Sosiaalinen media teki vaalikampanjoista ikäviä

Vaaliblogi

Marraskuun 5. 2018 maanantai

Drive through your suburbs…into to your blues…into your blues!

Vuosikymmeniä vaaleissa ehdolla olevat turvautuivat mainostoimistojen ja PR-toimistojen palveluihin. Sosiaalinen media muutti kaiken.

Ennen PR-toimistot käyttivät paljon aikaa, rahaa ja vaivaa rakentaakseen ehdokkaalle houkuttelevan imagon. Tätä imagoa sitten markkinoitiin äänestäjille.

Jos ehdokas sattui mokaamaan, niin se ei merkinnyt täyttä katastrofia. Usein äänestäjät eivät edes tienneet mahdollisista mokista.

Sosiaalisessa mediassa mokista raportointi sai aikaan sen, että ehdokas saattaa ihan itse tuhota oman kampanjansa ja sitä eivät sitten mitkään PR-kommervenkit pysty enää korjaamaan.

Twitterin myötä moni kampanja on tuhoutunut, mutta Twitter on myös mahdollistanut sen, että moni moukka saa näkyvyyttä. Ehdokas saattaa twiitata jotain aivan älytöntä ja äänestäjät hurraavat. Äänestäjien medialukutaito on vielä aika alkeellista ja tämän varaan erityisesti republikaanit laskevat: väitteen täytyy olla totta, koska ehdokas x sanoo sen sosiaalisessa mediassa, eikä kukaan vaivaudu tarkistamaan väitteen totuusarvoa.

Vaalikampanjoinnissa mielipiteistä on tullut faktojen veroisia väitteitä. Tältä pohjalta ei vain vai tehdä hyvinvointia lisäävää politiikkaa. Mielipiteistä on vaikea johtaa parhaita mahdollisia menettelytapoja. Pääasia ei ole se mitä sanotaan vaan ylipäänsä sanotaan jotain, vaikka sanoma olisikin vedetty ihan hatusta. Mölyämällä pääsee nykyään pitkälle

Erityisesti konservatiiviset ehdokkaat ovat vieneet faktojen välttelyn äärimmäisyyksiin. Faktat pyritään esittämään valeuutisina ja tätä huudetaan korkealta ja kovaa korvat huumaavalla voluumilla. Hyvin ovat konservatiivit onnistuneet aktivoimaan äänestäjäkuntansa silkalla paskanpuhumisella.

Kampanjoita ei suunnitella enää siltä pohjalta, että ehdokas ajaa valituksi tultuaan asiaa x. Pääasia on tulla valituksia keinolla millä hyvänsä. Tämä koskee ainoastaan konservatiivisia ehdokkaita. Vastaavaa häröilyä ei vain yksinkertaisesti löydy edistyksellisten parista.

Vaalikampanjoita ei enää suunnitella proaktiivisesti vaan reaktiivisesti. Digitaalisen markkinointiin perehtyneet kampanjapäälliköt mittaavat potentiaalisen äänestäjäkunnan mielialoja päivittäin. Tältä pohjalta ehdokas sitten reagoi sosiaalisessa mediassa tavalla, jonka toivotaan vahvistavan potentiaalisten äänestäjien mielipiteitä varsinkin jos nuo mielipiteet ovat jo ennestään ehdokkaan agendaa myötäileviä.

Sosiaalinen media on muuttanut vaalikampanjoita niin hyvässä kuin pahassakin.

Republikaanien viimeinen mohikaani Kaliforniassa

Dream on Californication…

Vaalikampanjoinnin loppukiri on alkanut. Los Angelesissa tunnelma on jotenkin vaisu. Ketään ei kiinnosta, mitä liittovaltion vaaleissa tapahtuu. Kaliforniassa vähät välitetään Washington D.C:n tapahtumista. Valkoisessakin talossa majailee oranssi sakea mulkku, jonka tekemiset ja sanomiset eivät vaikuta tässä maankolkassa juuri mitenkään. Voisi jopa väittää, että Donald Trump ei ole kalifornialaisten presidentti. Ukon tirsa näkyy melkein joka ilta uutisissa, mutta siihen se sitten jääkin. Naamaansa Trump esittelee ympäri maailman, vaikka häntä ei kaivata juuri mihinkään. Ehkä Alabama sentään tekee poikkeuksen.

USA:n osavaltioista Kalifornia on vuosikymmeniä, no ainakin sata vuotta, kulkenut ihan omaan suuntaansa. Monta kertaa oikein hämmästyttää, että Oklahoma tai Teksas kuuluu samaan liittovaltioon kuin Kalifornia. Juuri mitään yhteistä patavanhoillisilla ja edistyksellisillä osavaltioilla ei ole.

