sunnuntai 19. helmikuuta 2017

Korporaatioiden ja uskonnollisen oikeiston allianssi



Viime aikoina olen havainnut erään ikävän ilmiön leviävän myös Suomeen. Korporaatiot ovat ottaneet ylivallan talouspolitiikkaa koskevassa keskustelussa. Vähä vähältä myös muuhun suomalaista yhteiskuntaa koskevaan debattiin ujutetaan entistä enemmän korporaatioiden näkökulmaa. Siitä ei hyvää seuraa, kun katsoo mitä Yhdysvalloissa on asian tiimoilta tapahtunut viime vuosikymmeninä. USA:sta on tullut läntisen maailman johtava banaanitasavalta, joka kerran oli dynaaminen yhteiskunta, mutta jossa nykyään sosiaalinen liikkuvuus tapahtuu vain alaspäin.

Erityisen silmiinpistävää tämä korporatiivisuus on ollut pääministeri Sipilän ja liikenneministeri Bernerin tempoilevassa politikoinnissa: Mitään ei valmistella kunnolla, kaikessa on hirveä kiire. Kaiken nopeuttaminen on niin tuttua tuolta Atlantin takaa. Kun korporaatioiden ylivaltaa paalutetaan yhteiskuntaan, niin nopeus on valtti, koska tällöin on paremmat mahdollisuudet siihen, että kukaan ei huomaa kusetusta. Sitten kun kusetus ja vedätys huomataan, niin on jo liian myöhäistä. Korporaatioiden ylivalta on osa lainsäädäntöä ja siellä pysyy.

Korporaatioiden ylivalta ilmenee paikallisina monopoleina ja hintakartelleina. Yksi esimerkki tästä ilmiöstä on mm. vähittäiskaupan keskittyminen muutaman keskusliikkeen haltuun. Niin kuin viime vuosikymmeninä on vannottu vapaa kilpailun nimiin, niin kuitenkin tuloksena on ollut oligopolia.

Amerikkalaisten esikuvien perusteella ei liene yllättävää, että Suomessakin uskonnollinen oikeisto on liittynyt korporaatioiden ylivallan puolustamiseen perusteena jokin kuviteltu vasemmistolainen uhka. Tämä kuviteltu uhka on nimetty tarvittaessa joko kulttuurimarxismiksi tai vihervasemmistolaisuudeksi. Todellisuudessa tuolla tavoin stigmatisoitu ryhmä on se joukko, joka kannattaa liberaalidemokratiaa. Uskonnollisen oikeiston agenda yhdistettynä korporaatioiden ylivaltaan on tähän asti tunnetun maailmanhistorian ehkä jopa totalitaarisin yhteiskuntamuoto; jo perusteiltaan häijy ja vihamielinen.

Korporaatioiden ylivallassa vapaus tarkoittaa korporaatioiden ylivaltaa puoltavan uskonnollisen oikeiston vapautta sortaa ja syrjiä jokaista, joka ei suostu tuon mielivallan alle. Tämä versio korporaatioiden ja uskovien yhteisestä fasismista saattaa jopa olla tappava sitä kannattaville yksilöille. Jos yksilö X ei osoita lojaalisuuttaan edellä kuvatulle valtarakenteelle, hänet korvataan toisella tyranniaan suopeammin suhtautuvalla ääriyksilöllä, jolle kanssaihmiset ovat tarpeen vaatiessa tuhottavissa olevia laskennallisia yksikköjä.

Korporaatioille ihmiset ovat joko tuotanto- tai kulutusyksikköjä. Tätä ihmisyyden ja inhimillisyyden torjuvaa yhteiskuntamuotoa ylläpidetään uskonnollisen oikeiston ja sen kristofasistisen poliittisen siiven retoriikalla, jossa lojaalisuus ja alistuvaisuus sortavalle järjestelmälle on kohotettu suurimmaksi hyveeksi. Tämä on jo tapahtunut Yhdysvalloissa ja se tapahtumassa juuri tällä hetkellä Suomessa.

Korporaatiot pyrkivät miehittämään yhteiskunnan itsenäiset instituutiot oman agendansa kannattajilla. Tavalla tai toisella nämä ovat yhteydessä uskonnolliseen oikeistoon, jolle korruptio oman aatteensa nimissä on jo entuudestaan tuttua.

