Vihreät mokaavat aina

Vaaliblogi 2019

Lokakuun 17. 2018 keskiviikko

Vihreät mokaavat aina

Tarkoitukseni oli kirjoittaa tajunnan räjäyttävä postaus vihreiden ainaisesta tunaroinnista, mutta sitten sain käsiini Suomen Kuvalehden (nro 40/2018; 5.10.2018), jossa vihreiden tunarointia käsiteltiin varsin laajasti. Tähän maailmankolkkaan posti kulkee vähän hitaasti. Tilannettani ei paranna sekään, että haluan lukea paperilehtiä.

SK:n jutussa kiinnitettiin huomiota vihreiden johtajuusongelmaan. Nykyisen puheenjohtajan hyvin alkaneella kaudella on puolueen kannatuksesta sulanut monta prosenttiyksikköä. Vielä ei edes tiedetä kenen johdolla puolue valmistautuu vuoden 2019 eduskuntavaaleihin. Jatkuuko puheenjohtajan sairausloma? Onko sijaisesta vaalivankkureiden vetäjäksi? Jaksavatko vanhat parrat tarvittaessa viedä puolueen siedettävään vaalitulokseen?

Vihreiden ongelma on strateginen. Arvostettavat tavoitteet ja niiden julkistaminen eivät ole strategia; ei edes strateginen kannanotto. Tavoitteet ovat pelkkä lista asioista, ei strateginen suunnitelma siitä, kuinka nuo tavoitteet saavutetaan.

Ympäristöliikkeestä ponnistaneesta puolueesta on tullut asiantuntijoiden ja eksperttien puolue. Kannatus löytyy kaupungeista ja erityisesti kaupunkien paremmin koulutettujen keskuudesta. Entisten sivistysporvareiden kaltaiset hahmot löytyvät nykyään vihreistä.

Vihreiden kannattajat ovat tiedostavia yksilöitä. Käytän sanaa ”tiedostava”, vaikka ko. sana tuokin mielen muinaiset tiedostavat taistolaiset. Vihreät tiedostavat ympäristön katastrofaalisen tilan ja rosvokapitalismin kiistattomat haitat. Se ei vain riitä, kun tiedostavien ihmisten kannatus pitäisi realisoida vaaleissa. Ei ole onnistunut tähänkään mennessä, eikä ole viitteitä siitä, että tällä kertaa tilanteeseen tulisi muutos.

Vuosikymmenten kuluessa on riittänyt parran pärinää siitä, oliko rekisteröityminen puolueeksi virhe. Roosa Meriläinen kirjassaan Valtio valottaa siitä, minkälaista kissanhännän vetoa puolueessa on: kettutyttöjen toiminta on aika huonosti sovitettavissa yhteen yleispuolueen asemaa tavoittelevan nimellisen ympäristöpuolueen kanssa. En usko, että tilanteeseen tulee muutosta, olipa vihreiden johdossa kuka tahansa.

Suomessa on muutenkin aika perverssi käsitys vahvan johtajan tarpeesta. Suomalaiset on ehdollistettu kaipaamaan johtoon missä tahansa asiassa tyrannia. Kaikki kulminoituu Kekkosen tapaan toimia ensin pääministerinä ja sitten presidenttinä. Kekkosen valtakausi oli Suomen poliittisen historian häpeäpilkku ja silti jotkut elättelevät nostalgista toivetta samanlaisesta hahmosta, joka veisi Suomen takaisin johonkin maagiseen ja mystiseen kulta—aikaan. Kekkoset ovat kuolleet ja hyvä niin.

Politiikkaan kommentoivat toimittajatkin, ainakin ne vanhemman polven toimittajat, olettavat virheellisten premissien perusteella, että johtajan on oltava jotakin Kekkosen kaltaista. Tässä tapauksessa toimittajat unohtavat, että vihreät ovat perusteiltaan desentralisoitu organisaatio, joka pyrki toteuttamaan vanhaa prinsiippiä: ”ajattele globaalisti, toimi lokaalisti”. Siihen skenaarioon Kekkoset sopivat huonosti.

Lupaan tarjota kaljat ainoalle tuntemalleni suomalaiselle vihreälle, jos puolue pääsee yli 15 prosentin kannatukseen. Pienen tuopin tarjoan siitä hyvästä, että vihreät eivät mokaisi. Taitaa olla jäädä ystävältäni kaljat saamatta.

Eduskunnan tosi-tv löysää jutustelua

Vaalikampanjat saivat eilen vauhtia eduskunnasta, kun siellä jutusteltiin pitkään hallituksen työllisyyteen liittyvistä toimista. Sinänsä on aivan sama puhutaanko työllisyydestä, työllistämistä vai irtisanomisten helpottamisesta pienyrityksissä. Asia ei muutu miksikään.

Täysistunnon seuraaminen olisi vaatinut isoa kaljavarastoja ja tupakkaakin olisi kulunut. Parhaat palat sentään seurasin, eikä tänään ole krapulakaan. Popcornista en pidä, joten paukkumaissikin jäi väliin.

Hallitus ja oppositio yrittivät nokitella toisilleen ja tämä kuuluu asiaan. On siis aika pateettista, että tuollaista nokittelua paheksuttiin. Demokratian kannalta on oleellista, että kansanedustajat saavat sanoa sanottavansa. Ei kaikilta voi odottaa Ciceron retorisia taitoja.