Oikein täytyi miettiä, kuka oli viimeinen merkittävä kalifornialainen republikaani. Ronald Reaganin jälkeen ei tule oikein muita mieleen kuin Arnold Schwarzenegger. Kalifornialaiset republikaanien poliitikot ovat valtakunnan tasolla näkymättömiä. Eiköhän tilanne säily samanlaisena ainakin nyt käynnissä olevien vaalien jälkeenkin.

Liittovaltion kongressin edustajainhuoneen tiedusteluvaliokunnan puheenjohtaja, Devin Nunes, on saanut jonkin verran valtakunnallista huomiota. Tuo huomio on kyllä ollut enimmäkseen ikävää. Nunes on käyttänyt asemaansa väärin ja nyt erikoissyyttäjä Robert Mueller on ottanut myös Nunesin sekoilut Donaldin kanssa tarkasteluun.

Fresnosta on tähänkin asti löytynyt riittävä määrä republikaaneja, joten Nunes taitaa uusia paikkansa ensi viikolla. Kisa on kyllä kiristynyt ja jossain vaiheessa näytti jopa siltä, että Nunesin paikkansa menisi demokraateille. Ennen varmana pidetty republikaanien paikka on nyt uhanalainen.  Tätä ei ole tapahtunut vuosikymmeniin. Mikä lie fresnolaisia vaivaa, kun he valitsevat republikaanin, vaikka tämä olisi konna?

Ronald Reaganin jälkeen republikaaniset presidentit ovat suorastaan vältelleet Kaliforniaa. George H.W. Bush kävi kylässä muutaman kerran, mutta sen jälkeen onkin ollut hiljaisempaa. Donald on ehkä ei-toivotuin poliitikko ikinä näillä seuduin. Kaikenlaisia kilahtaneita tapauksia täällä on käynyt, mutta heihin on suhtauduttu suurella ymmärryksellä. Donald ei taas saa Kaliforniasta edes yhtä sympatiapistettä.

USA:n vaalit 2018, Los Angeles, kisastudio

Well I just got into to town about an hour ago, Took a look around, see which way the wind blow…

(The Doors: LA Woman)

Vaalit lähestyvät ja jännitys kohoaa. Luin välillä suomalaisia palstoja ja mitä niissä kerrotaan ensi viikon vaaleista. Yksi yhteinen piirre oli se, että liittovaltion kongressivaalit käsitetään ensi viikon ainoiksi vaaleiksi. Muutama kuvernöörin vaali sentään mainittiin. Oikeasti ensi viikolla valitaan tuhansia edustajia paikallisvaaleissa. Ne vaalit ovat ne tärkeimmät, joissa päätetään ihmisten jokapäiväistä elämää koskevista asioista: hanasta ei tule vettä, jos kaupunginvaltuusto päättää, että hanasta ei tosiaan tule vettä.

Suomalaisessa vaalikirjoittelussa jää myös huomiotta sellainen seikka, että 50 osavaltiossa on kaikissa ihan oma järjestelmänsä. Liittovaltionkin vaaleista vastaa kukin osavaltio itsenäisesti. Mitään koko liittovaltiota koskevaa vaalilainsäädäntöä ei ole. Perustuslakikin mainitsee vain tuon osavaltioiden itsemääräämisoikeuden vaaleissa.

Erot osavaltioiden välillä tosiaan ovat suuret. Kaliforniassa liittovaltion eivät saa läheskään sellaista huomiota kuin muualla maassa. Kaliforniassa ei paljon perusteta liittovaltion touhuista. Trumpiinkin suhtaudutaan tyyliin: Fuck you! Kalifornia on koko osavaltion statuksen omaamisensa ajan ollut aivan omanlaatuinen tapauksensa. Kalifornialla on varaa kulkea omaa tietään, sillä Kalifornia on ylivoimaisesti vaurain osavaltio. Itsenäisenä valtiona Kalifornia olisi laskutavasta riippuen maailman viidenneksi tai kuudenneksi suurin kansantalous.

Yksi esimerkki Kalifornian moniportaisesta vaalitavasta on tämä Los Angelesin kaupunginosa.

Liittovaltion kongressivaaleissa tämä kaupunginosa kuuluu Kalifornian 33. vaalipiiriin, josta edustajainhuoneessa istuu demokraattien Ted Liu. Ensi viikolla hän mitä todennäköisimmin uusii paikkansa.

Liittovaltion senaattoreita (kaksi jokaisesta osavaltiosta) valittaessa Kalifornia on yksi äänestysalue. Ensi viikolla toinen senaattorinpaikoista on katkolla, mutta eiköhän Dianne Feinstein taas uusi paikkansa. Hänen olisi aika jo jäädä eläkkeelle. Feinstein oli San Franciscon pormestarina jo 70-luvulla.

