maanantai 6. maaliskuuta 2017

Janitskinin kuppaiset harhat pahenevat



Disclaimer: Tämä postaus sisältää vittuilua ja vihapuhetta!

Muutaman viikon tauon jälkeen vilkaisin Ilja Janitskinin paskalehden (a.k.a. mvlehti) tajunnan räjäyttävää kirjoittelua. On tosiaan tajunnan räjäyttävää, että Iljan harhat vain pahenevat viikko viikolta. Hepun degeneroituminen on hyvin dokumentoituvissa, kun seuraa hänen kirjoitteluaan hieman pitemmältä ajalta. Kohta Ilja on kaiken avun tavoittamattomissa. Sitten Ilja saa oman pomppuhuoneen ja halipaidan ja lopulta pomppuhuoneen avain heitetään mereen.

Hoitamaton sukupuolitauti aiheuttaa jos jonkinlaista aivotoiminnan häiriötä. Taitaa Iljalla olla hoitamaton kuppa, kun aivot rapautuvat tiukkaan tahtiin. Jutut käyvät harhaisimmiksi ihan reaaliajassa.

Hoitamaton kuppa kaiketi aiheuttaa pahaa paranoiaa. Ilja ja hänen paskalehtensä toimitus näkevät salaliittoja vähän kaikkialla. Mahtaa olla kovaa hommaa ylläpitää kognitiivista dissonanssia, kun ero todellisuuden ja kuvitellun ideaalisen maailman välillä kasvaa koko ajan suuremmaksi. Ei siinä touhussa  kukaan säily järjissään.

Miten muuten etenee Janitskinin presidentinvaalikampanja? Joko Ilja on saanut toisen kannatuskortin? Sen ensimmäisenhän täytti James Hirvisaari.

Odotan oikein mielenkiinnolla koska Ilja saadaan oikeuden eteen. Silloin saamme nauttia komiikasta oikein livenä.

Strateginen päämäärä vapaus uskonnoista



Kun strategisena päämääränä on vapaus uskonnoista, niin käypänä taktiikka on jokaisessa tapauksessa kaiken yhteistyön lopettaminen uskovien kanssa. Neuvotteluratkaisuihin perustuviin kompromisseihin ei ole syytä taipua niin kauan kuin yhdelläkään uskonnolla on mitään sananvaltaa julkisen vallan ja erityisesti lainsäädännön yhteydessä.

Monta taistelua uskontojen mielivaltaa vastaan on voitettu; nyt viimeksi tasa-arvoisen avioliittolain kohdalla. Kristinuskon hegemoniasta on monissa tapauksissa päästy eroon, mutta tolkuttoman paljon on vielä tekemistä, jotta Suomea voisi kutsua sekulaariksi sivistysvaltioksi.

Juuri nyt käydään vääntöä eutanasiasta. Vastapuolen argumentit perustuvat lähes aina uskonnollisiin dogmeihin, vaikka sitä ei eksaktisti ilmaistaisikaan. Tästä olkoon esimerkkinä viime päivien eutanasiadebatti. Nämä vastapuolen vastarannan kiisket ovat taktisesti tällä kertaa etäännyttäneet uskonnollisen ideologiansa keskustelusta, mutta kyllä se sieltä löytyy.

Humanismi on nyt vain näille änkyröille aivan mahdotonta. Kanssaihmisten kärsimykset vain vahvistavat näiden änkyröiden uskoa. Tällaista epähumaania toimintaa on suvaittu aivan liian pitkään.

Strateginen päämäärä voi ilmetä mm. uskonnonvapauslain poistamisena suomalaisesta säädöskokoelmasta. Sananvapaus ja kokoontumisvapaus takaavat uskoville riittävän suojan. Ei horoskooppeihin uskovillekaan ole suotu laillista erityssuojaa. He saavat aivan vapaasti uskoa humpuukin ja kokoontua vapaasti humpuukin ympärille syntyneisiin yhteisöihinsä. Samaa periaatetta tulee soveltaa kaikkiin uskontoihinkin.

Strategisen päämäärän taktisena tekijänä voimme lopettaa juuri tänään kaiken yhteistyön kaikilla mahdollisilla tasoilla niiden kanssa, jotka edes etäisesti tai implisiitisti vetoavat kuviteltuihin transsendentteihin olioihin.