Hallituksen ja opposition nokittelu on oikein tervetullutta vaihtelua sanelupolitiikkaan perustuvaan ”sopimusyhteiskuntaan”. Kolmikanta on sinänsä aivan hyvä lähtökohta, mutta oletus siitä, että se olisi jotain ikuista, ja jolle ei olisi vaihtoehtoja, on jäykkää ajattelua. Väite siitä, että työmarkkinat Suomessa olisivat jotenkin erityisen jäykkiä, ei pidä paikkaansa. Työmarkkinoita koskeva ajattelu on sen sijaan aivan erityisen jäykkää. Työmarkkinoista puhuvat ovat järjestäen kuin rautakangen nielleitä.

Kun ajattelu perustuu menneisyydessä vallinneisiin menettelytapoihin ja samanaikaisesti toimintaympäristön perustavaa laatua oleva muutos on jätetty huomiotta, tuloksena on ollut sopimusyhteiskunnan masinoimia huonoja sopimuksia.

Tällä hallituskaudella oppositiota on viety kuin litran mittaan. Vaalien kynnyksellä oppositio on yrittänyt ryhdistäytyä ja tämä on tietenkin närästänyt ja närkästyttänyt hallitusta. Hallitus ehkä tuudittautui ajatukseen siitä, että he eivät kohtaa vastarintaa. Tällainen tunne kaikkivoipaisuudesta johtaa katastrofiin ja katastrofin partaallahan hallitus on ollut jo toista vuotta. Tulipaloja on sammutettu siellä täällä.

Vetoaminen välttämättömyyteen ja vaihtoehdottomuuteen on sekin niin eilispäivää. Eivät ihmiset niin tyhmiä ole, että omaksuisivat tuollaisen politiikan pureksimatta. Konsensusajattelu kumpuaa juuri näköalattomuudesta, vaihtoehtojen rationaalisen arvioinnin puutteesta. Aikansa konsensusajattelu toimi, mutta kuten tuossa edellä sanoin, maailma on muuttunut ja muuttuu alati kiihtyvällä vauhdilla, joten ristiriidat lisääntyvät ja tulevat lisääntymään.

Tällä vuosisadalla muutama poliittinen puolue on Suomessakin perustanut omia ajatuspajojaan ja ajatushautomojaan. Tulokset ovat olleet aika laihoja. Sama pätee kaupallisiinkin ajatushautomoihin. Poliittisen strategian luominen on perin alkeellista. Suomessa ajatushautomot ovatkin enemmän lobbausjärjestöjä kuin varteenotettavien vaihtoehtojen strategiseen analysointiin tähtääviä organisaatioita.

Tänään eduskunnan tosi-tv jatkuu, kun päästään äänestämään. Ensimmäiset vedot on jo asetettu. Viikon voittajaa ei löytynyt. Huhtikuuhun on vielä pitkä aika, joten seurataan tilannetta.

Politiikan Beavis & Butthead

Vähän viistosta populaarikulttuurista kiinnostuneet blogin lukijat saattavat muistaa Music Televisionilla (MTV) 90-luvulla pyörineen kulttimaineeseen kohonneen piirrossarjan Beavis & Butthead.

Se oli aivan hulvattoman hauska sarja, mutta pelottavinta asiassa on se, että Yhdysvalloissa Beavisin & Buttheadin kaltaiset henkilöt ovat nyt vallankahvassa. Republikaanipuolueesta tuli Beavisin & Buttheadin puolue.

Piirroshahmot ovat kasvaneet aikuisiksi ja alkaneet elää uutta elämää yhteiskunnallisina vaikuttajina. Nykypäivän Beavisit ja Buttheadit löytyvät poliittisen kentän kaikkein oikeimmalta laidalta. Jos teekutsuliikkeen kannattajat olivat sekopäitä, niin Beavis & Butthead –puolueen kannattajien sekopäisyydelle ei ole kuvaavaa sanaa.

Vuoden 2016 presidentin vaaleissa Beavis & Butthead äänestivät Donald Trumpia. Heitä olikin Amerikassa yli 60 miljoonaa.

Beavisin ja Buttheadin pirullinen typeryys on nykyisin täysin hyväksyttyä normaalia käyttäytymistä. Idiotismi on normalisoitu suosituksi poliittiseksi kannaksi. En olisi ikinä uskonut, että USA:ssa toteutetaan kollektiivisesti Beavisin ja Buttheadin filosofiaa.

Joskus fiktiivisten hahmojen luojat ovat tarkkanäköisiä trendien ja tendenssien suhteen. Vaikka Beavisin ja Buttheadin luojat olisivat vetäneet hahmot hatusta ja hihasta, niin tällä kertaa ”profetia” osui oikeaan.

Beavis ja Butthead parkkeerasivat perseensä TV:n eteen muodostaen maailmankuvansa musiikkivideoiden perusteella. Tässä hahmojen luojat menivät hieman harhaan: nuoret eivät enää juuri katso televisiota vaan istuvat perseellään muiden laitteiden edessä. Ajatus on kuitenkin sama.

Pääsääntöisesti nuoret ovat aina olleet erittäin fiksuja, niin myös 90-luvulla, eikä asia ole muuttunut. Beavisti ja Buttheadit pääsivät valtaan, koska fiksut nuoret lähtivät aivan eri suuntaan kuin vallan tavoitteluun. Luku- ja kirjoitustaitoisilla ei ole mitään yhteistä Beavisin ja Buttheadin kanssa ja se näkyy kaikessa.

Republikaaninen vaalitilaisuuksissa yleisönä on iso joukko Beavisin ja Buttheadin kaltaisia moukkia. Trumpin tilaisuuksissa ilmiö moninkertaistuu. Tällaisen kuvan USA:sta saa, eikä kuva ole lainkaan väärä.

Tuolloin 90-luvulla noita piirroshahmojen kaltaisia moukkia näkyi rock-konserteissa, nykyään poliittisissa tilaisuuksissa.  Edesmennyt Kurt Cobain oli aika vittuuntunut yleisössä oleviin Beavis ja Butthead – tyyppeihin. Nykyään he ovat republikaanien äänestäjiä ja tukijoita.