Kalifornian osavaltion edustajia valittaessa vaalipiirit menevät taas kerran uusiksi. Assemblya valittaessa (vastaa vähän liittovaltion kongressin edustajainhuonetta) tämä kaupunginosa kuuluu 66. vaalipiirin. Tällä hetkellä virassa on tältä alueelta demokraattien Al Muratsuchi.

Osavaltion senaattoreita valittaessa kaupunginosa kuuluu 26. vaalipiiriin. Virassa osavaltion senaattorina on nyt demokraattien Ben Allen.

Kalifornian kuvernööriä valittaessa koko osavaltio taas on yksi äänestysalue. Hommaa hoitaa tällä hetkellä demokraattien Jerry Brown.

Mutta vasta tämän jälkeen päästään täkäläisiä kiinnostaviin vaaleihin.

Los Angelesin pormestarin vaaleissa kaupunki on yksi äänestysalue. Pormestarina nyt demokraattien Eric Garcetti. Virkakaudet on rajoitettu kahteen.

Los Angelesin asukkaiden kannalta tärkein elin on kaupunginvaltuusto. Valtuutettuja on 15. Kaupunki on jaettu yhtä moneen vaalipiiriin. Tämä kaupunginosa kuuluu neljänteen Supervisonal Districtiin (en osaa suomentaa sitä) ja edustajana on demokraattien Janice Hahn.

Eikä tässä vielä kaikki. Lopulta valitaan kaupunginosan oma valtuusto, yhteensä viisi henkeä. Tämä elin päättää mm. kiinteistöverosta tällä alueella. Kyseisellä verolla kustannetaan mm. alueen puhtaanapito yms.

Eihän tämä mikään iso kaupunginosa ole, pari mailia kanttiinsa. Asukkaitakin ehkä vain jotain 35 000. Kaiken kaikkiaan oikein mukava paikka asua.

Los Angelesin alueella on lähes viisi miljoonaa rekisteröitynyttä äänestäjää, joista melkein 80 prosenttia demokraatteja. Meitä independent-äänestäjiä on kaupungin kokoon nähden vähän. Saattaa juuri ja juuri 100 000 sellaista löytyä.

Vedin tuon yllä olevan katsauksen ulkomuistista. Virheitä saattaa löytyä, toivottavasti ei.

Kun vastaehdokkaan naama ei olekaan valkoinen

Vaaliblogi

Marraskuun 2. 2018 perjantai

Demokraattien kannalta ongelmallisin kysymys on, kuinka kampanjoida puoluetta vastaan, jonka näkyvin hahmo on USA:n presidentti ja tuo hahmo on kaiken lisäksi patologinen valehtelija.

Kysymys on nimenomaan republikaaninen vastaisesta kampanjoinnista, sillä edistyksellisistä asiakysymyksistä huolimatta, ne eivät kanna vaalivoittoon, eivät tälläkään kertaa. Asiakysymysten käsittely jääköön vaalien jälkeiseen aikaan uuden kongressin aloittaessa toimikautensa tammikuussa.

Muutamassa aiemmassa postauksessa on ollut juttua avoimen rasistisen vaalikampanjoiden uudesta tulemisesta. Tämä koskee erityisesti republikaanista puoluetta: republikaaniset strategit ovat pähkäilleet, kumpi on tärkeämpi vaaliteema, rotu vai luokka. Lähes kaikissa osavaltioissa, mutta erityisesti niissä joissa valkoiset ovat lähellä menettää enemmistöasemansa, on päädytty kampanjoimaan rotustrategian turvin.

Kyselytutkimusten mukaan terveydenhoito on tärkein kysymys. Tätä mieltä oli 71% vastanneista. Republikaanit kuitenkin päätyivät tekemään vuoden 2018 vaaleista avoimen rasistiset vaalit. Monet, todella monet, demokraattien ehdokkaat ovat taas pitäytyneet asiakysymyksissä, joista tuo terveydenhoito on tärkein mutta samanaikaisesti problemaattisin.

Yksi tökeröimmistä kilpailuista käydään Floridan kuvernöörin paikasta. Vastakkain ovat republikaanien Ron DeSantis ja demokraattien Andrew Gillum.

DeSantis on ollut muutaman vuoden liittovaltion kongressin edustajainhuoneessa, Gillum on puolestaan toiminut Tallahasseen pormestarina. Kumpikaan ei ole keltanokka politiikassa.

DeSantis ja hänen tukijoukkonsa ovat ottaneet käyttöön kaikki rasistiset elementit. Heitä nyppii se, että vastaehdokkaan naama on musta. Kaiken lisäksi Gillum on fiksu ja sivistynyt. Sivistyksestä puheen ollen, kaikki sivistys on kadonnut. DeSantis on kyllä oppinut, mutta ei sivistynyt.