Uskonnoilla ei tule ole mitään asemaan julkisen vallan yhteydessä.

sunnuntai 5. maaliskuuta 2017

Vittumaisten ihmisten klubi sai uuden jäsenen - Satu Taavitsainen (sd) liittyi kerhoon



Muutama kuukausi sitten arvelin, että seuraava suurempi vääntö käydään eutanasiasta. Olen muistuttanut ennusteestani säännöllisesti. Nyt asia on jo aivan selvä, sillä niin vittumaisen vastenmielisiä puheenvuoroja eutanasiaa vastustavat kansanedustajat ovat viime päivinä käyttäneet.

Edellisen väännön alkutaipaleella tasa-arvoista avioliittolakia vastustaneet kansanedustajat yrittävät hiljaisella hivutuksella saada sitäkin kansalaisaloitteeseen pohjautuvaa lakiehdotusta nurin, mutta vasta väännön loppupuolella he pääsivät vittumaisten ihmisten kirjoihin. Nyt vastustajat profiloituvat heti alkumetreillä vittumaisiksi ihmisiksi.

Sieltä löytyvät ”niikot”, ”räsäset”, ”huhtasaaret” ja aika moni muu. Lähes kaikki jotka vastustivat tasa-arvoista avioliittolakia, vastustavat myös eutanasiaa. Krisut oikein järjestivät asiaa koskevan seminaarin viime viikolla Pikkuparlamentissa. Siellä oli patavanhoillinen Sari Tanuskin hääräämässä mukana. Tanus on kyllä kaikkien aikojen pohjanoteeraus: lääkärin tutkinto Neuvostoliitosta ja uskonto Lähi-idästä.

Taantumuksellisten kerhoon liittyi tänään uusi jäsen: SDP:n kansanedustajat Satu Taavitsainen. Tuolle em. joukkiolle ja Taavitsaiselle on yhteistä kristinusko ja tuosta barbaarisesta uskonnosta vedetään muita velvoittavia johtopäätöksiä. Hyvähän se on, että nämä vittumaiset kristityt paskakasat tulevat julkisuuteen, jotta tiedetään kenen päänuppi on pimentynyt uskonnosta.

Taavitsaisen taktiikka oli se sama vanha maalitolppien siirtely. Kansalaisaloite koskee eutanasiaa, mutta Taavitsainen hourii jotain saattohoidosta. Aivan vitun epärehellistä sakkia nuo uskovat, eikä heillä taida olla mitään vaikeuksia oman paskanpuhumisensa suhteen, sillä usko oikeuttaa jopa vittumaisuuden.

Olen ehdottanut, että nämä uskovat tulisi ampua avaruuteen. Olen aivan samaa mieltä vieläkin. Tai ehkä heille pitäisi järjestää oma reservaatti jostain susirajalta?

Vielä näille uskoville maksetaankin siitä, että he tekevät kaikkien elämästä mahdollisimman vaikeaa.

lauantai 4. maaliskuuta 2017

Paavo Väyrynen löysi uusia ystäviä fasisteista



Muutama vuosikymmen sitten Paavo Väyrysellä oli oma kotiryssä, nyt Patella on ihan oma kotinatsi. Tällaiseen johtopäätökseen voi tulla, kun huomioi sen minkälaisia ehdokkaita Peten jalkeille polkaisema Terve Helsinki –liike asetti ehdolle kunnallisvaaleissa.

Ehdokkaiden joukossa on toki ihan varteenotettavia henkilöitäkin, mutta löytyyhän sieltä sitten ainakin neljä tyyppiä, joilla on dokumentoituja ja verifioituja yhteyksiä uusnatseihin, Suomi Ensin –jengiin.

Mikä parasta, niin tuo sekalainen seurakunta on ehdolla Kristillisdemokraattinen listalta sitoutumattomina ehdokkaina. Krisujen kannattajakunnassa taitaa muutenkin olla aika paljon fasisteja. Asia ei ole lainkaan yllättävää: Kristinusko on totalitaristinen järjestelmä, joten fasismi on looginen seuraus tuosta uskosta.