Median kommandoiskut

Kansallismielisiksi ja isänmaallisiksi itseään kutsuvat ovat taas viime aikoina valitelleet sitä, että heitä vastaan on tehty kommandoiskuja, joiden taustalla on media ja George Soros. On tuo Soros vireä vanhus, kun ehtii joka paikkaan. Minä taas väitän, että Soros (s.1930) on jo niin seniili, ettei edes tiedä olevansa George Soros.

Kun isänmaallisten ja kansallismielisten aiheuttamista haitoista vaietaan ja heidän tekonsa jätetään huomiotta, niin voimme syyttää vain itseämme siitä, että elinympäristömme muuttuu niin vihamieliseksi, että emme halua enää elää sellaisessa yhteiskunnassa. Siinä maailmassa myöhempien aikojen Beavis & Butthead voivat hyvin, muut eivät. Kynnelle kykenevät poistuvat maasta hyvissä ajoin.

Juuri välinpitämättömyys ja haluttomuus puuttua asioihin ovat niitä tekijöitä, minkä varaan isänmaalliset laskevat. Demokratia loppuu ja isänmaallinen totalitarismi alkaa välinpitämättömyydestä. Patriotismista tuleekin nurkkapatriotismia.

Noista median kommandoiskuista valittavat aina samat isänmaalliset joko nimellä tai nimimerkillä. Journalismin tila on kuulemma huono, mutta mikään ei estä isänmaallisia tekemästä parempaa journalismia. Ovathan he toki yrittäneet, mutta heikoin tuloksin. Heidän propagandansa ei vain ole journalismia. Jos sitä pitää journalismina, niin maaginen ajattelu on aivan välttämätöntä. On arvostelukyvyn puutetta, jos propagandaa pitää journalismina.

Kun jokin mediakanava, tavallisesti Yle tai Helsingin Sanomat, ei kerro asiasta X oikean laidan edellyttämällä tavalla, niin Yle ja Hesari ovat puolueellisia. Harvemmin nämä samat isänmaalliset nillittävät omista ala-arvoisista mediakanavistaan. Luulisi näiden mediakanavien olevan aivan ylivoimisia, sillä niitä toimittavat ihan oikeamieliset isänmaalliset. Mutta kun sekään ei kelpaa. Mikä mättää? On se varmaan vittumaista, kun muu väestö pitää niitä korkeintaan Seiskan tasoisina julkaisuina?

Isänmaallisuus, sellaisena kuin se esiintyy mölyapinoiden omilla mediakanavilla, vaatii kaiken eettisen ajattelun hylkäämistä. Kyseeseen tulee sekä ammattietiikan että henkilökohtaisen moraalin kaikkinainen hylkääminen. Jos niitä ei pysty hylkäämään, niin kieltäminenkin kelpaa. Enempää ei vaadita oikeaan isänmaallisuuteen.

On oikeastaan hienoa, että isänmaallisten ja kansallismielisten karvat ovat paljastuneet perskarvoja myöten. Gangstereita tai sellaiseksi haluavia he kaikki ovat. Mitkään rikollisetkaan menettelytavat eivät ole vieraita heidän toiminnalleen.

* * *

Yksi näistä autoratiivista totalitarismi tavoittelevista on kirjoitustensa perusteella Patmos Lähetyssäätiön tutkimusjohtaja Juha Ahvio. Hänelle ideaali ammatti olisi keskitysleirin vahtimestari. Heppu kirjoittaa myös äärioikeistolaiseen Oikea Mediaan. Se kertoo kaiken tarpeellisen.

Vähän mutkan kautta Putinin Venäjä on Ahvion ihanneyhteiskunta.

Venäjä on malliesimerkki siitä, kuinka tällä vuosisadalla johdetaan totalitaarista kleptokratiaa. Myös muita määreitä voi käyttää; esim. tyrannia, oligarkia, epädemokratia jne.

Venäjän mallia ajavat Suomeen myös poliittisen kentän oikeimmalta laidalta lähes kaikki. Tässä touhussa Kokoomuksestakin on tullut vihervasemmistoa. Tämä kertoo siitä, kuinka oikealle jotkut ovat heilahtaneet.

Tuo Venäjän ja Putinin tyranniaa liehittelevä joukko kutsuu itseään isänmaalliseksi ja kansallismieliseksi. Jokin tuossa yhtälössä ei ole kohdallaan.

Ahvion bravuuri on myös sananvapaudesta nillittäminen. Häntä selvästi harmittaa, kun jokaisessa jutussa ei mainita sanoja ”kristilliskonservatiivinen” tai ”kansalliskonservatiivinen”. Maagista ajattelua sekin, että noilla sanoilla olisi joitakin taikavoimia.

Taustaoletuksena Ahviolla on se, että sitten kun Suomi on kristofasistinen valtio, niin kaikki on hyvin ja Jeesus loikkaa takaisin antamaan piiskaa meille toisinajattelijoille. Juhan kirjoittelusta tulee mieleen pakkomielle väkivallasta ja väkivaltahan on Juhan jumalan ratkaisu aivan kaikkiin ongelmiin.

Sitten kun joku on eri mieltä Ahvion kanssa, niin se onkin jo sananvapauden ja uskonnonvapauden rajoittamista. Näinhän ei tietenkään ole. Juha saa sanoa sanottavansa, eikä kukaan estä. Se, että jutut ovat silkkaa sontaa, on pelkästään Juhan ongelma.

Tästä onkin lyhyt matka salaliittoon, jonka päähenkilönä on tuo em. George Soros. Kumpi on enemmän sekaisin, seniili Soros vai Juha Ahvio?