Florida onkin hyvä koelaboratorio kummankin ehdokkaan puolueelle. Florida on demografisesti nopeasti muuttuva osavaltio Kalifornian ja muutaman muun lisäksi.

Floridassa on pitkään vallinnut vahva republikaanien kannatus. Floridassa myös latinoväestö on poikkeuksellisesti kannattanut republikaaneja. Tämä johtuu siitä, että republikaaneilla on ollut jyrkempi suhtautuminen Kuubaan kuin demokraateilla. Floridassa on vaikutusvaltainen kuubalaisvähemmistö.

Nyt Fidel on kuitenkin kuollut ja Kuuban sosialismikin rakoilee, joten kuubalaissyntyisen väestön tuki republikaaneille ei ole enää itsestään selvää.

Florida on myös niitä osavaltioita, joissa tuloerot ovat revenneet. Tämäkin aiheuttaa poliittiselle kentälle paineita.

Florida antaa viitteitä siitä, mihin suuntaan valtakunnan politiikka lähtee lähivuosina ja vuosikymmeninä.

* * *

Kyselytutkimuksissa on äänestäjiltä tiedustelu jos jonkinlaisia mielipiteitä. Yli 70 prosenttia vastanneista oli sitä mieltä, että politiikasta ovat käytöstavat kadonneet. Onhan politiikka ollut ennenkin likaista peliä, mutta juuri tällä kertaa politiikka on huonokäytöksisten ehdokkaiden likaista peliä. Huonot tavat koskevat ainoastaan republikaaneja.

Huonot käytöstavat korreloivat hyvin yhteen ehdokkaan rasismin asteen mukaan: mitä rasistisempi ehdokas on, sitä huonommat hänen käytöstapansa ovat politikoinnissa.

Jälleen kerran kun republikaanien näkyvin henkilö on maan presidentti, niin tämän katsotaan oikeuttavan huonot käytöstavat kaikkien republikaanisten ehdokkaiden kohdalla.

On oikeastaan aika hämmästyttävää, että huonotapaisuus vetoaa miljooniin äänestäjiin. Huonotapaisuutta perustellaan ja oikeutetaan myös poliittisen korrektiuden vastustamisena. En usko, että tällaiseen kiemurteluun turvautuva edes tietää, mitä poliittinen korrektius tarkoittaa.

Toisaalta moukka on moukka, yrittipä hän olla korrekti tai ei.

Avoimen rasistisen vaalimainonnan uusi kukoistus, kisastudio

Vaaliblogi

Marraskuun 2. perjantai

Kisastudion lämpötila 85 Fahrenheitia, melkein pilvetöntä.

Ensi viikolla näemme kuinka suuren kannatuksen mafiaorganisaatio saa vaaleissa. Rikollisjärjestöhän republikaaninen puolue on. Olipa vaalitulos mikä tahansa, odotettavissa on lisääntyvää väkivaltaa.

Los Angeles Timesin paperilehden mukaan 71 prosenttia Yhdysvalloissa tapahtuneista viharikoksista on paikallisen äärioikeiston toimeenpanemia. Tähän joukkoon lasketaan myös KKK:n kaltaiset rasistiset järjestöt.

Viharikoksista 26 prosenttia oli islamistien tekosia.

Lopulta peräti 3 prosenttia viharikoksista meni vasemmistoanarkistien piikkiin.

Tilasto on hyvinkin odotetun kaltainen. Suuri osa amerikkalaisista ei kuitenkaan kohtaa viharikoksia koskaan elämänsä aikana. On valitettavaa, että typeryydet, jotka kuuluvat maan historiaan, eivät sittenkään jääneet sinne historiaan. Kuten aiemmassa postauksessani totesin, niin juutalaisiin kohdistuneet rikokset ovat lisääntyneet 57 prosenttia Trumpin presidenttikaudella.

Toinen LA Timesin julkaisema tilasto koski Trumpin retoriikan vaikutuksia siihen, kuinka amerikkalaiset näkevät nykyisen tilanteen suhteessa poliittiseen ilmapiiriin ja väkivaltaan.

Vastanneista 79 prosenttia oli sitä mieltä, että Trumpin sanomiset ovat kiristäneet ilmapiiriä ja lisänneet väkivallan todennäköisyyttä.

Tämäkään tulos ei yllätä.

* * *

Rasistiset vaalimainokset ovat palanneet ja tilanne on nyt huonompi kuin edellisellä vuoden 2016 vaalikierroksella.

Willie Horton ja Jesse Helms ovat nousseet kummittelemaan haudan takaa. Nuo nimet eivät ehkä sano suomalaisille juuri mitään, joten lyhyt selvennys lienee paikallaan.