Korporaatiot ja uskonnollisen oikeiston kristofasistinen joukko noudattavat markkinoinnissaan sissitaktiikkaa, jossa isketään milloin mihinkin liberaalidemokratian instituutioon. Suomessa sissitaktiikan toteutusta on nähty jo eduskunnassa. Sissitaktiikka on tehonnut jo oikeuslaitoksessakin: yksilön on entistä vaikeampaa hakea itselleen oikeutta, koska monilla ei yksinkertaisesti ole varaa. Sissitaktiikkaan kuuluu myös toimeenpanovaltaan soluttautuminen. Muutamassa ministeriössä toimiva kansliapäällikkö on päässyt virkaansa uskonnollisen oikeiston ja korporaatioiden avustuksella.

Sissitaktiikalla rapautetaan liberaalidemokraattiset instituutiot hitaasti sisältäpäin. Täten kansanvallasta tulee demokratian irvikuva. Korporaatioiden tarjoamilla taloudellisilla resursseilla ja liittoutumisella uskonnollisen oikeiston kanssa on demokratian kannalta tappava vaikutus. Harvainvalta on jo Suomessakin. Vielä aivan kaikkia instituutioita ei ole vallattu. Vastarinnan vähäisyys on saavuttanut häiritsevät mittasuhteet. 

Korporaatioiden uskonnollisen oikeiston tukemalla rosvokapitalismilla on kuitenkin yksi tulevaisuutta koskeva uhka: osattomat kansalaiset ottavat vallan, oikeuden ja omistuksen omiin käsiinsä. Myös siinä skenaariossa liberaalidemokraattiset instituutiot saavat kyytiä. Uskonnollisen oikeiston ja korporaatioiden olisi syytä luopua omasta edustaan (sekä vallasta että omistuksistaan) siinä määrin kuin se on liberaalien demokraattisten instituutioiden tukemisen kannalta tarpeellista. Muussa tapauksessa korporaatioille ja uskonnollisele oikeistolle ei lopulta jää käteen yhtään mitään.

Suuri ja mahtava Netpunk 1, Tapio Puolimatka 0



Pitkän hiljaisuuden jälkeen ”uudestisyntynyt” professori, Tapio Puolimatka, tuhnautti ilmoille uusimman aivopierunsa, joka on kooste aiemmin julkaistuista ja moneen kertaan debunkatuista pieruista.

Puolimatka jätti hyödyntämättä kirjoitustaukonsa. Tapsalla olisi ollut mahdollisuus käyttää tuo aika oman ajattelunsa ajantasaistamiseksi, mutta kun heppu ei vaan osaa, niin sitten ei. Tapsa ei edes malttanut odottaa niin kauan, että Aito Avioliiton kansalaisaloite olisi saanut äänestyspäätöksen vaan Tapsa oli ihan pakko ottaa varaslähtö muutamalla tunnilla. Vääjäämättömän tappion aiheuttamaa emotionaalista kuohuntaa voi näköään lievittää tuollakin tavalla.

Tässä blogissa on jo moneen kertaan käsitelty Puolimatkan argumentaation heikkoudet, joten en ala niitä taas kerran toistamaan. Yhteenvetona voi kuitenkin voi sanoa, että Puolimatkan toiston pakko ja pakkotoisto tekee hänestä ratautuneen ajattelun puolestapuhujan. Puolimatka olisi voinut käyttää kirjoitustaukonsa vaikka vastapuolen argumenttien tutkimiseen, mutta sitä hän ei tehnyt, sillä siinä touhussa menee (jumal)usko.

Kuinka kummassa nämä kristofasistit aina syyllistyvät argumentaatio virheeseen, joka tunnetaan nimellä projektio? Puolimatka lähenee tuossa viimeisimmässä kirjoitukseen projektioissaan Patmoksen paskamyllyn Juha Ahviota.

Ja kaikki perustuu pakonomaiseen kiinnostukseen siitä, mitä homot tekevät sukupuolielimillään ja miten siitä muka voidaan johtaa jotain (mutta mitä?).

Just joo, Rooman valtakunnan tuho johtui homoista ja homot kannattavat totalitaarista yhteiskuntaa. Vapauskin on muka uhattuna, mutta se uhattu vapaus on lopulta juuri Puolimatkan vapautta sortaa ja syrjiä muita, vaikka sitten kristofasistisen väkivallan keinoin.