Kirjoituksissaan Juha Ahvio vaikeroi siitä, että arvokonservatiivinen kristillisyys on pulassa. Niin onkin ja hyvä niin. Mitä nuoremmasta väestöstä on kysymys, sitä enemmän arvokonservatiivisuus on pulassa. Eipä taida alepubissa kaljaa kittaavat isänmaalliset kupolipäätkään paljon perustaa arvokonservatiivisesta kristillisyydestä.

Arvokonservatiivinen kristillisyys kelpaa vain vihan lähteeksi, ei muuhun.

Alepubin isänmaalliset kupolipäät

Marlborot loppu ja matka kioskille vaikuttaa tarpeelliselta. Jalassa Converset, mutta se biisi, jossa laulettiin ”tennareilla on kevyt kävellä” on aivan väärässä. Vastatuuleen ei ole koskaan kevyt kävellä, vaikka jalassa olisi mitkä tennarit. Converset siksi, että yli 40 vuotta sitten Ramoneseillakin oli sellaiset. Muutama Converset on vuosikymmenten aikana tallattu puhki. Muita jalkineita en  sitten olekaan juuri omistanut.

  ”Kartonki punaista Marlboroa. Kovia askeja”

   ”77 euroa”

Maksu kortilla.

Näin yksinkertaista se on. Maksukortitkin ovat äärihihujen mielestä pedon merkki. Pedot kyllä ovat jossain ihan muualla. Minkälainen mahtaisi olla keskelle otsaa lätkäisty pedonmerkki? Dollarin tai euron symboli?

Jos olisi oikein isänmaallinen, niin kasvattaisin saunan takana kessuja ja sätkäpaperit repisin Raamatusta tai virsikirjasta. Isäni kertomusten mukaan tällaista harrastettiin jatkosodan asemasotavaiheessa. Minäpä tuen kansainvälistä rosvokapitalismia ostamalla amerikkalaisia syöpäkääryleitä. Miten on isänmaalliset, pitääkö siirtyä kessuun ja virsikirjaan?

On tämä tupakoitsijan elämä kovaa. Silloin kun minä aloin polttaa, niin Colt-aski maksoi 1,95mk.

* * *

Eihän tästä ole kuin muutama vuosikymmen, kun isänmaalliset pilottitakkia käyttävät kupolipäät kokoontuivat alepubissa. Puolen tusinaa heitä oli, ei sen enempää. Yhden kesän seurasin heidän touhujaan siinä pubissa. Nuoret vähän eksyksissä olevat miehet kittasivat kaljaa, eikä asiaan liittynyt mitään sen kummallisempaa. Pieniä pelokkaita poikia, ei juuri muuta. Nykyään pilottitakit on korvattu huppareilla ja rankimmat isänmaalliset ovat alkaneet käyttää haalareita. Kai he sitten haluavat identifioitua duunariremmiin. Suon sen heille oikein mielelläni, vaikka onhan se vähän duunarin arvokkaan työn halventamista, että kupolipäät ovat omineet heidän vaatepartensa käyttöön, jolla ei ole alkuperäisen käytön kanssa juuri mitään tekemistä. Kupolipäät ovat kupolipäitä haalareilla tai ilman. Enää ei ole alepubissakaan niin paksua tupakansavua, että sen leikkaamiseen tarvittaisiin moottorisahaa.

En pidä fasismista, enkä oikein terveysfasismistakaan, mutta jotenkuten hyväksyn tupakointia koskevan terveysfasismin.

* * *

Kun seuraa Uuden Suomen Puheenvuoroa, niin aina kun joku persuista joku on mokannut (tällä kertaa se oli jälleen porilainen blondi Laura Huhtasaari), niin räyhähenget heräävät henkiin. Ei henkiä oikeasti ole olemassa, mutta perussuomalaisia räyhähenkiä on.

Puheenvuoroon kirjoittavilla on palstan sääntöjen mukaan oltavalla näkyvillä kuva. Kun katsoo kuvia, niin lähes kaikilla kuvissa olevilla isänmaallisilla miehillä on kaulassaan kravatti. Ehkä he luulevat kravatin tuovan uskottavuutta, mene ja tiedä. Minä näen asian taas päinvastoin: vähäinenkin uskottavuus katoaa. Kravatti tekee käyttäjästään idiootin näköisen. Kravatti voi liottaa soppakulhossa tai tuopissa. Vielä idioottimaisempaa on, kun kupolipää käyttää kravattia. Se on etikettivirhe, mutta etiketeistä viis. Etiketit kuuluvat kaljapullon kylkeen.

Prosenttijengien vaaliliitto, krisut & persut

Juuri kun olin ehtinyt pohtia perussuomalaisten ja kristillisdemokraattien lähentymistä, niin persujen äänenkannattaja Suomen Uutiset kertoi, että krisut ja persut ovat muodostaneet Varsinais-Suomessa vaaliliiton.

Tämä vaikuttaa kahden prosenttipuolueen taholta paniikkiratkaisulta. Kun kummankaan puolueen äärioikeistolainen agenda ei oikein sytytä vaan synnyttää pelkästään vastarintaa, niin jotain oli keksittävä. Persut asettavat yhteiselle listalle 14 ehdokasta ja krisut 3. Tavoitteena on yhteensä neljä paikkaa eduskuntaan. Nähtäväksi jää pääseekö kyrpä otsassaan pullisteleva Ville Tavio tällä kertaa läpi. Seiska-julkkis Kike Elomaan paikka taitaa olla sekin uhattuna. Siinä ne olivatkin Varsinais-Suomen kärkipoliitikot persujen ja krisujen yhteiseltä listalta.

