo elinaikanaan.

Rushdoonay yhdisty hämärän teologian, puolivillaisen filosofian ja destruktiivisen politiikan sekavaksi kokoelmaksi väitelauseita, joista kristofasistit (a.k.a. dominionistit) ovat aivan näihin päiviin asti ammentaneet ohjelmansa.

FitzGerald tekee huomion, jonka mukaan evankelikaaliset ovat ainoa kristinuskon muoto, joka vielä evankelioi. Amerikassa tämä tarkoittaa kadunkulmissa kiljumista ja kaikenlaista ihmisten häiriköimistä. Juuri tällaista ihmisten elämän terrorisoimista Rushdoonay ajoi.

Kun vaalit 2018 ovat ohi, voidaan ainakin alustavasti analysoida uskonnollisen oikeiston vaikutusta ja vaikutusvaltaa. Lukumääräisesti he ovat jo nyt vähemmistössä, mutta heidän vaikutusvaltansa on suurempi kuin lukumäärä edellyttäisi.