Pari päivää sitten Aito Avioliiton puhuva aasi, Arto Jääskeläinen, riensi puolustamaan aatetoveriaan Uuden Suomen Puheenvuorossa. Siinä soviteltiin marttyyrin viittaa uudestisyntyneelle professorille. Puhuvan aasi mukaan patologista paskanpuhujaa, Puolimatkaa, nöyryytettiin eduskunnan lakivaliokunnassa syystä että Puolimatka on kristitty. Jollain tavoin tämä menettely olisi vähentänyt Puolimatkan tieteellistä pätevyyttä, jota ei muutenkaan kyllä ole.

Totta kai tieteellinen pätevyys joutuu kyseenalaiseksi, kun ihminen on kreationisti. Kreationismilla ei näet ole mitään tekemistä tieteen kanssa ja vielä pahempaa, Puolimatkan kreationismi on rapauttanut hepun kaiken ajattelun. Totta kai tällainen harhaisuus tulee panna pöytäkirjaan, kun harhoilla yritetään perustella lainsäädäntöön vaikuttamista.

Minä, suuri ja mahtava Netpunk johdan Puolimatkaa 1-0.

lauantai 18. helmikuuta 2017

Ammu itsesi, Jukka-Pekka Rahkonen!



Aamulehden näköispainos antoi tänään näkyvyyttä proto-fasistille ja kristofasistille, Jukka-Pekka Rahkoselle, joten kai sitten paperilehtikin julkaisi tuon Rahkosen haastattelun.

Minulla on lyhyt viesti Rahkoselle: Ammu itsesi, Jukka-Pekka Rahkonen! Sinua ei jäädä kaipaamaan.

Aamulehden jutun mukaan Rahkonen möläytti: Taistelu vihervasemmistolaista arvoliberaaliutta vastaan jatkuu, vakuuttaa Jukka-Pekka Rahkonen.

Rahkonen puhuu kulttuurisodasta ja hakee innostusta konservatismin noususta Yhdysvalloissa Donald Trumpin voiton myötä.

Avioliitto on esivaltiollinen instituutio, joka on ollut voimassa jo ennen mitään lakeja.

Yhteenveto Rahkosen fasismista: weapons-grade-face-palm!

Koska Rahkosen yhteydet fasistisiin väkivaltajärjestöihin on hyvin dokumentoitu, niin samassa Aamulehden numerossa uutisoitiin, kuinka Rahkosen kaveri, Odin solttujen räyhähenki Mika Matias Ranta, oli saanut kahdeksan kuukauden ehdollisen vankeustuomion kuultavan uhkaamisesta ja kahdesta pahoinpitelystä, joista toinen kohdistui Rannan vaimoon.

Hyvin on Rahkonen seuransa valinnut, mutta ei siinä vielä kaikki…

Samalla sivulla raportoitiin siitä, kuinka Putinin trollin, Ilja Janitskinin, kansainvälinen pidätysmääräys pysyy voimassa. Thank you, KKO! Fasistien onkin jo aika joutua vastaamaan tekemisistään.

Ja siten lopuksi vähän huumoria edelleen aitoavioiden tiimoilta. Uuden Suomen Puheenvuoro-palstalla kristillisdemokraattien kannattaja, patavanhoillinen hörhö Pentti Mattila, esittää, että eilisen eduskunnan päätöksen taustalla oli Illuminati. Ei vittu, tuo Mattila se vasta sekaisin on!

Tässä postauksessa mainitut henkilöt voisivat tosiaan ampua itsensä, eikä se olisi ainakaan menetys.

Aitoavioille rasvattu hinausköysi ja vahva männynoksa



Nyt kun Aito Avioliiton syrjintään ja sortoon perustuva kansalaisaloite on kuollut ja kuopattu, niin yhdistyksen aktiivitoimijoille, erityisesti Pasi ”Raamatun kansanmurhat ovat hyviä” Turuselle, voi suositella rasvatun hinausköyden hankkimista ja siinä sivussa voi katsella vahvaa männyn oksaakin.

Kun Suomeen saataisiin oma Jonestown, niin Suomi olisi paljon parempi paikka. Kuka ryhtyy Jim Jonesiksi? Turunen on siihen aivan liian munaton, mutta ehkä Rahkosella olisi kiinnostusta asiaan?

Joukkoitsemurhan ei pitäisi olla aitoavioille mikään ongelma: Suomihan on nyt niin synnillinen maa, että he vain ottaisivat oikotien taivaaseensa. Tuloksena olisi meidän muiden kannalta entistä parempi Suomi, kun pahimmat räyhähenget pelaisivat itsensä pois pelistä.