Tarinan mukaan molemmat puolueet päättävät itsenäisesti ehdokkaista, näkisipä vain. Eiköhän siellä puoluetoimistoissa pohdita nimilistaa. Persujen kannalta ehdokasasettelu lienee helpompaa, idiootteja löytyy aivan varmasti tarpeeksi. Krisuilla taitaa olla vähän vaikeampaa. Muutama viikko sitten heidän äänenkannattajansa KD-lehti nillitti siitä, että sopivia ja päteviä ehdokkaita on vaikea löytää. En lainkaan ihmettele miksi. Taantumukselliset ehdokkaat ovat prosenttijengiä, mutta ehkä heistä joku pääsee jollain konstilla läpi.

Vaaliliittoa oli pohdittu oikein perussuomalaisten tuumaustunnilla. Kukas muu sitä tuumaustuntia pitää kuin persujen työmies, raiskauksestakin Matti Putkonen. Jos ikinä saisin mahdollisuuden tavata Putkosen, niin minulla olisi hänelle vain yksi kysymys: Mikä sai sinut tunkemaan pissavehkeesi vastanhankaisen naisen pimperoon? Jatkokysymys voisi olla, jos Putkonen ei ennen sitä heittäisi minua ulos tilaisuudesta: Onko raiskaustuomio edellytys ja minimivaatimus persujen työmieheksi? Kai raiskaus sitten tekee Putkosesta oikein kansallismielisen ja isänmaallisen työmiehen. Tosi tuokin titteli ”työmies” on niin kulunut, että se olisi saanut jäädä muinaisille menneille vuosikymmenille. Työmiehestä tulee mieleen lähinnä lapionvarteen nojaava ”pakkotyöllistetty”.

Perussuomalaisten nykyinen puoluesihteeri Riikka Slunga-Poutsalo: Perussuomalaisilla on pitkät perinteet teknisestä vaaliyhteistyöstä Kristillisdemokraattien kanssa. Perinne jatkuu nyt Varsinaissuomessa ja on varmasti kummankin osapuolen äänestäjien kannalta hyvä ratkaisu.

Kristillisdemokraattien puoluesihteeri Asmo Maaselkä jatkaa: Olen iloinen vaaliliiton mahdollistumisesta. Vaaliliitot johtuvat Suomen epätasa-arvoisesta vaalijärjestelmästä.

Ei tarvitse olla kummoinenkaan ennustaja, tai krisujen yhteydessä profeetta, että matkan varrella tulee paljon ryppyjä rakkauteen. Siitä alkaa sitten paskanheitto.

Penismittelöön Laura Huhtasaaren kanssa ajautunut Jussi Halla-aho taas lataa: On korostettava, että vaaliliitot eivät ole ideologisia vaan käytännöllisiä. Kumpikin osapuoli katsoo todennäköisesti hyötyvänsä vaaliliiton tekemisestä. Toisaalta on kuitenkin selvää, että vaaliliittokumppanin on oltava perusarvoiltaan ja tavoitteiltaan suunnilleen samalla kartalla kuin oma puolue. Tämä kai sitten tarkoittaa kristofasistista yhteiskuntajärjestystä.

Tuomittu kriminaali Halla-aho jatkaa jaaritteluaan, mutta kaikki on kuultu jo ennen, joten sitä ei kai tarvitse referoida taas tässä yhteydessä tämän enempää. Kuten jo aiemmin sanoin: Halla-ahon munat surkastuu, pois putoaa…

Vaaliliitto kusee kummankin puolueen kintuille ja siitä alkaa syyttely. Prosenttipuolueet kutistuvat Varsinais-Suomessa entistä pienemmiksi prosenttipuolueiksi. Kumman kasti kestää paremmin? Arvelen, että krisujen. Persut ovat aina olleet helkkarin huonoja häviäjiä. Persut saavat kehiteltyä vaalitappiostakin salaliiton. Surkealla kannatuksella ei tietenkään ole mitään tekemistä heikon vaalimenestyksen kanssa. Syynä on aina puolueellinen media.

Jos haluaa hupailla em. vaaliliiton kustannuksella, niin kannattaa lukea Suomen Uutisten kommenttiosuudesta löytyviä avautumisia. Olen pitänyt suomalaisia fiksuina, mutta noista kommenteista ei sellaista voi päätellä. Moukkien keskittymä löytyy Suomen Uutisista

* * *

Vuoden 2019 eduskuntavaaleista tulee Suomen oloissa ehkä likaisimmat vaalit ikinä. Lokaa, kuraa ja paskaa lentää puolin ja toisin. Siinä ristitulessa äänestäjä sitten joutuu tekemään äänestyspäätöksensä.

Oikeastaan pidän yhteiskunnan poliittista polarisoitumista hyvänä ilmiönä. Vaikka itse kuulunkin sodan jälkeen syntyneisiin suuriin ikäluokkiin, joille syötettiin konsensuspolitiikkaa tuutista jos toisestakin, niin konsensuspolitiikan propagoiminen ei tuottanut ehkä toivottua tulosta. Kun sodan tuhon jälkeinen jälleenrakennus oli saatu jotakuinkin valmiiksi, niin erot kärjistyivät uudelleen.

Meistä nuorista tuli radikaaleja, joille edellisten sukupolvien kulttuurin prinsiipit olivat hevonhumppaa. Lapsistamme taas tuli se sukupolvi, joka rakensi teknologiasuomen. Kauas on siis tultu sotasukupolven agraarista läävästä. Tähän väliin on mahtunut jos jonkinlaista kissanhännän vetoa, mutta niistäkin onn selvitty, vaikka valtakunnanoikeuteen eivät ole joutuneet muut kuin Aarre ”Sapeli” Simonen ja vuosikymmeniä myöhemmin Kauko Juhantalo. Väyrysen Paavo vältti valtakunnanoikeuden nipin napin ja vain siitä syystä, että hänelle oltiin kilttejä. Ei muuten olisi kannattanut. Tosin positiivisena seikkana tuosta episodista seurasi se, että Väyrysen ura on ollut silkkaa syöksylaskua. Maaliin asti Pate ei ole vielä päässyt, mutta ehkä jo seuraavien vaalien yhteydessä.