Vuoden 1988 presidentinvaalien (George H.W. Bush vs. Michael Dukakis) mainonnassa republikaanit esittivät Dukakisin henkilönä, joka valtaan päästyään suosii tappajaksi todetun Willie Hortonin kaltaisia hahmoja. Dukakis joutui rajun lokakampanjan kohteeksi, ehkä jopa uhriksi.

Horton oli istumassa pitkää tuomiota muista rikoksista, mutta yhdellä viikonlopun pituisella vankilomallaan hän syyllistyi murhaan. Tästä republikaanit repivät riemun väittämällä kustantamassaan tv-mainoksessa, että Dukakis päästää mustat rikolliset riehumaan turuille ja toreille vankeusrangaistuksesta riippumatta.

Vastaavia mainoksia on tällä kertaa nähty Floridan kuvernöörin vaalien yhteydessä, samoin Pohjois-Carolinassa.

Pitkäaikainen senaattori Jesse Helms on taas ihan oma lukunsa Amerikan rasistisessa poliittisessa historiassa.

Helms hyödynsi radiota palvellessaan laivastossa WWII:n aikana. Helms kehotti ohjelmissaan nuoria miehiä liittymään laivastoon vapaaehtoisina. Sodan jälkeen hän siirtyi siviilipuolen radioihin hyödyntäen kokemuksiaan propagandistina.

Vuoden 1950 kongressivaaleissa Helms oli jo suunnittelemassa Willis Smithin vaalikampanjaa. Vielä tuolloin vaalimainonta oli paljolti radiomainontaa. Avoimen rasistista mainontaa harjoitettiin radioaalloilla. TV:n vuoro tuli myöhemmin.

Helmsin oma poliittinen ura sai vauhtia vuonna 1970, jolloin hän loikkais demokaattien riveistä republikaaneihin. Vuonna 1973 hän olikin jo kongressissa republikaanina.

Helms oli myös ensimmäisiä uskonnollisen oikeiston äärilaidan edustajia. Tässä asiassa hän oli vuosikymmeniä edellä aikaansa.

Mainonnassaan hän käytti kaikkia samoja keinoja kuin republikaanit vuonna 2018. Hortoneiden ja helmsien luultiin jo jääneen pelkiksi ikäviksi luvuiksi historiankirjoissa, mutta niin vain he putkahtivat esiin ja jälleen perin ikävässä merkitysyhteydessä.

Rasismi näyttää ottaneen aivan uutta vauhtia tällä vaalikierroksella.

Uhanalaiset teksasilaiset grillikyljykset

Vaaliblogi

Marraskuun 2. 2018 perjantai

Edellisessä postauksessani oli vähän juttua entisestä republikaaninen poliittisesta strategista Rick Wilsonista.

Wilson oli suunnittelemassa Ted Cruzin presidentinvaalikampanjaa vuoden 2016 vaalikierroksella. Cruz oli republikaanien esivaaleissa viimeinen pystyssä pysynyt ehdokas Donald Trumpia vastaan. Sittemmin myös Cruz alkoi myötäillä Trumpia. Tästä hän on juuri nyt maksamassa kovaa hintaa kannatuksen laskuna.

Teksasin senaattorinvaalit ovat ennakkotietojen mukaan kääntymässä tasaväkiseksi kamppailuksi Cruzin ja Beto O’Rourken välillä. Vielä alkuvuodesta Cruzia pidettiin yhtenä varmimpana senaattorin paikkansa uusijana. Itse kyllä arvelen O’Rourken kannatusluvuissa olevan demokraateille tyypillistä ilmaa. Tasaväkiset kamppailut ovat monissa viime vuosikymmenten vaaleissa kääntyneet republikaanien hyväksi varsin turvallisella marginaalilla. Poikkeuksen tekee vuoden 2000 presidentinvaalit, jolloin vaalitulos vahvistettiin vasta tiukan väännön jälkeen Korkeimman oikeuden puututtua peliin.

Nyt kun Wilson ei ole enää Cruzin kampanjansa mukana, niin Cruzin nykyiset strategit ovat keksineet yhden hulluimmista väitteistä koskien demokraattien vastaehdokasta O’Rourkea. Cruzin taustalla vaikuttavan PAC:n (Political Action Committee) kustantamassa mainoksessa väitettiin, että jos O’Rourke valitaan uudeksi Teksasin senaattoriksi, niin hän kieltää grillijuhlat Teksasissa.

Tuo mainos taidettiin vetää kierrosta yhden esityskerran jälkeen. Rick Wilsonin on kuitenkin hupaillut sen kustannuksella.