Minkälaista eksistentiaalista angstia mahtoivatkaan aitoaviot eilen kokea? Eduskunnan eilinen päätös takuulla uhkaa heidän olemassaoloaan. Vittuako meidän muiden tulisi välittää paskankaan vertaa heidän epätosiin premisseihin perustuvasta maailmankuvastaan?

Kyllä tappio kaiketi kirveltää, varsinkin tämän aitoavion masinoiman syrjintäjupakan yhteydessä on käynyt selväksi, kuinka todellisuuspakoisia nämä äärilaidan uskovat ovat. Ei ole lainkaan yllättävää, että siinä on psyyke kovilla. Kognitiiviseen dissonanssiin sopii aitoavion räyhähengille lääkkeeksi tuo rasvattu hinausköysi ja vahva männyn oksa. En jää kaipaamaan teitä.

Aito Avioliitosta Suomen Westboro Baptist Church



Eilen saimme nauttia siitä, kun eduskunta hylkäsi Aito Avioliitto ry:n tukeman kansalaisaloitteen selvin numeroin 120 -48.

Kieltämättä tunnen vahingoniloa tuloksen johdosta, sen verran vittumaista Aito Avioliiton touhu on ollut. Kun kansalaisaloite perustuu syrjintään, sortoon, vihaan ja vihamielisyyteen, niin sellaiset kansalaisaloitteet joutavatkin eduskunnan roskakoriin. Kun äänestyksen tulos ei ollut aitoavioiden toivomusten (vaatimusten?), niin denialismi sai eri keskustelupalstoilla ja Aito Avioliiton sivuilla aikaan jos jonkinlaista parran pärinää. Ensin vaaditaan aloitteen asianmukaista parlamentaarista käsittelyä, mutta sitten kun sellainen saadaan, niin tuloksen ollessa negatiivinen, ei mitenkään voida hyväksyä tuota tulosta.

Koko jupakan hupaisinta antia on ollut Aito Avioliiton väite omasta uskonnollisesta sitoutumattomuudestaan, mutta kun yhdistyksen toimijoina on eri suuntausten uskovaisia, niin neutraliteettiargumentti saa asioita seuraavan hymyilemään. Ehkä tuo sitoutumattomuus oli niitä viime aikoina paljon julkisuutta saaneita ”vaihtoehtoisia faktoja”.

Uuden Suomen Puheenvuoroon nämä aitoaviot kirjoittivat blogin jos toisenkin. Patmoksen sivuilla Pasi ”Raamatun kansanmurhat ovat hyviä” Turunen toisti mantraansa: Aito Avioliitto on tullut jäädäkseen. Turusen ja Uuteen Suomeen aktiivisesti kirjoittavan Arto Jääskeläisen juttuja voi tulkita vetämällä mutkat suoraksi.

Seuraavassa strategiapalaverissaan ensi viikolla jossain Mäntsälässä(?) sijaitsevalla huoltoasemalla äärilaidan aitoaviot pohtivat mahdollisuutta sabotoida pian nähtäviä samaa sukupuolta olevien hääseremonioita. En olisi lainkaan yllättynyt, että myös kristofasistinen julkaisu Oikea media ja Janitskinin muuten vana fasistinen paskalehti valjastettaisiin toimintaan, joko on kopioitu Westboro Baptist Churchin menettelytavoista. Ainakin Jääskeläinen ja kiljuntaa harrastava Sarah Rizzo varmasti kannattaisivat tällaista toimintaa. Mutta mitä sanoo puulaakin puheenjohtaja Susanna Koivula? Entä Patmoksen paskamyllyn Turunen?

Jotain irvokasta touhua varmaan on kehitteillä, mutta minkälaiset mittasuhteet se saa, jää nähtäväksi. Mitä röyhkeämmäksi Aito Avioliiton touhu tulevaisuudessa muodostuu, sitä paremmin se ajaa sekularismin asiaa. Ehkä samalla päästään eroon kristofasismin suomalaisesta versiosta.

perjantai 17. helmikuuta 2017

Proto-fasistinen puolustusministeri Jussi Niinistö



Tällä viikolla puolustusministerinä toimiva persujen Jussi Niinistö osoitti mikä hänen positionsa oikein: Hän on asemoinut itsensä tukevasti persujen fasistiseen siipeen.