* * *

Vaaliliiton yhteydessä Merja Eräpolku virittelee fantastisia visioita puolueestaan KD-lehdessä. Mirja selittää: Miksi poliitikkoihin ei luoteta? Varmasti vastaus piilee siinä yleistetyssä kokemuksessa, että poliitikot lupaavat yhtä ja tekevät toista vallan saatuaan toista.

Tuo ei nyt ole mikään krisujen ongelma, sama koskee jotakuinkin kaikkia ehkä yhden hengen oppositioita lukuun ottamatta. Olenhan sitä minäkin tuntenut muutaman ihan oikean poliitikon, eivätkä he kaikki olleet konnia, korkeistaan pieniä kelmejä.

Sitten Merja Eräpolkukin syyllistyy paskapuheeseen, jota voisi kutsua oikeastaan valehteluksi: Yleensä kristittyjä pidetään rehellisinä ihmisinä.

Tästä asiasta olen täysin eri mieltä. Krisut keräävät riveihinsä suurimmat konnat. On myös epärehellistä pitää olemattomia olioita olemassa olevina ja väittää, että nämä olemattomat oliot vaikuttaisivat maailmanmenoon siten, että jos olemattomien kuviteltuun tahtoon ei taivuta, niin tuloksena on Sodoma ja Gomorra tai jotain muuta, jota mikään evidenssi ei tue. Rehellisiä poliitikkoja ei krisujenkaan riveistä löydy. Vuosia sitten krisujen puheenjohtaja Sari Essayah sanoi Suomen Kuvalehden haastattelussa, että hän ei voi uskoa alkuräjähdykseen ja evoluutioon vastakkaisesta todistusaineistosta huolimatta, sillä ne ovat Raamatun ilmoituksen vastaisia.

Onko tuo tietoista valehtelua vai perusteellista harhaisuutta? Sen tietää Sari, ja jos ei tiedä, hän on välittömän sairaalahoidon tarpeessa.

* * *

Temaattisesti näiden vähäisempien persujen hengentuotteet noudattavat henkeäsalpaavassa määrin amerikkalaisen alt-rightin agendaa esitettynä propagandistisessa muodossa. Tämäkin heille suotakoon, mutta omaperäinen ajattelu olisi pelkän oman uskottavuuden kannalta sekin kovin suotavaa. Ehkä pakkotoisto ja toiston pakko ovat oireita intellektuaalisesta konkurssista. Tai sitten vähäisemmillä persuilla ei ole mitään asiapohjaista sanottavaa, mutta sanomaan on pakko päästä, joten sanotaan sitten jotain jostain ja mieluiten kaikkein tökeröimmällä tavalla. Klikkausten lukumäärä ei ole pelkästään eduksi kaupallisen median julkaisualustoille, sillä klikkauksilla monet muutkin tahot mittaavat omien väitteensä totuutta. Mitä enemmän klikkauksia, sitä totuudenmukaisempia näiden väitteiden voisi olettaa olevan. Tämä on kuitenkin argumentaatiovirhe argumentum ad populum. Politiikka tehdään vain ainoastaan argumentaatiovirheiden pohjalta. Tältä ainakin vaikuttaa, jos seuraa poliittista kansalaisjournalismia sellaisena kuin persut sitä tekevät.

* * *

Tähän mennessä kaikki puolueet ovat epäonnistuneet vaalikampanjoidensa avauksissa surkeasti.

Demarit hirttivät itsensä lakkoon, joka ei sitten vaikuttanutkaan mihinkään. Puheet yleislakosta karahtivat kiville. Mahdollisuus menetettiin ja toista tuskin tulee ennen vaaleja.

Keskusta kaatuu pääministerinsä myötä. Keskustasta on tullut suuryritysten lainsäädäntöön vaikuttava elin, jonka ainoa tarkoituksena on suurpääoman etujen ajaminen. Keskusta on ajanut Kokoomuksesta oikealta ohi.

Kokoomus on sekin heilahtanut niin oikealle, että kaikki mitä he ovat ikinä keksineet esittää, merkitsee kurjistumista ja pääoman kasaantumista. Kokoomus todentaa Marxin teorian siitä, että pääoma tosiaan kasaantuu harvojen käsiin muiden kurjistuessa.  Ihmeen vähän kritiikkiä he ovat saaneet asian johdosta.  Puoli vuotta aikaa vastustaa Kokoomuksen rosvokapitalismia.

Arvelen, että seuraavan puolen aikana kaikki poliittiset puolueet kaivautuvat poteroihinsa. Tuloksena on hallituskriisi, mikä on oikeastaan hyvä juttu, sillä sellaista ei ole koettukaan Suomessa pitkään aikaan. Ainakin siinä yhteydessä selviää, mikä on kunkin instanssin positio. Toivottavasti epädemokraattisilta lehmänkaupoilta vältytään.