Väyrynen on poliittisen uransa aikana ollut viehättynyt totalitarismista: Ensin neuvostotyylisestä sosialismista, nyt kristofasismista. Muistan oikein hyvin, kun Pate yritti varmistella asemaansa Suomen Sosialistisessa Neuvostotasavallassa, vaikka edustikin porvaripuoluetta. Tosin silloinen Kepu oli vain nimellisesti porvaripuolue. Oikeasti se oli kevytversio änkyräkommunisteista.

Nyt sitten Pate on liittoutunut kristofasistien kanssa, mikä sekin on aivan loogista Paten oman poliittisen historian valossa. Suuruusharhasta kärsivä poliitikko löytää aina liittolaisikseen ne kaikkein epäilyttävimmät joukot. Ehkä tuo ”pieniälyisten” joukko on se ainoa sakki, joka suostuu vahvistamaan Paten suuruusharhaa.

Yli 20 vuotta sitten Väyrynen kirjoitti kirjat On totuuden aika 1 ja On totuuden aika II. Vieläkään ei ole selvinnyt, mikä noissa kirjoissa esitetyistä asioista on sitä totuutta. Kukaan ei ole löytänyt niistä mitään totuutta. Totuus onkin ollut Väyryselle kovin subjektiivinen käsite.

perjantai 3. maaliskuuta 2017

Vittumaiset uskovat tekevät taas elämästä hankalaa



Se oli eilen kun viimeksi kirjoitin siitä, kuinka ikäviä ihmisiä fundamentalisti-uskovat ovat. Tuosta ei mennyt kuin muutama tunti, niin tuo sama porukka osoitti pohjattoman tyhmyytensä lisäksi kaiken kattavan vittumaisuutensa.

Eduskunnassa alkoi eilen keskustelu kansalaisaloitteeseen pohjatuvasta eutanasialaista. Ei kai kenellekään ole yllätys, että vittumaisimmat puheenvuorot käyttivät Mika Niikko ja Päivi Räsänen. Tämä kauhukaksikko on eduskunnan syöpäkasvain, sen verran paljon he ovat vuosien mittaan onnistuneet levittämään haitallista agendaansa.

Eutanasian vastustaminen erityisesti uskonnollisin perustein on niin harhaista, että eduskunnasta näille änkyröille tulisi antaa fudut. Olen sanonut tämän ennenkin: Usko diskvalifioi kenet tahansa mistä tahansa päätöksenteosta!

- - -
Tuon eduskunnassa käydyn paskanmakuisen keskustelun jälkeen ikuisen aasinlaki ansaitseva Aito Avioliitto ry:n puheenjohtaja, Susanne Koivula, jatkoi vaikerointiaan tasa-arvoista avioliittolaista. Laki nyt on voimassa ihan riippumatta Koivulan mielipiteestä. Kyllä se ottaa koville noille ääriänkyröille, että he eivät voi laillisesti sortaa syrjiä muita. Ei edes heidän olematon jumalansa tullut tälläkään kertaa auttamaan sorrossa ja syrjinnässä.

- - -
Lopulta oli oikein hauskaa, kun selvisi, että Kristillisdemokraattien listalta on sitoutumattomana pyrkimässä kunnan- ja kaupunginvaltuustoihin selviä rasisteja; tuota Suomi Ensin ja Rajat Kiinni sakkia. Kristofasismi on levinnyt Suomeenkin, eikä sekään ole yllätys.

Krisut yrittävät korjata virheensä poistamalla ehdokkaita listaltaan. Mikä parasta Paavo Väyrysen masinoima Terve Helsinki –liike oli sotkeutunut kyseiseen jupakkaa. Väyrysellähän on tunnetusti lestadiolaistausta.

- - -
Kuinka paljon tuhoa nämä ääriuskovat ehtivätkään aiheuttaa ennen kuin he päätyvät yhdeksi luvuksi historiankirjoihin?

torstai 2. maaliskuuta 2017

Ikäviä ihmisiä nuo fundamentalistit



Eilen oli merkittävä päivä Suomessa: ei pelkästään sen takia, että suomalainen voitti pitkästä aikaa hiihdon MM-kilpailuissa vaan sen takia, että tasa-arvoinen avioliittolaki astui voimaan.