Jussi Niinistö kommentoi puolueensa äänenkannattajassa, myös fasistiseksi julkaisuksi profiloituneessa Suomen Uutisissa, Puolustusvoimain sodanaikaisen reservin kasvattamista. Viime vuonna puolustusministeri hekumoi ”kodinturvajoukoilla”.

Kieltämättä Venäjä on Suomelle turvallisuusuhka, mutta sitä ei vähennä sotilaiden lukumäärän kasvattaminen ja siviiliväestön militarisoiminen. Tuollainen retoriikka on niin nähtyä. Se on suoraan fasistien pelikirjasta. Fasisteilla on pakkomielteenä militarismi, koska muulla tavoin fasistinen hallinto ei pysy pystyssä.

Minä puolestani väitän, että kun suomalaisiin vähänkään isomman kokoluokan kaupunkeihin on tehty ensimmäiset ohjusiskut, suomalaiset laskevat aseensa. Siinä vaiheessa päästään hautamaan siviilejä; myös fasistien lähiomaisia. Samaan aikaan tiet, satamat ja jäljellä olevat lentokentät täyttyvät maasta pois pyrkivistä ihmisistä. Montako heitä on? Miljoona? Kaksi miljoonaa?

Nykyinen puolustusministeri on proto-fasisti. Hän on homofobinen, muukalaiskammoinen, misogynisti ja kaikkialla salaliittoja näkevä harhainen heppu, jolla on vain yksi ratkaisu ongelmiin – väkivalta tai väkivallan uhka.

Niinistön ideaalisessa Suomessa maastopukuiset katupartiohörhöt ovat korvanneet vastaavat pilottitakkiset nahkapäiset hörhöt. Vapaaehtoiseen maanpuolustustyöhän Niinistö tietenkin vetoaa, mutta kuka uskoo, että nuo Jussi Niinistön vihreät miehet lopulta olisivat Puolustusvoimain alaisuudessa? Kyseessä on vain ja ainoastaan Niinistö omasta fasistisesta maailmankuvasta kumpuava ”kurin” ja ”järjestyksen” perverssi ideaali, joka lopulta on kaikkia demokraattisia instituutioita vastaan.

Jussi Niinistö on vain yksi – mutta hyvä – syy vastustaa persuja. Tuo fasistinen paskaläjä voitaisiin ampua aitoavioliittolaisten kanssa avaruuteen.

Kansanedustaja Jari "Runkku" Ronkaisen homofobia



Persujen fasistisen siiven kansanedustaja Jari ”Runkku” Ronkainen painiskelee oman latentin homoseksuaalisuutensa kanssa. Asiasta kerrottiin ”Kuhmon kosmopoliitin” ja homoeroottisen veijarin, Ilja Janitskinin, paskalehdessä. Juuri muualla aihetta ei käsitelty edes palstantäytteenä. Suomen Uutiset yritti, mutta joutui luovuttamaan heti kättelyssä.

Runkku Ronkaista kyrpii se, että Helsingin piispa Irja Askola palkitsi jonkun 16-vuotiaan pojan vuoden homona. Tuollaisesta asiasta suivaantuminen kertoo paljon Runkku Ronkaisesta itsestään. Ja niin se kertoo asian julkaisseesta homoeroottisesta veijarista, Ilja Janitskinistakin. Tosin Iljan latentti homous on jo niin kaluttu juttu, ettei siitäkään ole edes palstantäytteeksi.

Runkku Ronkainen on paskalehden mukaan tehnyt asiasta kirjallisen kyselyn jollekin ministerille. Paskalehti ei kuitenkaan kerro kenestä ministeristä on kysymys. Olisihan tuo Runkku Ronkainen voinut kysyä asiaa myös Helsingin piispalta itseltään tai sitten vaikka arkkipiispalta.

Kuntavaalit ovat tulossa ja toki tuollakin metodilla voi yrittää kalastella ääniä. Kipuilemalla oman homoutensa kanssa Runkku Ronkainen vetoaa jo tunnettuihin hard core kannattajiinsa. Uusia kannattajia Runkku tuskin saa värvättyä.

On oikein viihdyttävää lukea, kuinka näille poliittisen äärilaidan fasisteille jonkun homon tekemiset ovat se tärkein kiinnostuksen kohde maahanmuuttajien lisäksi.

Runkku Ronkaisen tempoilu asian kanssa siirtää hänet epäihmisten kategoriaan.