Laura Huhtasaaren ja Ville Tavion propaganda-apparaatti soluttautui kirkkoon

Kaikkea nuo perussuomalaiset keksivätkin vuoden 2019 eduskuntavaaleja koskevan kampanjoinnin alkumetreillä. Kirkotkin kelpaavat nykyään propagandan levittämisen foorumeiksi. Ennen sellainen oli varattu Kokoomukselle, jonka slogan ennen kyky-puolueeksi profiloitumista oli: koti, uskonto ja isänmaa. Vuosikymmeniä sitten tunsin yhden kokoomusnuoren, mutta ei hänkään tuosta fraseologiasta paljon perustanut. Siihen aikaan Kokoomus oli poliittisessa paitsiossa ja jotain muuta oli keksittävä. Aika ajoi noista fraaseista ohi ja perussuomalaiset omivat termit omikseen, mutta samalla he tekivät niistä niin perverssejä, että vanhat vielä elossa olevat sivistysporvarit irvistävät termien nykyiselle käytölle. Sivistysporvarit melkein kuolivat sukupuuttoon jo silloin 70-luvuilla. Porvareista tuli rosvoparoneita ja suunta on kiihtynyt suuryritysten vallan kasvaessa sellaiseksi, että globaaliin yritysten mielivaltaan voi vastata vain globaaleilla ratkaisuilla. Siinä touhussa kansallismielinen ja isänmaallinen talouspolitiikkaa tarkoittaa käsien nostamista pystyyn. En ole kuullut ainuttakaan kansallismielistä ratkaisumallia globaalin riisto- ja rosvokapitalismin kurjistavaan vaikutukseen. Rosvokapitalismi on nykyään se kaikkein vaarallisin prosenttijengi.

Maanantaina järjestettiin Turussa tilaisuus, josta perussuomalaisten propagandajulkaisu Suomen Uutiset repi otsikon: Kirkko kohtasi perussuomalaiset – Huhtasaari lähetti terveiset: ”Olkaa rohkeita”.

Penismittelöön puolueensa puheenjohtajan kanssa ajautuneelta Huhtasaarelta tällainen kommentti oli oikeastaan enemmän kuin odotettu. Pari viikkoa sitten kolme tamperelaista koululaista kyykytti peniksiään vertailevaa Huhtasaarta ja Halla-ahoa niin perusteellisesti, että puolueen strategiapalaverien ainoa aiheena on ollut siitä lähtien damage control. Tällainen uskonnollinen ulostulo oli Huhtasaaren kannalta oikein oletettava. Nuoren maan kreationistin maailmassa universumi on 6000 vuotta vanha, Aatami ja Eeva historian todellisia henkilöitä, Nooan taikatulva tapahtui vain muutama tuhat vuotta sitten. Puhuvat käärmeet ja puhuvat aasit ovat harhaisen maailmankuvan peruskiviä. Mahtoi Bilieamia vituttaa kun hänen aasinsa jutteli niitä näitä. Tällainen maailmankuva diskvalifioi kenet tahansa, mistä tahansa vastuunalaisesta tehtävästä, mutta persuille se taas on meriitti. Kokoomukselle selvisi jo vuosikymmeniä sitten, että paskanpuhumisella ei pääse pitkälle. Paskanpuhujat narahtavat jutuistaan ennemmin tai myöhemmin ja se ura oli sitten siinä. Ainoan poikkeuksen tekee Paavo Väyrynen, mutta hän onkin kepuleista kepulein. Paavo Väyrynen eli jo silloin kun T. Rex oli vielä eläin.

Tuon Turun Mikaelin kirkossa järjestetyn bakkanaalin toisena esiintyjänä oli kansanedustajana toimiva Ville Tavio. Ville Tavio on se varsinaissuomalainen kansanedustaja, jonka ei tarvitse osallistua Huhtasaaren ja Halla-ahon penismittelöihin, sillä Ville Taviolla on keskellä otsaa iso kyrpä; ja se on todella iso, isompi kuin Pinokkion nenä. Vielä ei ole selvinnyt, onko Taviolla ollut kyrpä otsassaan syntymästään asti, vai kasvoiko massiivinen sukupuolielin otsaan jossain myöhemmässä elämänvaiheessa. Lopputulos on kuitenkin sama: Ville Tavio on vittumainen mies, tai hänen tapauksessaan kyrpäinen mies. Taviota ei lainkaan hävetä, että hänellä on kyrpä otsassa. Häpeämätöntä sakkia nuo persut.

Tapahtuman konna on kuitenkin kirkkoherra Jouni Lehikoinen, joka oli antanut seurakuntansa tilat propagandakäyttöön. Kun Suomen ev.lut. kirkko kerää verot jäseniltään, niin on typerryttävän moraalitonta, että tiloissa järjestetään uusfasismiin kallellaan olevan järjestön tilaisuus, vaikka Tavio ja Huhtasaari kuinka yrittäisivät olla hartaita kristittyjä. Kaiken tähän mennessä ilmitulleen informaation perusteella molempien persukansanedustajan kristillisyys on vain ja ainoastaan islamofobiaa. Se, mitä heidän kristillisyydestään jää jäljelle, tarkoittaa kristinuskon haitallisimpia muotoja.

Ville Tavio heitti tilaisuudessa jonkin isoäitivertauksen, mutta se oli niin typerä, ettei se tarvitse lainkaan referointia. Noissa kristillisissä piireissä vertauksien käyttämistä pidetään oikein viisaan ihmisen puheena. Näinhän asia ei todellisuudessa kuitenkaan ole. Vertauksia käyttävät huijarit, joilla ei ole mitään pätevää sanottavaa ja sanoman substanssikin on silkkaa psykedeliaa. Mitä lie ”herkkusieniä” Tavio veteli ennen esiintymisvuoroaan?  Juuri siksi Jeesuskin puhui vertauksin: mitään tähdellistä asiaa ei ollut, mutta jotain oli ihan pakko päästä sanomaan, joten vertaukset toimivat paskapuheena. Poikkeuksia ei juuri tunneta. Vertaukset ovat melkein aina kontekstista riippumatta paskapuheita. Ehkä joku silti pitää vertauksia kovinkin viisaina. Sitä ne eivät ole.