Eri blogialustoilla ja keskustelupalstoilla oli eilen oikeastaan kaksi puheenaihetta – hiihto ja tasa-arvoinen avioliittolaki. Tuon lain vastustajat profiloituivat eilisenkin perusteella ikäviksi ihmisiksi, suorastaan vittumaisiksi mulkuiksi.

Lopulta tuo paskasakki uhriutui ja puki marttyyrin viitan päälleen. Sekä ei ole uusi ilmiö: tätä samaa metodia ovat fundamentalisti-änkyrät noudattaneet ties kuinka kauan. Toki he saavat uskoa vaikka kuinka idioottimaisiin juttuihin, mutta vaatimalla muita pitämään noita idioottimaisia uskomuksia tosina, he paljastavat vain oman vittumaisuutensa.

Ikävinä ihmisinä änkyräuskovaiset valittavat siitä, että Suomessa ei voi enää elää uskoa todeksi. Mitä vittua he oikein tarkoittavat, ei taida olla selvää edes änkyröille itselleen? Mikään ei kuitenkaan estä heitä elämästä vaikka kuinka taantumuksellisesti, mutta heti kun he alkavat vaatia ympäristöltään sitä, että heidän uskoonsa tulisi suhtautua kunnioittavasti tai ylipäätään edes ymmärtävästi, niin juuri sillä hetkellä he ajautuvat ihmiskunnan marginaaliin vittumaisiksi paskakasoiksi.

Änkyröiden pelkona näyttäisi olevan, että heitä ryhdytään kohtelemaan samalla tavoin kuin he ovat kohdelleet muita vuosisatojen ja - tuhansien ajan. He ovat sortaneet ja syrjineet muita, vaatineet itselleen etuoikeuksia vielä onnistuenkin vaatimuksissaan. He ovat tehneet itsestään niin vastenmielisiä ja vihattuja, että heidän pelkonsa on jopa rationaalinen. Minulta ei vain heru ainuttakaan sympatiapistettä änkyröille.

On oikein ilahduttavaa, jos änkyröiden väite siitä, että olemme siirtyneet jälkikristilliseen aikaan, pitää paikkansa. Aivan liian kauan he ovat saaneet häärätä kukkona tunkiolla. Tunkiohan koko kristinusko on.

Tietenkin hegemonia-aseman menettäminen vituttaa änkyröitä. Heille voikin suositella reality check-prinsiipin omaksumista. Jos he eivät halua luopua kaikin puolin epätodesta ja haitallisesta uskostaan, niin menkööt kaappiin, jonne he ajoivat turhan kauan kaikki toisinajattelijat. Minulta ei löydy armoa ja anteeksiantoa niin ikäville ihmisille kuin änkyrät ovat.

keskiviikko 1. maaliskuuta 2017

Suomi on tänään vähän parempi paikka kuin eilen



Tänään Suomi on taas hieman parempi paikka kuin eilen, kun spn-neutraali avioliittolaki astui voimaan. Onnittelut kaikille tasa-arvon kannattajille!

Fundamentalisti-änkyröiden tuska on käsin kosketeltavaa. Patmoksen pellehermannit vaikeroivat omassa verkkojulkaisussaan, mutta mitään muutahan ei voi odottaa heiltä, joiden elämä perustuu epätosiin premisseihin, muiden sortoon ja syrjintään jonkin kuvitteellisen jumalolennon nimissä.

Seurakuntalaisessa Reinikaisen Pekka fiilistelee jollain Loot-stoorilla ampuen itseään samalla jalkaan. Pekka on jo seniili vanhus, mutta seniilinkin tulisi osata olla hiljaa, kun jutut ovat sellaisia kuin Reinikaisella..

Sitten on tietenkin Räsäsen Päivi, joka on aina ja takuuvarmasti Päivi Räsänen. Ainakin Päkä on johdonmukainen taantumuksellisuudessaan. Päkä heitti aika häijyn kommentin omalla Facebook-sivullaan. Miten Päkän oma avioliitto on kärsinyt inflaation sen johdosta, että nyt myös samaa sukupuolta olevat voivat avioitua? Ehkä Päkä tulisi erota Niilosta, niin ei tarvitsisi piehtaroida avioliittoahdisuksessa?

Vielä kerran onnittelut Suomen homoseksuaaleille!