Senaattorin toimivaltaan ei kuulu tehdä yhtään mitään grillijuhlien suhteen siinä osavaltiossa, josta hänet on valittu. En silti olisi lainkaan yllättynyt, jos joku ottaisi tuollaisen väitteen tosissaan.  Jos oikein pinnistän muistiani, tämä ei ollut edes ensimmäinen kerta, kun republikaanit väittivät, että demokraatit vievät grillikyljyksetkin.

Teksasin kuvernöörin toimivaltaan grillijuhlien kieltäminen saattaa kuulua. Asia käsiteltäisiin osavaltion lakiasäätävissä elimissä. Tuskinpa tällaiseen urakkaan kukaan ryhtyisi. Lopulta grillijuhlia säätelee kunkin kaupungin järjestyssääntö ja siitä taas päättävät kunnanvaltuustot.

Olkoon tämä vain yksi esimerkki siitä, kuinka hölmöä ja utopistista vaalimainonta on Yhdysvalloissa.

* * *

Muutama päivä sitten Rick Wilson esitti näkemyksiään siitä, mitä demokraattien tulisi huomioida, jos he haluavat saada vaalivoiton republikaaninen vahvoilla tukialueilla.

Wilson sanoi, että demokraattien ei tulisi puhua mitään aseista. Potentiaaliset itsenäiset äänestäjät suhtautuvat torjuvasti aseenkanto-oikeuden rajoituksiin. Jostain syystä tämä kysymys on kovin tärkeä ns. punaisilla alueilla. Sinisillä seuduilla aseet eivät aiheuta samanlaista kiihkoa.

En tosin osaa sanoa, miten aseisiin tulisi suhtautua, jos ne eivät kelpaa edes vaalikampanjan sivuteemaksi. Aseet ja niiden saatavuus ovat USA:ssa iso ongelma.

Seuraavia presidentinvaaleja silmälläpitäen Wilson ohjeisti demokraatteja valitsemaan mahdollisimman esiintymistaitoisen, sanavalmiin ja mahdollisimman räiskyvän ehdokkaan. Tämä sillä reunaehdolla, että Donald Trump on republikaanien presidenttiehdokas vuonna 2020.

Kaksi vuotta on pitkä aika nopeasti muuttuvassa maailmassa.

* * *

Tällä vaalikierroksella on vainajatkin valjastettu politikoimaan. Aika monessa puheohjelmassa, erityisesti podcasteissa, on viitattu vuonna 1991 kuolleeseen republikaanien strategiin Lee Atwateriin. Atwater menehtyi nelikymppisenä aivokasvaimeen. Hän on kuitenkin yksi republikaanien strategian luojista ja tuo strategia on osoittautunut varsin toimivaksi vaaleista toiseen.

Atwaterin arsenaaliin kuului rasismi, joka useimmiten oli kuitenkin hienovaraista piilorasismia. Jollain tavoin mutkan kautta Atwater aina onnistui vetoamaan etelävaltioiden valkoisen väestönosan pelkoihin. Uhkakuvien luomisen poliittisena toimintaohjelmana on kaiketi paljon Lee Atwaterin ansiota.

Nixonin aikana aloitettua etelän strategiaa (Southern Strategy) Atwater jalosti Reaganin presidentinvaalikampanjoissa. Tuota menneisyydestä tuttaa strategiaa sovelletaan jälleen kerran. Valitettavasti se toimii.

Republikaanien puheohjelmissa on tappion uhatessa toistuvasti kysytty: ”Mitä  Lee Atwater nyt tekisi?”

Kongressivaalien kisastudion Roadhouse Blues

Vaaliblogi

Marraskuun 1. 2018 torstai

Tunnelma kongressivaalien kisastudiossa tihenee pelin käydessä aina vain likaisemmaksi. Taustalla soi The Doorsin Roadhouse Blues: ”Yeah, We’re going to the roadhouse…We’re gonna have a real…Good Time!”

Asioiden ollessa aivan jotakuinkin perseelllään kannattaa lähteä roadhouseen. Paikallisessa roadhousessa järjestetään ensi viikolla kaljanhuuruinen kisastudio. Aion osallistua, mutta siitä sitten lisää ensi viikolla. Hauskaa voi pitää puoluekannasta riippumatta, useimmilla kun ei edes ole puoluekantaa. Itsekin olen rekisteröitynyt independentiksi.

Los Angelesin paikallisilla kaapelikanavilla pyörii joukko vaalimainoksia; niin demokraattien kuin republikaaninen maksamia mainoksia. Tässä maailmankolkassa mainokset eivät ole niin vittumaisen vihamielisiä kuin esimerkiksi Teksasissa. Videoklipit muiden alueiden mainoksista ovat riemastuttavan kömpelöitä salaliittoteorioita viljeleviä huumoripläjäyksiä. Jostain kumman syystä juuri republikaanit ovat luoneet kaikkein kreiseimmät mainokset. Mitään muuta ei oikein voi odottaakaan totuuden jälkeistä aikaa eläviltä fanaatikoilta.