Seuraavana vuorossa oli Laura Huhtasaari. Tässä vaiheessa kaikkien hälytyskellojen pitäisi soida: Danger! Danger!

Lauralta kysyttiin: ”Miten nuoret saadaan kiinnostumaan kirkon sanomasta?” Tällä viitattiin tyhjiin kirkkosaleihin. Vastaus löytyisi tästä blogista, mutta Laurahan ei lue tätä blogia. Neljän vuoden aika politiikkaa ja uskontoja on tarkasteltu postauksissani aika monesta perspektiivistä. Jotain relevanssia näillä kirjoituksillani on ollut suhteessa tuohon Lauralle esitettyyn kysymykseen.

Laura tarinoi vastauksessaan seuraavasti: ”Minä oikeasti toivon sitä, että kirkko rohkeasti puolustaa kristillisiä arvoja, kristittyjä, kristillistä perinnettä, koska muuten islam pyyhkii yli. Me tarvitsemme vahvan kristinuskon Suomeen.”

Englannin kielessä on kuvaava sana Huhtasaaren kommentoinnille – fearmonger. Se tarkoittaa suunnilleen pelon lietsomista, mutta minä sanoisin sitä pelkovaikeroinniksi.

Kaikki tuo mitä Laura tuossa sanoi, on kopioitu USA:n uskonnollisen oikeiston retoriikasta. Republikaanit ovat toistaneet mantraansa vuosia, jopa vuosikymmeniä. Tuolla retoriikalla ei kyllä kasvateta munaa, vaikka se saattaakin olla Lauran toiveissa.

Oikeastaan Laura toistaa Putinin pelikirjan retoriikkaa, mutta tuo retoriikka kierrätetty Amerikan kautta. Siellä siihen on lisätty muutama löyhkäävä lisämauste. Persut ja krisut ovat hyväksyneet tuon kaiken inhimillisen humaanisuuden vastaisen narratiivin juonen karvoineen päivineen. Sellainen paskapuhe vetoaa helposti niihin joiden psyyken profiili on jo valmiiksi patologinen. Tuo joukko on menetetty, eikä heitä saada palautettua ihmisten kirjoihin, joten meidän muiden tehtäväksi jää minimoida heidän haittansa. Tämä tietenkin kuluttaa intelligentsian  resursseja, mutta ainakin toistaiseksi olemme selvinneet ihan kiitettävästi

Sellaiseenkin johtopäätökseen voi tulla Tavion ja Huhtasaaren vaikerointia tarkastellessa, että persut ja kristillisdemokraatit kilpailevat paljolti sanoista äänestäjistä. Persujen ja krisujen yhteinen kannatus taitaa liikkua maksimissaan jossain 15 prosentin paikkeilla. Tämä joukko siis kannattaa autoratiivista totalitarismia, dominionistista kristofasismia ja kaikkea sitä, mitä tässä blogissa on kritisoitu vuosien ajan.

Huhtasaari esittää oikein ultimaatumin: Me tarvitsemme nuorisoherätyksen. Haluan, että jokaisella nuorelle olisi ilon aihe tulla kirkkoon, saisimme täytettyä tämän salin vielä teidän lisäksenne nuorilla. Haluan että kirkot ovat täynnä Suomessa./…/ Älkää alistuko yhteiskunnan hegemonia edessä. Pitäkää Raamatusta kiinni. Pitäkää evankeliumista kiinni. Pitäkää Jumalan sanasta kiinni. Se on rohkeutta., ja sitä teiltä odotamme.

Suomeen herätystä on odotettu jo kauan. Se tapahtuu ehkä jo huomenna, mutta herätys tapahtuu aina nurkan takana, joten sillä ei ole merkitystä kuin nurkan takana majaileville manipulaatiolle alttiille väestölle. Eivät nämä nurkan takana majailevat mitään yhteiskunnan roskasakkia ole. Heidän täytyy vain kävellä nurkan ympäri ja silloin maailma ilmenee heille sellaisena kuin oikeastaan on – aika mukavana paikkana, vaikka nämä fearmongeria viljelevät moukat toista väittävätkin. Moukat ovat perussuomalaisten ja kristillisdemokraattien ehtymätön luonnonvara, vaikka vähitellen heidänkin rivinsä harvenevat. Nuorten keskuudessa on käynyt suoranainen kato.

Toki kannattajiakin Tavion ja Huhtasaaren takapajuisuudelle löytyy. Tuon Suomen Uutisten jutun kommenttiosuudesta löytyy yhden nimimerkin tilitys koskien kirkon ja valtion eroa Näin se vuodatus meni: No ”ennen vanhaan” sitä eroa ei juuri ollut ja yhteiskunnat ja yhteiskunnat rakentuivat paljolti kristillisen moraaliopin pohjalta. Nyt on tietysti toisin, Jumalalle on käännetty selkä ja moraalioppi luodaan uudestaan ihmisen omien kokemuksellisten aivoituisten mukaan, ja kun ajattelee mihin kaikkeen törkyyn ihminen kykenee niin ei hyvältä näytä. Toisaalta ero pitäisi olla selvä: kirkon ei pidä ottaa mallia maallistuneesta valtiosta ja toisaalta valtio ei saisi määrätä kirkon oppia. Ei nämä asiat tietenkään ihan yksinkertaisia ole.

Ville Tavio taas yritti jutustella jotain valtiofilosofiasta, mutta vituiksihan se meni ja niin tapahtui aina kun ei ole edes perustietoja valtiofilosofiasta. Persuille, siis heidän kannattajilleen, näyttää kelpaavan faktaksi kaikki, mitä joku keksii vain sanoa.