Kävin kroolaamassa muutaman altaan mitan ja allasbaarissa törmäsin hyvään ystävääni. Olimme molemmat samaa mieltä, että ensi viikon vaalit ovat tärkeimmät vaalit amerikkalaisen demokratian kannalta omana elinaikanamme. Olimme myös samaa mieltä, että vaalit ovat jotenkin vaisut. Monet ovat jo väsyneet myrkylliseen politikointiin, jota on jatkunut vuosikymmenten ajan. Syyttävä sormi osoittaa kohti konservatiiveja ja aivan erityisesti republikaaneja kohti.

Tuskin maltan odottaa roadhousen kisastudiota.

* * *

Yksi huolen aiheeni koskien ensi viikon vaalien jälkipelejä on se, että demokraattien mahdollisen vaalivoiton jälkeen republikaanien taakse ryhmittyneet kuppikunnat aloittavat laajamittaisen väkivaltakampanjan.

Tappion koittaessa kostomentaliteetti saattaa saada vallan aika monesta sekopäästä. Yhdysvallat on tässäkin asiassa ääripäiden maa: toisaalta on miljoonia erittäin fiksuja ihmisiä, toisaalta taas hurjan iso joukko sekopäitä, jotka ilman muuta olisivat psykiatrisen hoidon tarpeessa, mutta eivät saa apua tai eivät osaa etsiä omatoimisesti apua.

Edellisen perusteella heitänkin ilman hypoteesin: maltillisten keskilinjan kulkijoiden sekä absoluuttinen että suhteellinen lukumäärä on pienentynyt. Kicksit saa vain ääri-ilmiöistä, eikä maltillisella harkitsevaisuudella ole juuri sijaa, ei ainakaan julkisessa debatissa ja politiikassa silloin kun kyse on republikaaneista. Ihminen saattaa toimia monissa asioissa rationaalisesti, mutta sitten jossain toisessa asiassa aivot lukkiutuvat johonkin ääri-moodiin ja rationaalisuus saa mennä.

Historioitsijoilla on huima tehtävä edessään. Heidän tulee dokumentoida ja analysoida, kuinka republikaaneista tuli ääripuolue, kuinka kaikki edes alkeelliseen ajatteluun kykenevät konservatiivit häädettiin puolueesta. Osa kyllä lähti ihan itse.

Ennen samaan puolueeseen mahtuivat taloudelliset konservatiivit, sosiaalisten kysymysten suhteen konservatiivit, ulkopoliittiset konservatiivit jne. Yhdistävänä tekijänä oli arvokonservatismi, joka sekin oli GOP:n nykykriteerien mukaan liian liberaalia. Noihin konservatiivisuuden eri muotoihin päti myös se, että ne johdettiin jollain tavoin reaalimaailman tilanteesta. Nykyinen konservatismi, tai se mitä Amerikassa käsitetään konservatismiksi, tarkoittaa…Kuka tietää mitä? Konservatismi vaikuttaa kokoelmalta vihamielisiä sloganeita. Hyvin sellainen onkin tehonnut lähes puoleen amerikkalaisista äänestäjistä.

Tästä ei ole kuin 20-30 vuotta kun GOP oli ”asiantuntijoiden” puolue. Akateemisesti koulutetut äänestivät mielellään republikaaneja. GOP oli tuolloin vielä oikea porvaripuolue. Demokraateille jäi ns. jämäväestö. Muinaisia republikaaneja olisi voinut kutsua myös keskitien teknoraateiksi.

Sitten tapahtui muutos, ei yhdessä yössä, vaan vuosien kuluessa. GOP tarjosi foorumin mitä ikävimmille ihmisjoukoille valtavirtaistamalla ääri-ilmiöt. Republikaanit ovatkin nykyään redneck-puolue, jonka suojissa kaikki iljettävyydet ovat vapaita toteuttamaan itseään pidäkkeettömästi. Redneckit kiljuvat korkealta ja kovaa: ”Jos et ole puolellamme, olet meitä vastaan!” Vanhan ajan redneckit eivät kuitenkaan omien havaintojeni mukaan olleet vihamielisen väkivaltaisia.

Vuoden 2018 vaalikierroksen ehdokasasettelussa oli viitteitä siitä, kuinka häiriintyneeksi republikaaninen puolue on mennyt. Republikaanien esivaaleissa vanhat maltilliset republikaanit, ne joita puolueessa vielä oli jäljellä. kärsivät tappion. Puolue onkin nyt yhtä kuin trumpistit ja ideologiana on trumpismi. Tuolla ideologialla ei kuitenkaan ole mitään tekemistä Donald Trumpin kanssa. Siihen Donaldin älykkyys ei millään riitä. DT onkin vain fasadi, jonka taakse kätkeytyy kaikkein pimein amerikkalainen politiikka ja politikointi.

Republikaanisen puolueen kaappaus lienee aivan ainutlaatuinen länsimaiden poliittisessa historiassa. Samanlaista vallankaappausta ei ihan äkkiä tule mieleen, ei ainakaan vastaavassa mittakaavassa. Vastaavia puolueita on perustettu ja niitä on kuollut, mutta yhtä ison olemassa olevan puolueen kaappausta ei kaiketi ole tapahtunut.

On myös perin ikävää, että maltilliset republikaanit ovat saaneet vakavasti otettavia tappouhkauksia puoluetovereidensa ja republikaaneja äänestävien ihmisten toimesta. Ei siis ole lainkaan yllättävää, että nämä maltilliset ovat jättäneet puolueen. Nykyään he identifioivat itsensä riippumattomiksi konservatiiveiksi. Heillä ei vain ole enää ketään, jota he voisivat äänestää, sillä demokraattien riveihin he eivät siirry.

* * *

Yhden mielenkiintoisimpia analyyseja on esittänyt Rick Wilson. Siinä on sanavalmis ja kaiken lisäksi hauska entinen republikaanien poliittinen strategi. Hän jos kuka on kuulunut republikaanien sisäpiirin. Pikaisen tsekkauksen perusteella Wilsonista löytyy aika monta youtube-videota. Rick Wilson on myös kirjoittanut monen lehtijutun ohella kirjan Everything Trump Touches Dies.

Wilson kiinnostui politiikasta seuratessaan vuoden 1980 vaalikampanjaa Jimmy Carter vs. Ronald Reagan. Vuonna 1984 hän pääsi äänestämään ensimmäistä kertaa ja äänesti Reagania toiselle kaudelle. Vuonna 1988 hän oli jo itse aktiivisesti mukana George H.W. Bushin vaalikampanjassa. Sittemmin Wilson on ollut suunnittelemassa kymmeniä, ehkä jopa satoja, kampanjoita ruohonjuuritasolta aina valtakunnallisiin kampanjoihin asti.

Mielenkiintoisen sisäpiirin näkemyksen Wilson tarjoaa kertomuksella Rudy Giulianista, entisestä New Yorkin pormestarista. Rudy sai ihan ansaitusti tittelin ”America’s Mayor” 911:n yhteydessä. Ennen pormestarin uraansa Giuliani oli syyttäjänä aika monessa mafiaoikeudenkäynnissä. Wilson suunnitteli Giulianin kampanjan silloin kun Giuliani oli ehdolla New Yorkin pormestariksi. Lopulta Rudy Giuliani myi itsensä ja rehellisyytensä.

Nykyään Rudy Giuliani onkin Donald Trumpin henkilökohtainen asianajaja. Jotta en paljastaisi ihan koko juonta, niin sanon vain, että Wilsonin mukaan Giulianissa kiteytyy henkilönä kaikki se mikä meni vikaan republikaanisessa puolueessa. Se on aika kovan luokan väite, mutta Rick Wilson perustelee väitteensä hyvin.

* * *

Demokraattien ongelma on tällä vaalikierroksella sama kuin ennenkin: asiakysymykset ovat kärsineet inflaation, eikä asiakysymyksillä enää kerätä ääniä. No paikallisvaaleissa kyllä, mutta ei liittovaltion kongressivaaleissa.

Vaaleista on tullut spektaakkeleita ja spektaakkeleita republikaanit ovat erinomaisia järjestämään. Tarvitaan muutakin kuin savukone ja taustakangas. Republikaanien vaalitilaisuudet ovat lähempänä uskonnollista hurmosta, sitä kreiseintä amerikkalaista uskonnollista hurmosta, kuin reaalimaailman asiakysymyksiin keskittyvää perinteistä poliittista kokousta.

Demokraattien ongelma on myös puutteellinen statistiikan hyödyntäminen. Tai kyllähän demokraatit keräävät tilastotietoja, mutta he eivät osaa tulkita dataa saati jalostaa sitä tiedoksi. Demokraatit tosin tietävät, mitä ihmiset haluavat, mutta he eivät tiedä, miten aktivoida äänestäjät. Oppositiossa on amerikkalaisen järjestelmän rakenteesta johtuen vaikea ajaa ihmisten tärkeinä pitämiä asioita.

Oikein odotan demokraattien selityksiä, jos toivottua ”sinistä aaltoa” ei tulekaan. Mitään demokraatit eivät ole oppineet vuosien rämpimisestä.